Kampus

Kampuksesta eloisaksi kaupunginosaksi

Aalto-yliopiston kampus sijaitsee Espoon Otaniemessä, jonne on muodostunut elävä ja innovaatioita tukeva kaupunginosa. Kampuksen kehittämisen tavoitteena on arvokkaan historian ja uudenlaisen suunnittelun sekoittaminen.
Dipoli / Photo by Tuomas Uusheimo

Otaniemen kampusalue sai alkunsa vuonna 1949 valtion ostaessa maa-alueet Teknillisen korkeakoulun ja Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen tulevaksi sijoituspaikaksi. Alueen asemakaavan on suunnitellut Aino ja Alvar Aallon arkkitehtitoimisto. Ensimmäisenä alueelle nousi vuonna 1952 valmistunut Teekkarikylä, jota käytettiin ensin Helsingin olympialaisten majoitustiloina. 

Otaniemeen rakennetaan yhdessä Espoon kaupungin kanssa vuorovaikutusta tukeva ympäristö tutkimukselle, innovaatioille, oppimiselle ja taiteelle. Kampuksen kehittämisen tavoitteena on arvokkaan historian ja uudenlaisen suunnittelun sekoittaminen.

Ilmakuva Aerial view Otaniemi Aalto University Campus 2018, Image: SLA
Kuva: SLA / Aalto-yliopisto

Ainutlaatuinen yhteistyön keskittymä 

Perinteisesti yliopistojen kampukset on jaettu eri rakennuksiin korkeakoulujen mukaan. Aalto-yliopiston kampuksen tilat sen sijaan on sijoiteltu tutkimuksen painotuksen mukaan monialaista yhteistyötä tukien.

Alueella kokeillaan uusia toiminnallisia ratkaisuja sekä tilojen luovaa yhteiskäyttöä eri käyttäjäryhmien tarpeisiin. Otaniemeä ympäröivät yritykset, startupit, teknologiapuistot ja yliopiston kampus kytketään tiiviimmin yhteen tukemaan uuden tiedon ja innovaatioiden syntyä.

Kampuksen kehittämisen tavoitteena ei ole vain rakentaa lisää rakennuksia, vaan lisätä erilaisia mahdollisuuksia Otaniemen kaupunginosan elävöittämiseksi ja antaa koti innovatiiviselle Aallon yhteisölle.

Tulevaisuuden Otaniemessä työ, asuminen ja palvelut liittyvät ainutlaatuisella tavalla toisiinsa. Asuntojen ja työpaikkojen määrä kasvaa ja joukkoliikenneyhteydet paranivat Länsimetron myötä. Vuonna 2024 liikennöinnin aloittava pikaraitioyhteys helpottaa Otaniemeen kulkua entisestään.

Aalto  logo
Kuva: Aalto-yliopisto / Anni Kääriä

Miltä tulevaisuuden kampus näyttää?

Millaisia parannus- ja rakennusprojekteja Otaniemessä on seuraavina vuosina? Yliopiston tiloja Otaniemessä, Töölössä ja Kirkkonummen Metsähovissa ylläpitää, kehittää ja vuokraa Aalto-yliopistokiinteistöt.

Missä ovat työmaat?

Lue lisää käynnissä olevista ja tulevista kehitysprojekteista

Students at Väre building. Photo: Unto Rautio / Aalto University.
Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio

Kampuskortteli, ostoskeskuksia ja kestäviä ratkaisuja

Mitä on jo tehty? Aalto-yliopiston kampuskehityksessä pyritään yhdistämään uutta ja vanhaa, samalla luoden uudenlaisia ympäristöjä Aalto-yhteisön käyttöön. Vuosien aikana Otaniemestä on tullut innovatiivisen yhteisön koti.

Lue täältä lisää jo valmistuneista Aalto-yliopiston kampuskehityshankkeista

Virtuaalikierros kampuksella

Tutustu Aalto-yliopiston kampukseen virtuaalisesti. Kaksi opasta johdattavat sinut tutustumaan eri paikkoihin Aallon kampuksella – opiskelutiloihin, laboratorioihin, työpajoihin ja ulkoalueisiin. Liity mukaan tietokoneella, mobiililaitteella tai VR-laseilla!

Lähde kierrokselle!
An aerial photo of the Aalto University campus at sunset.

Lisää aiheesta

Aerial view, Archive photo in black and white of the Otaniemi campus in 1966

Alvar Aalto ja Otaniemen kampusalue

Aalto-yliopiston nimi on kunnianosoitus arkkitehti Alvar Aallon elämäntyölle.

Kampus
Aalto-yliopisto / Harald Herlin -oppimiskeskus / alakerta / kuva: Tuomas Uusheimo

Otaniemen arkkitehtuurin merkkiteoksia

Otaniemen alueen arkkitehtuuri kunnioittaa Alvar Aallon ja Pietilöiden perintöä. Kampuksesta on kehkeytymässä aivan uudenlainen ja avoin opiskelu-, työ-, asuin- ja vapaa-ajan paikka.

Uutiset
Aalto-yliopisto Dipoli / Tuomas Uusheimo

Näin Otaniemeen kasvoi tekniikan, talouden ja taiteen keskus

Huippututkimuksen ensimmäinen keskittymä, modernin arkkitehtuurin suunnannäyttäjä, Etykin näyttämö ja Suomen ensimmäisen satelliitin synnyinkoti – Otaniemen Aalto-kampuksesta on ollut moneksi. Seuraavaksi kampuksesta rakentuu Aalto-yliopiston yhteinen kampus ja kaikille avoin yhteisö.

Kampus
School of business students sitting in front of the campus and laughing

Kampus

Aalto-yliopiston kampus Otaniemessä on yliopiston innovatiivisen yhteisön koti. Tutustu kampukseen virtuaalikierroksella osoitteessa virtualtour.aalto.fi.

Uutisia kampuksesta

Poikkeustilanne-kuvitus
Kampus, Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Kesä ja syksy tuo muutoksia Aalto-yliopiston metroasemalle

Aalto-yliopiston metroaseman muutostyöt sulkevat sisäänkäyntejä kesällä ja syksyllä 2024.
1KOMMA5°
Kampus Julkaistu:

Älykkäitä energiratkaisuja tarjoava 1KOMMA5° showroom nyt ostoskeskus A Blancissa

Tervetuloa avoimiin oviin 1KOMMA5° Suomi -showroomille keskiviikosta perjantaihin 9.–11.10.2024. Älykkäitä energiaratkaisuja tarjoavan 1KOMMA5°:n tavoitteena on mahdollistaa hiilineutraalin energian saanti suomalaisiin koteihin tarjoamalla aurinkopaneelijärjestelmiä, akustoja ja sähköauton latausasemia.
Sekajätekasa Ämmässuon jätteenkäsittelylaitoksella.
Kampus, Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Kierrätyskampanja käynnistyy Otaniemen kampuksella

Käynnistämme Otaniemen kampuksella jätteiden kierrätyskampanjan lokakuun alussa. Tavoitteena on lisätä kierrätysastetta ja vähentää sekajätteen määrää.
Otaparkki pysäköintitalo
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Otaparkki avattu Aalto-yliopiston henkilöstölle

Otaparkki-pysäköintitalon kaksi ylintä kerrosta on avattu Aalto-yliopiston henkilöstölle.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: