Uutiset

Tekniikan alan koulutusyhteistyö vahvistuu entisestään – Jyväskylän yliopisto mukaan FITech-verkostoyliopistoon

Jyväskylän yliopisto täydentää erityisesti FITechin ICT-osaamista ja -tarjontaa. FITech aloittaa keväällä myös tietotekniikan MOOC-kurssit, joille odotetaan jopa 20 000 osallistujaa.
FITechin opintoja voi ottaa maksutta kahdeksasta yliopistosta, yhden luukun periaatteella

Tekniikan alan koulutusta tarjoavien suomalaisten yliopistojen FITech-verkostoyliopisto saa vahvistusta, kun maamme suurimpiin ICT-alan kouluttajiin kuuluva Jyväskylän yliopisto liittyy sen kahdeksanneksi jäsenyliopistoksi.

FITechillä on käynnissä kolme hanketta, jotka vastaavat kansalliseen tekniikan alan osaajapulaan joko alueellisesti tai valtakunnallisesti. Esimerkiksi tänä vuonna alkanut Aalto-yliopiston koordinoima jatkuvan oppimisen FITech ICT avaa osan yliopistojen tietotekniikan opinnoista maksutta kaikkien halukkaiden ulottuville.

”Jyväskylän informaatioteknologian tiedekunnan opetus täydentää hyvin tätä tarjontaa”, sanoo FITechin johtokunnan puheenjohtaja Eero Eloranta.

”Muiden FITech-yliopistojen tarjonta täydentää vastaavasti hyvin Jyväskylän yliopiston opetuskokonaisuutta. Jäsenyyden myötä FITech voi entistä paremmin palvella myös Keski-Suomen teollisuusyritysten tekniikan alan osaamistarpeita.”, sanoo Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.

Yli 5 000 hakemusta

FITechin laaja tarjonta ja uudenlainen tapa toimia on herättänyt laajasti kiinnostusta. Yhteensä valittavissa on lähes 150 kurssia, joista suosituimpia ovat olleet koneoppimisen ja ohjelmoinnin aihealueet.

”Hakemuksia on tullut valtavasti, ylitimme jo 5 000 hakemuksen rajapyykin”, kertoo FITech ICT-hankkeen projektipäällikkö Katri Ventus.

FITechin opintoja voi ottaa maksutta kahdeksasta yliopistosta, yhden luukun periaatteella: kaikki opinnot on koottu FITechin kotisivuille, joiden kautta kursseille voi myös hakea.

Yhä useammassa työssä on tärkeää ymmärtää esimerkiksi tekoälyn, ohjelmistokehityksen tai ohjelmoinnin tarjoamia mahdollisuuksia liiketoiminnalle. Tähän tarpeeseen vastaavat tietotekniikan perusopinnot, jotka sopivat myös alanvaihtajille. Lisäksi FITech tarjoaa syventäviä maisteritason opintoja.

Moni ICT-alan perusopintoihin hakeutuva suomalainen hyötyisi alan perustaitojen ja -käsitteistön opiskelusta. FITech vastaa tähän tarpeeseen tarjoamalla keväällä entistä laajemmin johdantotasoisia verkkokursseja, joilla ICT-alan perustaitoja -ja käsitteitä voi opiskella omaan tahtiin verkossa. Näille MOOC-kursseille tavoitellaan valtakunnallisesti 20 000 opiskelijaa.

FITech-verkostoyliopiston perustajajäseniä ovat Aalto-yliopisto, LUT-yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto, Åbo Akademi, Teknologiateollisuus ry ja Tekniikan Akateemiset TEK ry.

Opintotarjonta löytyy FITechin kotisivuilta.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Katri Ventus
puh. 050 511 3276
katri.ventus(a)fitech.io

Viestintäpäällikkö Tiina Hartikainen
puh. 050 512 4735
tiina.hartikainen(a)fitech.io

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Two of the awardees and their robotic arm all holding colorful mugs. Aalto Open Science Award, Honorary mention.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 kolmas sija – Älykkään robotiikan ryhmän Robotic Manipulation of Deformable Objects -projekti

Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon kolmannen sijan saavuttaneita Älykkään robotiikan ryhmän jäseniä.
Hollmen Reuter Sandman arkkitehtien suunnittelema Naisten keskus Senegalissa
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Naisarkkitehdit esille

Suomalaiset arkkitehdit Saija Hollmén, Jenni Reuter ja Helena Sandman ovat mukana 100 Women: Architects in Practice -kirjassa.
Pöydällä kipsimallin tekovälineitä
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Käsikirja johdattaa keramiikan maailmaan

Keramiikan käsikirja johdattaa lukijan kaikkiin saven kanssa työskentelyyn liittyviin aiheisiin tekstien, kuvien, kuvituksien, animaatioiden ja videoiden avulla.