Uutiset

Vaihto-opiskelijat olivat hyvin tyytyväisiä vaihto-opintoihinsa

Vaihto-opiskelijoiden palautteiden mukaan sekä opettajat ja opiskelijat tekivät keväällä 2020 erittäin onnistuneen digiloikan.
Five exchange students in Mikkeli, Fall 2019
Mikkelin kampuksella syksyllä 2019 opiskelleita vaihto-opiskelijoita: Bautista Argentiinasta (vas.), Noah Sveitsistä, Ines Portugalista, Jordan USA:sta ja Nicoletta Italiasta

Aalto-yliopistossa siirryttiin koronavirusepidemian vuoksi etäopetukseen viime vuoden maaliskuun puolivälissä, jolloin luennot ja projektityöt siirtyivät verkkoalustoille ja videopalavereihin. Digitaalisia työkaluja oli toki ollut käytössä monilla kursseilla jo aiemminkin, joten ne olivat monille entuudestaan tuttuja, mutta varsinainen digiloikka oli kuitenkin tehtävä. Vaihto-opiskelijoiden palautteen mukaan opettajat onnistuivat siinä yleisesti ottaen erinomaisesti.

Kauppisessa vaihto-opiskelijoina olleet, syksy 2019
Vaihto-opiskelijoita Otaniemessä syksyllä 2019

Kauppakorkeakoulun Otaniemen kampukselle tuli sekä keväällä 2019 että keväällä 2020 noin 120 vaihto-opiskelijaa ja Mikkelin kampukselle vähän toistakymmentä opiskelijaa molempina keväinä. Kauppakorkeakoulusta lähti vaihtoon 233 opiskelijaa keväällä 2019 ja 212 opiskelijaa keväällä 2020.

Kauppakorkeakouluun tulleet kevään 2020 vaihto-opiskelijat olivat lähes joka osa-alueella tyytyväisempiä opetuksen laatuun ja opetusmenetelmiin kuin vaihto-opiskelijat vuotta aiemmin eli keväällä 2019. Sama tyytyväisyys näkyy myös Kauppakorkeakoulusta ulkomaille lähteneiden arvioissa, mutta ulkomailta Suomeen tulleiden vaihto-opiskelijoiden antama palaute oli kaikkein kiittävintä. Mikkelin kampuksen International Business -ohjelmassa vaihtojaksonsa suorittaneet olivat palautteen mukaan aivan erityisen tyytyväisiä saamaansa opetukseen. 

”Opettajat luottavat opiskelijoihin ja antavat yksityiskohtaista palautetta”

Suomessa olleet vaihto-opiskelijat antoivat esimerkiksi seuraavanlaista palautetta: Kauppakorkeakoulun kurssit ovat parempia kuin kotiyliopistomme kurssit. Useat vaihto-opiskelijat myös kertoivat, että Aallossa opettajat luottavat opiskelijoihin ja antavat heidän oppia ja kasvaa täällä omassa tahdissaan. Myös opettajien antama palaute ja se, miten se oli mukavan yksityiskohtaista ja informatiivista, sai kiitosta. Vuorovaikutusta opettajien ja opiskelijoiden välillä kehuttiin tasavertaiseksi ja näin ollen myös opiskelijaa kunnioittavaksi.

Justus Kurtsiefer Universität Innsbruck -yliopistosta oli vaihdossa Mikkelin kampuksella lukuvuoden 2020–2021.

”Olen kokenut oppimisen ja virtuaalisen opetuksen täällä Mikkelissä todella ammattimaiseksi ja organisoiduksi. Vaikka tekniset ratkaisut mahdollistavat saman monille yliopistoille Euroopassa, niin ainakaan oman kokemukseni perusteella virtuaaliset tunnit Saksassa eivät ole olleet yhtä hyviä kuin täällä. Olen myös kuullut perheenjäseniltäni, että jopa saksalaisilla huippuyliopistoilla on ollut haastetta etäopetuksen järjestämisessä.”

Kauppakorkeakoulussa opetuksesta ja oppimisesta vastaava varadekaani Tomas Falk on todella iloinen vaihto-opiskelijoiden antamasta palautteesta ja siitä, ettei korona-aika ole heikentänyt heidän oppimiskokemustaan, vaan jopa päinvastoin.

”Vuorovaikutus on varmasti ollut hyvin erilaista. Professori Rebecca Piekkari ja henkilöstöpäällikkö Eliisa Lassila vetävät meillä strategista Yhteisön hyvinvointi -hanketta. Siinä roolissa Rebecca Piekkari on esittänyt kaikille opettajillemme toiveen, että he sisällyttäisivät kursseihinsa hieman väljyyttä. Näin siksi, että opiskelijat pystyisivät olemaan enemmän sosiaalisessa vuorovaikutuksessa sekä muiden opiskelijoiden että opettajien kanssa. Suositus on myös, että opettajat ottaisivat käyttöön tässä monia opiskelijoita stressaavassa tilanteessa vaihtoehtoisia tapoja suorittaa kurssi tai sen osatehtävät. Nämä ovat todella tärkeitä asioita”, Tomas Falk sanoo.

Yhteisön hyvinvointi on yksi Kauppakorkeakoulun neljästä avainhankkeesta

Ensimmäiset toimenpiteet tähtäävät opiskelijoiden ja koulun henkilökunnan hyvinvoinnin kohentamiseen pandemian aikana.

Lue lisää Yhteisön hyvinvointi -hankkeesta
Kuvassa näkyvät professori Rebecca Piekkari ja HR-päällikkö Eliisa Lassila. Kuvan otti Roope Kiviranta Aalto-yliopistosta.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä istuu nojatuoleissa vastakkain ja keskustelee puhuen mikrofoneihin. Käynnissä on podcast-nauhoitus.
Yliopisto Julkaistu:

Uusi Osaamisen Aalloilla -podcast avaa vieraidensa tärkeimmät oivallukset ja opit elämän varrelta

Osaamisen Aalloilla on Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen uusi podcast.
Sininen Pallo event in Dipoli (Otaniemi, Espoo) on November 30th. Event host was Noora Yau, a doctoral candidate from the Aalto University School of Arts and Design. Picture: Sofia Suokko.
Yhteistyö Julkaistu:

Opiskelija auttoi Maj ja Tor Nessling -säätiötä kehittämään kestävän kehityksen palkintogaalan asiakaspolkua

Sininen Pallo -tapahtuman myyntivalttien määrittely oli opiskelijan ensimmäisiä tehtäviä.
Veera Repka, photo by Veera Repka
Opinnot Julkaistu:

Veera Repka: Otaniemi-kuplaan imautuu helposti mukaan

"Jos joku kävelisi kengissäni samalla tapaa opintojen alkuvaiheessa, toivoisin, että hän ei yrittäisi heti saavuttaa kaikkea. Itselleen voi antaa aikaa ja käydä omalla painollaan asioita läpi."
Opiskelijat tietokoneen ääressä. Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto
Opinnot Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun dekaani: Jaamme huolen opiskelijoiden jaksamisesta

Haluamme varmistaa, etteivät opiskelijat uuvu opintojen aikana.