Kampuksesta eläväksi kaupunginosaksi
Aalto-yliopiston kampus on innovatiivisen yhteisön koti.
Kampuksen oikotiet
Palveluita Otaniemen kampuksella
Iso osa Otaniemen kampuksen palveluista sijaitsee kauppakeskus A Blocissa ja ostoskeskus A Blancissa, mutta ravintoloita ja kahviloita löytyy myös muista rakennuksista.
Kampukselta löydät myös Aalto-yliopiston korkeakoulut
Tutkimusta, opetusta ja uusia ideoita konetekniikan, rakennustekniikan ja rakennetun ympäristön aloilla.
Teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta. Olemme yksi Euroopan johtavista kauppakorkeakouluista.
Meillä luonnontieteet ja insinööritieteet yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla.
Tieteestä tulevaisuuden teknologiaa, innovaatioita ja liiketoimintaa.
Punomme sähkötekniikan, luonnontieteet ja informaatioteknologian yhteen älykkäiksi järjestelmiksi ja innovaatioiksi, jotka säästävät energiaa ja lisäävät hyvinvointia. Tutkimustamme sovelletaan niin kännyköissä, sähköverkoissa kuin satelliiteissakin. Tutkimuksilla pyritään vastaamaan moniin kestävän kehityksen haasteisiin.
Pohjoismaiden ykkönen taiteessa ja muotoilussa
Otaniemen alueelta
Uutisia kampuksesta
TiLA! - uusi koti luovuudelle Otaniemessä
Yhteisöllinen työtila taiteilijoille ja luovien alojen toimijoille Espoossa.
Ehdota kampuksen kestävän kehityksen sankaria 2026!
Ehdota kampuksen kestävän kehityksen sankaria 15.10.2026 mennessä.Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla – ACREn kokonaisarvosana nousi ja NPS vahvistui
ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
A Blanciin avautuu remontin jälkeen uusi ravintolaoperaattori – Täffä Lunch muuttaa keskukseen
Ostoskeskus A Blancin kolme vierekkäistä liiketilaa yhdistetään yhdeksi 150 asiakaspaikan ravintolaksi, johon avautuu syksyllä Täffä Lunch.Yliopiston tapahtumia
Väitös, tietotekniikka, MSc Muhammad Arslan Masood
Molecular representation learning for extreme low data in-vivo toxicity modeling.
Väitös, muotoilu, MSc Pinar Simsek Çaglar
Miten digitaaliset yhteistyövälineet muovaavat työn emotionaalisia kokemuksia, työhyvinvointia ja työn imua: tapaustutkimuksena Miro
Väitös tietotekniikan alalta, MSc Nguyen Luong
Behavioral Sensing for Routine Characterization and Mental Health (Väitöskirjan nimi)