Tasavallan presidentin kunniamerkit Reetta Kariselle ja Annika Tuomolalle

Palkintojen perustelut:
TkT Reetta Karinen on toiminut pitkään lehtorina teknillisen kemian alalla. Hänen tutkimusalansa on Suomen teollisuuden kannalta hyvin keskeinen ympäristöystävällisten teknologioiden kehittämisessä. Vanhempi yliopistonlehtori Karinen on erittäin pidetty ja arvostettu. Opiskelijoiden arvostusta osoittaa, että hän on pitkäaikainen Oltermanni Kemistikillassa. Hänen vahvuuksiaan ovat erinomaiset pedagogiset kyvyt ja substanssiosaaminen, opetuksen selkeys ja järjestelmällisyys, sekä muita edellä olevat digitaidot. Hän jakaa mielellään omaa osaamistaan, ja mm. etätyöskentelyn aikana muut saivat hyviä käyttäjävinkkejä digiasioissa.
Uransa aikana hän on myös ansiokkaasti osallistunut tutkimukseen. Yhteistyö kahden professorin kanssa on tuloksellista ja positiivista.
Reetta Karinen on aina valmis osallistumaan yhteisten asioiden hoitamiseen. Hän on tällä hetkellä jäsen Koulutusneuvostossa ja Opetustaitojen arviointiryhmässä. Lisäksi hän osallistuu rekrytointityöryhmiin, ja nauttii varauksetonta arvostusta kollegojensa ja muun henkilökunnan keskuudessa. Hän saa luotua toiminnallaan jatkuvuutta ja innostusta niin opiskelijoihin kuin kollegoihinsa.
Annika Tuomola on ansioitunut ja erinomainen työntekijä, jolla on ollut pitkä työura yritys- ja korkeakoulumaailmassa. Hän on ollut erittäin tunnollinen ja luotettava työntekijä, joka on omalta osaltaan tukenut suomalaista koulutusta ja tutkimusta. Annika Tuomola toimi yli 10 vuotta Nokian palveluksessa IPR-osaston sihteerinä. Nokialta hän siirtyi TKK:n palvelukseen Kemian tekniikan osastolle toimistosihteeriksi 1.5.2006 ja työskentelee edelleen Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa taloussihteerin nimikkeellä.
Annika Tuomola on työskennellyt vuoden myös yliopiston johdon sihteerinä ja hän menestyi myös näissä tehtävissä erinomaisesti. Hän on toiminut haastavissa tehtävissä asiantuntijaorganisaatiossa asiantuntevasti ja omatoimisesti. Annika Tuomola on ottanut vastuuta käytännön asioiden toteuttamisesta ja erityisesti tilaisuuksien sujuvat järjestelyt ovat hänen ominta osaamisaluettaan. Iloisella ja myönteisellä asenteellaan hän on osaltaan vaikuttanut koko työympäristön ilmapiiriin ja työhyvinvointiin.
Lue lisää uutisia

Suomen akatemia palkitsee Ville Vuorisen COVID-19 taudin leviämistä koskevasta tutkimuksesta
Ilma- ja nestevirtausten fysiikkaa tutkiva Ville Vuorinen palkitaan poikkeuksellisesta tieteellisestä rohkeudesta ja luovuudesta sekä toiminnasta tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi.
Professori Visa Koivunen Academia Europaea -järjestön jäseneksi
Signaalinkäsittelyn professori ja Aalto-professori Visa Koivunen on valittu Academia Europaean jäseneksi.
Art For All -festivaali Kalasataman asuinkortteleissa elokuussa – hae mukaan!
Art For All -festivaali etsii taiteilijoita – hae 12.6. mennessä!