Tenure track

Hae Aallon tenure trackille

Tenure trackillemme on vuoden 2010 jälkeen rekrytoitu yli 300 uutta professoria, joista yli 40 % tulee Suomen ulkopuolelta. Samaan aikaan olemme menestyneet yhä paremmin kansainvälisissä rankingeissa - olemme siis onnistuneet rekrytoinneissa!
people walk in a procession in front of the building

Miksi hakea Aalto-yliopiston tenure trackille?

  • Rakenna menestyksekäs akateeminen ura – tähtäämme yhdessä kehittymiseesi ja etenemiseesi selkeästi määritellyllä urapolulla.
  • Vie tutkimuksesi uudelle tasolle – kunnianhimoiset tavoitteet ja parhaat kollegat mahdollistavat nopean akateemisen kehittymisen.
  • Hyödy yliopiston laajasta yritysyhteistyöstä – yritysyhteistyömme on maailman kärkeä (14. sija maailmassa, CWTS Leiden Ranking).
  • Saa tukea tutkimusresurssien hankintaan ja koordinointiin – huippuluokan tukipalvelut takaavat sinulle keskittymisen olennaiseen. Aalto-yliopisto on esimerkiksi ERC-rahoituksessa Suomen menestynein.
  • Kehitä johtamistaitojasi ja pedagogista osaamistasi – professorimme saavat huipputason koulutusta sekä akateemisen johtajuuden että pedagogiikan alueella.
  • Tarjoamme myös mentorointia sekä uraohjausta ja -neuvontaa.
  • Miksi lähtisit maailman onnellisimmasta maasta? (YK:n onnellisuusraportti 2018 ja 2019).

Miten hakea Aalto-yliopiston tenure trackille professoriksi?

Meillä on hyvin tuettu ja selkeä urapolku sekä vakiomuotoinen rekrytointiprosessi. Jokaista rekrytointiprosessia johtaa tätä tarkoitusta varten perustettu laitostasoinen tenure track -työryhmä.

Hakemusasiakirjat

Kaikkien ehdokkaiden odotetaan noudattavan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan hyvän tieteellisen käytännön periaatteita. Lisätietoa https://tenk.fi/fi/ohjeet-ja-aineistot.

Hakijan on toimitettava seuraavat asiakirjat hakiessaan tehtävää tai etenemistä:

  1. Ansioluettelo - suosittelemme käyttämään Tutkimuseettisen Neuvottelukunnan (TENK) suosittelemaa mallia (TENKin sivu avautuu uuteen ikkunaan). Voit ladata mallin suoraan myös sivun alalaidasta. 
  2. Tutkimus- ja/tai taiteellinen tai ammatillinen työportfolio - Katso tarkemmat ohjeet Ohjesäännön sivulta 25 (englanniksi).
  3. Opetusportfolio - katso Teaching portfolio guidelines for candidate (pdf  englanniksi) 
  4. Suositukset (vain erikseen pyydettäessä).

Työryhmä voi määritellä rekrytoinneissa myös muita hakudokumentteja. Tarkista siis tarvittavat dokumentit hakuilmoituksesta! 

On myös suositeltavaa tutustua yleisiin arviointikriteereihin. Kaikki hakuasiakirjat on toimitettava englannin kielellä.

Valintaprosessi

Prosessia varten nimetty laitostyöryhmä käy läpi kaikki hakemukset ja tunnistaa hakudokumenttien perusteella potentiaalisimmat hakijat. Heidät kutsutaan prosessin toiseen vaiheeseen.

Toisessa vaiheessa vähintään neljältä ulkopuoliselta arvioijalta pyydetään lausunto hakijan ansioista ja parhaat hakijat kutsutaan vierailulle Aaltoon. Vierailun aikana ehdokkaat haastatellaan, ja he antavat opetusnäytteen. Lisäksi heillä on mahdollisuus tavata tulevia kollegoitaan. Tämän jälkeen laitostyöryhmä laatii dekaanille rekrytointiehdotuksen.

Dekaani kuulee koulun tenure track -komitean mielipiteen, jota hyödyntäen dekaani tekee päätöksen (määräaikaisten tehtävien osalta) tai valmistelee rehtorille esityksen vakinaiseen tehtävään nimeämiseksi.

Valintaprosessi vie yleensä aikaa 6-10 kuukautta.

Professorina Aalto-yliopistossa

Aalto-yliopisto panostaa henkilöstönsä hyvinvointiin, osaamisen kehittämiseen ja toimivan, monikulttuurisen yhteisön luomiseen. Tehokkaat HR-prosessimme tukevat akateemista johtamista ja mahdollistavat omalta osaltaan korkealaatuisen tutkimuksen ja opetuksen toteuttamisen. Täältä löydät lisätietoa professoreillemme suunnatusta tuesta. 

Jotkut sivulla olevista linkeistä voivat olla rajoitettuja pelkästään Aalto-yliopiston henkilökunnalle, mutta sivulta saat kuitenkin hyvän kokonaiskuvan tarjolla olevasta tuesta.

A group of doctors toasting at a Conferment party.

Professorina Aallossa

Professorille perehtymisen ja työn tueksi linkkejä aihealueisiin kuten: Tenure track, Osaamisen kehittäminen, Tutkimus, Johtaminen, Yliopisto, Talousasiat, IT, Opetusasiat. Perehdytys on tärkeä osa uuden työn aloittamista.

Palvelut
Otakari 5

Tenure track - usein kysytyt kysymykset

Sivu sisältää linkin alkuperäiselle englanninkieliselle sivulle, johon on koottu professoreiden tenure track -urajärjestelmään liittyviä usein kysyttyjä kysymyksiä sekä vastaukset kysymyksiin.

Tenure track
Life at the campus.

Töihin Aaltoon

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Olemme rohkeiden ajattelijoiden kansainvälinen yhteisö, joka luo kestävää tulevaisuutta koulutuksella, tutkimuksella sekä innovatiivisilla ideoilla ja ratkaisuilla. Tule mukaan muuttamaan maailmaa – tarjoamme lukuisia houkuttelevia uramahdollisuuksia.

Aalto University - people

Avoimet työpaikat

Tule meille töihin!

Tutkija säätämässä isoa laitetta tutkimusympäristössä

Aalto-yliopisto

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. 

At work

Tenure track

Aalto-yliopiston professorien urapolku.

Harald Herlin

Tenure track -urapolku professoreille

Tällä sivulla esitellään Aalto-yliopiston tenure track -urajärjestelmä. Sivu sisältää tietoa urajärjestelmän yleisperiaatteista, urajärjestemän kuvauksen ja tasot, professoreiden työnkuvan ja työajan allokoinnin periaatteet sekä ohjesäännön.

Tenure track
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu