Tuulivoimaloita metsän keskellä ilmasta kuvattuna.

Rakennamme kestävää vetytaloutta kohti vievän ekosysteemin

Aalto-yliopiston vetyinnovaatiokeskus on perustettu kestävän vety-yhteiskunnan mahdollistamiseksi. Yhteistyössä tutkijayhteisömme, yritysten, päättäjien ja ulkoisten tutkimusyksikköjen kanssa tähtäämme maailmanlaajuisestikin edellä käyvään vetytutkimukseen.

Vetyinnovaatiokeskuksen ytimessä on yhteistyö. Kehittämällä niin sisäisiä kuin ulkoisiakin verkostojamme parannamme paitsi jo pitkälle edistynyttä tutkimustamme, mahdollistamme lisäksi täysin uusia avauksia vetytutkimuksen saralla.

Yhteistyö on ainoa keinomme saavuttaa vetytalous, joka vastaa YK:n hiilettömään tulevaisuuteen tähtääviin kestävyystavoitteisiin. Aalto-yliopiston vetyinnovaatiokeskus kokoaa yhteen tutkijoita ja yhteisöjä eri taustoista, ja yhdessä ratkaisemme nämä haasteet uusien innovaatioiden ja kehityspolkujen avulla.

Kestävän vetytulevaisuuden saavuttamisessa avainasemassa on monitieteisyys. Onnistuaksemme tarvitsemme siihen kuitenkin myös teollisuuskumppaneidemme yhteistyötä sekä tiivistä vuoropuhelua poliittisten päättäjien kanssa.

Keskuksen työ alkaa tohtorikoulutusohjelman perustamisella sekä tapahtumasarjalla, joista kerromme lisää tällä sivulla myöhemmin. Jos haluat lisätietoa vetyinnovaatiokeskuksen tulevista tapahtumista, voit liittyä sähköpostilistalle täyttämällä tämän lomakkeen.

Tilaa Aalto-yliopiston vetyinnovaatiokeskuksen uutiskirje

Tulevat tapahtumat

Green plant in water

Hydrogen Research Forum Finland: International Seminar 2024

Tervetuloa Aalto-yliopistossa järjestettävään Hydrogen Research Forum Finland seminaariin.

Tapahtumat
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: