Vuoden Huiput: Penni Osipowille platinahuippu elämäntyöstä ja tunnustusta opiskelijoille
”Jos tälle alalle etsisi juuri nyt suuntaa tai sielua, olisi se juuri sellainen kuin Penni Osipow on: visuaalisen suunnittelun laajassa viestinnän, taiteen ja kulttuurin kontekstissa ymmärtävä, aidosti välittävä, helposti lähestyttävä, vastuullinen, sopivasti lapsen uteliaisuutta ja leikkisyyttä vaaliva ja toisten kanssa tekevä. Pennille vastuullisuus ei ole trendi tai strategia, vaan elämäntapa”, platinahuippu-palkinnon perusteluissa sanotaan.
Julkaisujen muotoiluun erikoistuneena suunnittelijana Penni Osipow on kokenut alan murroksen. Osipow toimii vanhempana yliopistonlehtorina Aalto-yliopistossa.
Parasta suomalaista luovaa suunnittelua palkitseva Vuoden Huiput 2022 -kilpailun palkinnot jaettiin gaalassa 20. huhtikuuta. Suomen merkittävimmän luovan suunnittelun kilpailun järjestää visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafia. Kilpailun tavoitteena on nostaa suunnittelun tasoa, voimistaa luovuutta ja omaperäisyyttä sekä kehittää suunnittelijoiden ammattitaitoa. Kilpailu järjestettiin 43. kerran.
Nuoria osaajia palkittiin
Visuaalisen viestinnän muotoilun maisteriopiskelija Iiris Halme voitti kurssityöllään Nuoret luovat -sarjan pääpalkinnon, kultahuipun:
Työ: Onnistumisia – Suomalaisten kokemuksia ja ajatuksia onnistumisesta -julkaisu
Julkaisu juhlistaa arjen onnistumisia. Niitä, joiden merkityksen unohdamme helposti nykypäivänä ympäristön asettamien tavoitteiden keskellä. Julkaisu sisältää kokoelman haastatteluja arjen onnistumisista ja onnistumisen määritelmistä. Kuvituksena toimivat pokaalit korostavat pienten tekojen merkitystä, sekä ilon ja onnistumisen tunnetta. Käsin tekemisen eläväinen jälki välittää tunnetta inhimillisyydestä ja saavutusten yksilöllisyydestä. Julkaisun tavoitteena on inspiroida tarkastelemaan ja arvostamaan arjen saavutuksia armollisemmin, sekä tunnistamaan oman kyvykkyytensä. Julkaisu on projektin lopputuote, jonka keskiössä oli uusien näkökulmien löytäminen, reflektointi, käsin tekeminen, sekä riso-painotekniikan oppiminen.
”Hallittu risopainettu editorial, jossa taidejulistemaiset pokaalikuvitukset yhdistyvät hauskoihin arkisiin toteamuksiin. Teksteistä ja dynaamisista kuvituksista syntyy viehättävän ristiriitainen kombinaatio, jota taitolliset hoksaukset rikastavat”, palkitsemisperusteluissa todetaan.
Visuaalisen viestinnän muotoilun opiskelijoita palkittiin myös omista, opintojen ulkopuolisista projekteista. Maisteriopiskelijat Iisa Pappi ja Katri Astala voittivat Baltic Circle -työllään Nuoret luovat -sarjan hopeahuipun:
Työ: Baltic Circle -pelikortit – maisteriopiskelijat Iisa Pappi ja Katri Astala
Baltic Circle on kansainvälinen teatterifestivaali, jonka ilme vaihtuu vuosittain. Vuoden 2022 festivaalin julkaisu päätettiin toteuttaa pelikorttien muodossa. Pelikortit samaan aikaan viestivät festivaalista, sekä antavat ihmisille syyn viettää aikaa yhdessä ilman sen kummempaa päämäärää. Korttien käyttöaika ei myöskään lopu silloin, kun festivaali loppuu. Kuvakortteihin on nostettu lintuja, hyönteisiä, kasveja, eläimiä ja bakteereja, joiden toivotaan palaavan soille, kun niitä ennallistetaan. Numerokorteissa taas kulkee kaksi tekstiä, ja kullekin festivaalin esitykselle on omistettu oma kortti.
”Pelikortit, jotka kutsuvat viipyilemään ja tutkimaan. Yllättävyys syntyy pysähtymisestä yksinkertaisen asian äärelle – kokoontumiseen ja lorvailuun kannustava pelikorttipakka on oiva viestintäväline festarille. Hieno toteutus takaa, että tämä painotuote ei ole kertakäyttöinen”, todetaan perusteluissa.
Lisäksi maisteriopiskelija Anni Laser Tolvanen palkittiin kaksi kertaa työstään Ellun Kanat -toimistossa. Tolvanen toimi pääsuunnittelijana, AD:nä ja motion directorina kultahuipun voittaneessa työssä Sosiaaliturvauudistus nuorille.
”Tätä muotoilua maailma tarvitsee lisää. Vastuullista ja tärkeää työtä hyvän asian puolesta. Malliesimerkki tehokkaasta ja inklusiivisesta informaatiomuotoilusta. Suositellaan sovellettavaksi kaikkialle julkishallintoon”, tuomaristo totesi perusteluissaan.
Tolvasen suunnittelu palkittiin samalla myös Onnistunut inklusiivisuus -erikoispalkinnolla. Perusteluissa työtä kiiteltiin vahvasti inklusiivisena tekona sekä hyvänä informaatiomuotoiluna.
Lisätietoja:
Visuaalisen viestinnän muotoilun professori, graafinen suunnittelija Arja Karhumaa p. 040 570 7777, [email protected]