Tutkimus paljastaa rakennustyömailta: Täydellistä tahtia ei ole

Tahtituotanto edellyttää hyvää suunnittelua ja työn tekemistä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kun tehtävät eivät sujukaan tahtiaikataulun mukaan, monet luopuvat tahdista kesken hankkeen. Kokeneet tahtituotannon toteuttajat tietävät kuitenkin, että työmaa ei toimi kuin kone vaan vaatii jatkuvaa ohjausta. 

Uusi Building 2030:n Tahtiohjaus-loppuraportti valottaa haasteita, joita tahtihankkeisiin liittyy ja  keinoja, joilla tahtijuna ei suistu raiteiltaan, kun tuotannossa on poikkeamia.

Raportti perustuu Jaakko Riekin Aalto-yliopistossa tekemään tohtoritutkimukseen sekä Sarianna Kaihlaniemen, Eemeli Inkalan ja Max Virtasen diplomitöihin. Riekin tutkimukseen osallistui kahdeksan sisävalmistusvaiheen työmaata, joista kaksi oli peruskorjauksia. Kooltaan hankkeet olivat 3500–95 000 neliömetrin suuruisia, ja erottautuivat tahtityön ja tilojen luonteen perusteella oheisen kaavion mukaisesti. Lähes kaikkien työmaiden johdolla oli jonkin asteista kokemusta tahtihankkeista.

Tahtihankkeissa suunnitteluun on syytä panostaa

Raportin tapaustutkimusten perusteella tahtituotanto suunniteltiin huolellisesti ennakkoon, pieniä eräkokoja suosien.

Pienten tilojen kohteissa tahtialue oli tilan kokoinen, kun taas vaihtelevissa tiloissa tahtialueet piti jakaa tai yhdistää työkuormien tasapainottamiseksi. Lyhyimmät tahtiajat (2 tuntia – 1 päivä) sopivat toistuviin tiloihin, pidempiä aikoja (2,5–5 päivää) käytettiin, kun työkuormat ja tilat vaihtelivat enemmän.

Tahtihankkeissa ei voitu nojata perinteisiin isoihin aikapuskureihin, mutta työmaat hyödynsivät erilaisia pelivaroja ja joustokeinoja, kuten kesäloma-ajan käyttämistä puskurina. Työn edetessä kuitenkin ilmeni, että aikataulutettu jousto ei riittänyt, vaan johdon piti käyttää tilannekohtaisia ohjauskeinoja.

Urakoitsijavalinnat ovat tärkeitä tahtituotannossa, kuten esimerkkihankkeet osoittivat. Kaikissa hankkeissa oli muutama työlaji, jotka tuottivat koko projektiin merkittäviä viiveitä ja edellyttivät aikataulujen uudelleen suunnittelua. Vaikka urakoitsijat osallistuivat aikataulutukseen, poikkeavien alueiden suunnitteluun pitäisi raportin mukaan panostaa vielä enemmän.

Mikä haastoi aikataulun pitävyyden?

Hyvästä suunnittelusta huolimatta mikään tutkituista hankkeista ei pysynyt alkuperäisessä aikataulussaan. Poikkeamien laatu ja määrä jakautui kolmeen vaiheeseen.

Alkuvaiheessa ensimmäiset vaunut etenivät usein aikataulua nopeammin, koska haluttiin turvata työn jatkuvuus. Tämä johti pieneen epätasapainoon, mutta ei isoihin viiveisiin.

Keskivaiheessa vallitsi ”perustahti”, jolloin tuotanto pysyi parhaimmin tahdissa. Viiveet olivat yleensä 1–3 päivää ja saatiin kurottu kiinni pelivaroilla ja ohjauksella. Poikkeamia esiintyi lähinnä yksittäisillä vaunuilla tai urakoitsijoilla, jolloin ohjaus kuormittui.

Suurimmat viiveet syntyivät teknisistä asennuksista. Esim. sähkötyöt jäivät joissakin tapauksissa yli 2 kuukautta aikataulusta. Tähän olivat syynä mm. puutteellinen suunnittelu (käytävien palokatkot, pölyhaitat), materiaaliviiveet sekä heikompi valmistautuminen.

Loppuvaiheessa toistui kaikille rakennushankkeille tyypillinen ”loppusota”. Poikkeamia kasaantui: monet aiemmin siirretyt tai kesken jätetyt työt siirtyivät loppuun; eräkoot kasvoivat ja aikataulun ylläpito hiipui. Viiveitä kurottiin kiinni mm. lattioiden kuivumisen aiheuttamilla odotusajoilla, mutta osa jäi jälkitöiksi.

Ohjauksen keinovalikoimaa

Tahtituotanto ei poistanut viiveitä, mutta auttoi havaitsemaan ne ajoissa ja rajaamaan niiden vaikutusta. Käytettyjä keinoja poikkeamien hallintaan olivat muun muassa aikataulun muokkaus siirtämällä koko junaa tai osaa vaunuista myöhemmäksi ja vaunujen järjestyksen vaihtaminen. Myös yksittäisiä vaunuja voitiin siirtää eri tahtialueille kuin suunniteltu. Resurssien määrän muutos ja aputyö ulkoisilla resursseilla oli niin ikään mahdollista. Joissain tapauksissa vaunujen työsisältöjä voitiin muuttaa ja lisätä peräkkäisten vaunujen limitystä tai siirtää jääneiden vaunujen tehtäviä jälkityöksi tahtijunan loppuun.

Tilannekuvan ylläpito

Käytännössä kaikilla työmailla pidettiin päivittäisiä tai tahtikohtaisia palavereita. Niihin osallistuivat päätoteuttajan tahtivaiheen johto sekä urakoitsijoiden työnjohtajat tai nokkamiehet. Poikkeamien kirjaaminen oli kuitenkin usein epäjohdonmukaista, eikä päätöksiä viety aikataulujärjestelmään vaan niistä sovittiin suullisesti.

Palavereiden ulkopuolella osa työmaista teki työ- ja poikkeamakirjaukset päivittäin esim. mobiililaitteella. Toisissa kirjaukset jäivät useiden viikkojen viiveelle, ja toteumat merkittiin kerralla suurempina erinä, mikä heikensi tilannekuvaa ja ohjauskykyä.

Osassa hankkeita alkuperäinen aikataulu jäi sellaisenaan sopimusaikatauluksi, jota ei päivitetty. Oli myös hankkeita, joissa aikataulu oli tuotantoennuste, jota päivitettiin ennakoivasti ja reagoivasti.

Suosituksia parempaan ohjaukseen

Tahtituotannon perustana on toteuttajien osaaminen. Siksi yritysten pitäisi tarjota työnjohdolle ja -tekijöille ajoissa riittävä koulutus ja valmennus; kokemattomuus oli selvä haaste useilla kohteilla.

Vaihtelevat tilat ja detaljierot pitää ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa, jotta työjärjestyksiä ei tarvitse muuttaa ”lennosta” tuotannon aikana. Nopeammat työvaiheet pitää pyrkiä mitoittamaan tahdin mukaisiksi, eikä jättämään niitä poikkeuksiksi.

Poikkeamien kirjaukseen ja käsittelyyn on syytä olla systemaattinen prosessi ja työkalut, joilla kirjaaminen on vaivatonta ja aikataulun päivitys nykyistä kevyempää. Projektissa tulee olla myös selkeät käytännöt, milloin päivittää suunnitelma kokonaan ja milloin pyrkiä palaamaan alkuperäiseen tahtiin.

Useassa tutkitussa hankkeessa oli materiaalihallintaa varten erillinen urakoitsija. Tämä on ilmeisen hyvä käytäntö, kunhan kommunikaatio toimitusketjuun on katkeamaton ja imuohjauksen mahdollistava.

Raportin ydinviesti on, että tahtituotanto ei toimi “itsestään”.  Se tarvitsee jatkuvaa ohjausta, parempia työkaluja ja selkeämpiä toimintamalleja poikkeamien varalle.

Tutustu tutkimusraporttiin