Uutiset

Tervetuloa viidenteen Unite! Dialogiin - virtuaalitapahtumaa isännöi tällä kertaa KTH

Unite! on yksi Eurooppalaiset Korkeakoulut -hankkeen verkostoista, ja sen jäseniä ovat Aalto-yliopiston lisäksi kuusi muuta yliopistoa eri puolilta Eurooppaa. Puolen vuoden välein koko Unite!-yliopistoverkoston henkilöstö ja opiskelijat kokoontuvat Unite! Dialogi -tapahtumaan ja tekevät yhteistyötä Uniten eri teemojen ja tavoitteiden parissa. Järjestyksessään viides Unite! Dialogi pidetään virtuaalisesti 8.-10.3.2022 ja kasvokkain Tukholmassa 13-15.6. Dialogissa on tarjolla yleisölle avoin tilaisuus, johon ovat lämpimästi tervetulleita nekin, joille Unite! ei ole ennestään tuttu.
The 5th Unite! Dialogue in 2022 is organised by the Royal Institute of Technology KTH.

Tukholman Kungliga Tekniska Högskolan (KTH) isännöi seuraavan Unite! Dialogi -tapahtuman otsikolla New Horizons. Se järjestetään kahdessa osassa: ensin verkkotapahtumana maaliskuussa ja kesäkuussa kasvotusten. Tavoitteena oli tavata henkilökohtaisesti Tukholmassa maaliskuussa, mutta pandemian tuomat usein nopeat ja äkilliset muutokset vaativat uudelleenjärjestelyjä. Viides Unite! Dialogue jaetaan siksi kahteen osaan (maaliskuu ja kesäkuu).

8.–10.3.2022 pidettävä online-tapahtuma sisältää Unite! Governing Platform:n, Unite Academic Forumin, H2020-hankkeen Plenary- ja General Assembly -kokoukset. Näihin lähetetään henkilökohtaiset kutsut.

9.3. klo 11-13 pidettävään Plenary-tilaisuuteen ovat tervetulleita koko Aalto-yliopiston henkilökunta ja opiskelijat kuulemaan lisää Unitesta. Tilaisuus järjestetään verkossa Zoomin kautta. Ilmoittaudu täällä.

13.–15.6 pidetään Tukholmassa Unite-yhteisön kesätapahtuma. Tämä antaa E+-työryhmille ja H2020-työpaketeille mahdollisuuden tavata ja keskustella viimeisimmistä tapahtumista. Alustava ohjelma ja ilmoittautumistiedot ovat saatavilla maaliskuun tapahtuman jälkeen.

Unite! Dialogit

Unite! Dialogit ovat tärkeitä Uniten näkyvyyden lisäämiseksi jäsenyliopistoissa ja niiden ekosysteemeissä. Raportit, keskustelut, katsaukset ja tulevaisuuden strategiat ovat läpinäkyviä koko Unite-yhteisölle ja jokainen aaltolainen on tervetullut mukaan.

Toistaiseksi Unite-yhteisö on järjestänyt neljä Dialogia:

  • 11.-14.2.2020, Espoo-Helsinki/Suomi, isäntä Aalto-yliopisto
  • 30.9.2020, Lissabon, isäntä Universidade de Lisboa
  • 8.–10.3. 2021, Grenoble, isäntä Grenoble INP Ranskassa (Rhône Alpes)
  • 29.11.-1.12. 2021 Barcelona, ​​isäntä Universitat Politècnica de Catalunya (UPC

Yliopistoverkosto Unite!

Unite! on yksi Euroopan komission rahoittamista Eurooppalaiset yliopistot -verkostoista, jonka jäsen Aalto-yliopisto on yhdessä kahdeksan muun korkeatasoisen eurooppalaisen yliopiston kanssa. Unite! pyrkii merkittävästi vahvistamaan opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkuvuutta sekä edistämään eurooppalaisen korkeakoulutuksen laatua, osallisuutta ja kilpailukykyä.

Tutustu Uniteen!
Unite! logo
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Professor Jukka Luoma
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden opettajaksi valittu Jukka Luoma

Tuotantotalouden laitoksen kilta Prodeko äänesti professori Jukka Luoman Vuoden opettajaksi 2023.
Aalto-yliopisto Juniorin opiskelijaohjaaja
Opinnot Julkaistu:

Innostavat opiskelijat ohjaavat oman alansa asiantuntijoina Aalto-yliopisto Juniorin työpajoja

Junior tarjoaa lapsille ja nuorille kurkistuksia Aalto-yliopiston tarjontaan. Lue lisää toiminnasta – ja siitä, miten voit lahjoittamalla tukea tulevaisuuden tekijöiden hyväksi tehtävää työtä.
Käsikirjoituskoulutusta / post-it-lappuja / Marja-Riitta Koivumäki
Mediatiedotteet, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopistoon elokuva- ja televisiodramaturgian erikoistumiskoulutus

Syksyllä 2023 alkava koulutus on suunniteltu ammatillista osaamista syventäväksi koulutukseksi alalla jo toimiville.
Alma Median projektitiimi, Aalto BIZ
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Vastuullisuus on tärkeä osa asumisen digitaalisia palveluita

Opiskelijat tekivät Alma Medialle yritysprojektin, jossa he kartoittivat asumisen digitaalisia palveluita kestävän kehityksen näkökulmasta.