Uutiset

Aalto-yliopisto tuo Nokian muotoiluarkiston kaikkien ulottuville

Arkisto sisältää ennennäkemätöntä materiaalia matkapuhelinjätin kahdelta vuosikymmeneltä. Valokuvat, videot, haastattelut ja muistiinpanot kertovat luovuuden ja ihmisen merkityksestä teknologian ja liiketoiminnan mullistamisessa. Ne osoittavat, ettei kehitys ole luonnonvoima vaan prosessi ja arvovalinta, johon me voimme vaikuttaa, sanovat tutkijat.
Avoin valkoinen simpukkapuhelin on kiiltävällä punaisella paljettikankaalla.
Nokia 7373 tuli markkinoille vuonna 2006. Kuva: Aleksi Poutanen / Aalto-yliopisto

Miten syntyi Nokian simpukkapuhelin?  Millaista käyttäjätutkimus oli vuosituhannen alussa? Mitkä Nokian konseptit päätyivät tuotantoon ja mitkä pöytälaatikkoon?

Vastauksia – ja paljon muuta – löytyy Aalto-yliopiston tänään avaamasta Nokian muotoiluarkistosta (Nokia Design Archive). Arkistossa on yli 20 000 kohdetta ja 950 gigatavua tiedostoja, ja sen käyttöä helpottamaan tehtyyn verkkosovellukseen on poimittu reilut 700 kohdetta. Mukana on valokuvia, videoita, luonnoksia, kokousmuistiinpanoja, haastatteluja ja paljon muuta 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2017.

Huippuvuosinaan Nokia myi lähes puolet maailman matkapuhelimista ja muutti radikaalisti tapamme olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Arkisto tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden ymmärtää tätä muutosta, sanoo Nokia Design Archive -hankkeen johtava tutkija ja Tukholman Konstfack-korkeakoulun rehtori Anna Valtonen.

”Normaalisti yritykset pitävät työnsä tiukasti salassa. Nokia Design Archive tarjoaa harvinaisen tilaisuuden nähdä, miten valtavasti yritykset tekevät töitä ymmärtääkseen ihmisiä ja ympäröivää maailmaa”, Valtonen korostaa.

Teema- tai aikamatkalle

Verkkosovelluksessa kohteisiin voi tutustua esimerkiksi teemoittain tai perehtyä tiettyyn ajanjaksoon. Aalto-yliopiston tutkijat kokosivat arkiston materiaalista, jonka Microsoft Mobile luovutti Aallolle, kun se luopui Nokialta ostamastaan matkapuhelinliiketoiminnasta.

Valtonen työskenteli Nokialla 12 vuotta ja oli myös mukana aloittamassa muotoiluarkistojen keruuta. 

”Tuolloin puhelimissa oli mustavalkonäytöt, ja niillä pystyi soittamaan ja lähettämään tekstiviestejä. Pohdimme, voisiko matkapuhelimella tehdä muutakin. Mikä olisi villein unelmamme siitä, mihin puhelin taipuisi?” hän muistelee.

Simpukkapuhelimen piirustus, jossa on eri näkymiä ja käsinkirjoitettuja muistiinpanoja pinkillä musteella.
Dale Frye ja Jeff Deacon, luonnoksia ja muistiinpanoja simpukkapuhelimesta, 1996. Nokia Design Archive, Aalto-yliopiston arkisto, https://repo.aalto.fi/uncategorized/IO_77af8d54-3ef7-48d3-9619-4ec043e3cf44/

Monet muotoilijoiden visiot sisäänrakennetuista kameroista sijainnin jakamiseen ja videopuheluihin ovat nykyään itsestäänselvyyksiä. Muotoilun yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen erikoistunut professori Guy Julier sanoo, että arkiston ansiosta tutkijat voivat nostaa luovuuden ja ihmiset teknologiakeskustelun ytimeen.

”Arkisto muistuttaa, että teknologiat eivät synny tyhjästä, vaan niitä suunnittelee, testaa ja toteuttaa valtava joukko ihmisiä. Tällä hetkellä meillä ei ole tarpeeksi luovaa pohdintaa teknologiakehityksen vaihtoehdoista tai keskustelua, joka huomioisi ihmisten tarpeet ja huolet – eikä vain hallitusten ja globaalien yritysten intressejä.”

Kriittinen hetki

Nokia Design Archive -hankkeessa on mukana Aallon muotoilun, muotoiluhistorian sekä organisaatioiden ja johtamisen tutkijoita.

Muotoiluhistorioitsija Kaisu Savola tekee aineistosta omaa tutkimustaan ja oli myös isossa roolissa aineiston kuratoimisessa.

”Mitä syvemmälle työhön uppouduin, sitä paremmin ymmärsin, että esineitä enemmän kyse oli ihmisistä”, hän sanoo.

”Teknologinen kehitys näyttäytyy usein vääjäämättömänä, itsestään etenevänä voimana. Arkistomateriaali osoittaa, ettei näin ole, vaan teknologiaa luodaan sosiaalisissa tilanteissa, arvojen ohjaamina. Teknologia ei vain muokkaa meitä, vaan me muokkaamme teknologiaa.”

Viisi vintage-Nokia-puhelinta valkoisilla jalustoilla keltaisella taustalla ja geometrisillä valokuviolla.
Nokian matkapuhelimia eri vuosilta. Kuva: Aleksi Poutanen / Aalto-yliopisto

Arkiston julkaisu osuu keskelle tekoälybuumia ja keskustelua sosiaalisen median haitoista ja teknologiajättien vallasta. Kriittiseen hetkeen, sanoo Anna Valtonen.

”Olemme tekoälyn kanssa vastaavassa yhteiskunnallisessa murrosvaiheessa kuin aikoinaan matkapuhelinten kanssa. Kukaan ei vielä tiedä, mihin murros johtaa, ja juuri siksi meidän pitää saada ihmiset ajattelemaan sitä.  Arkisto muistuttaa, että meillä ihmisillä on toimijuus ja mahdollisuus muuttaa maailmaa.”

Nokian muotoiluarkiston perustamisen tekivät mahdolliseksi Microsoft Mobile Oy:n ja muotoilijoiden lahjoitukset sekä Suomen Akatemian ja KAUTE-säätiön rahoitukset. Tutkijat toivovat voivansa jatkaa arkiston laajentamista ja kehittämistä sekä siihen liittyvää tutkimusta tulevina vuosina.

Lue myös

Kokoelma erilaisia vanhoja matkapuhelimia puisella pinnalla.

Näin Nokia muutti Suomen – ja maailman

Nokian puhelinliiketoiminnan tuhosta on puhuttu paljon, mutta mitä voimme oppia sen menestyksestä?

Uutiset
Kaksi matkapuhelinta muovipusseissa kuplamuovilla ja repeytyneellä pahvilaatikolla, muistio, lyijykynä ja viivoitin violetilla pinnalla.

Nokian muotoiluarkistot olivat päätyä kaatopaikalle – nyt tutkijat avaavat ne koko maailmalle

Ryhmä Aalto-yliopiston tutkijoita sai haltuunsa Nokian puhelinliiketoiminnan ainutlaatuiset arkistot ja päätti tuoda ne kaikkien ulottuville.

Uutiset
Viisi vintage-Nokia-puhelinta valkoisilla jalustoilla keltaisella taustalla ja geometrisillä valokuviolla.

Tietoa medialle ja tutkijoille Nokian muotoiluarkistosta

Mihin materiaalia voi käyttää? Kehen olla yhteydessä? Kokosimme tälle sivulle tärkeää tietoa Nokia Design Archiven käytöstä.

Aalto-yliopisto
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstraktia violettia energiaa ja salamia hehkuvan piirilevyn yllä, kirkas valo keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä on kvanttiteknologia?

Moni nykyajan laite ei olisi olemassa ilman kvanttiteknologiaa, mutta huimimmat sovellukset vasta siintävät horisontissa.
Hymyilevä suorahiuksinen nainen vihreässä paidassa, sisällä kasvien edessä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kvanttihypen anatomia

Väitöskirjatutkija Christa Schauman kertoo, miten Suomi ja Eurooppa pärjäävät kisassa, johon kaikki haluavat mukaan – palkinnon epävarmuudesta huolimatta.
Musta käsi koskettaa tabletin näyttöä, jossa on valkoisia muotoja. Paperit ja kynä ovat vaaleanpunaisella pinnalla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ilmoittaudu tutkimuspalveluiden koulutuksiin – aiheina tekoäly, datanhallinta, avoin tiede ja paljon muuta

Koulutustarjonnassa on jälleen paljon uusia aiheita. Rekisteröityminen syksylle 2026 on avattu.
Gloria Mendoza-Franco väitteli ennakkoluuloista Aalto-yliopistolla 28. syyskuuta. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Ennakkoluulot ovat monimutkaisempia kuin stereotypiat antavat ymmärtää

Sosiaalipsykologien teorian mukaan omaan ryhmään kuuluvat henkilöt sekä korkeasti arvostettuihin ja helposti lähestyttäviin ryhmiin liitetyt ihmiset herättävät katsojassa useammin ihailua tai kunnioitusta kuin vähemmän arvostettuihin tai etäisiksi arvioituihin ryhmiin kuuluvat ihmiset. Neurotieteen tutkijat selvittivät nyt yhdessä sosiaalipsykologien kanssa, että sosiaalisen ryhmän lisäksi myös ihmisen tunnetila ja etäisyys vaikuttavat katsojan tunnereaktioihin.