Aalto-yliopisto ja Nokia allekirjoittivat vuonna 2018 kumppanuussopimuksen, jolla vahvistettiin Nokian ja Aallon laaja-alaista yhteistyötä tieto- ja viestintätekniikassa, tekoälyssä, taiteessa ja muotoilussa sekä liiketaloudessa.
Tällä hetkellä meneillään on lähes 20 yhteistä tutkimusprojektia, joissa on mukana professoreita, tutkijatohtoreita sekä tohtori- ja maisteriopiskelijoita Aallosta ja Nokialta. Projekteissa paneudutaan muun muassa 5G-teknologiaan, signaalinkäsittelyyn, antenniteknologiaan, tekoälyyn, koneoppimiseen, esineiden internetiin, mobiilipilvipalveluihin ja materiaaleihin. Nokian asiantuntijat myös vierailevat usein luennoitsijoina yliopistolla.
Tukea opiskelijoille
Nokia rahoittaa vuosittain noin kaksi Aallon opiskelijan väitöskirjaa ja 20 maisterintutkinnon lopputyötä. Lisäksi Nokia Foundation myöntää noin viisitoista apurahaa tohtoriopintoihin ja tutkimukseen.
Nokia rekrytoi mielellään Aallon opiskelijoita, joita yhtiössä arvostetaan niin harjoittelijoina kuin vastavalmistuneina työntekijöinä. Aallon opiskelija Veikko Saikkonen kertoo uratarinansa videolla: