Uutiset

Skanska lahjoitti työturvallisuusvarusteita Aalto-yliopistolle

Tulevat osaajat omaksuvat oikean asenteen työturvallisuuteen jo opiskeluaikana.
Aalto-yliopiston rakenteiden korjausta ja ylläpitoa käsittelevän kurssin ”Maintenance and Repair of Structures” opiskelijat vierailivat Olympiastadionin työmaalla 6.11.2017.

Skanska on lahjoittanut Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoululle työturvallisuusvarusteita opiskelijoiden käyttöön betonilaboratoriossa sekä työmaavierailuilla.

”Haluamme korostaa työturvallisuuden merkitystä jo opiskeluvaiheessa, ja siitä viestivät asianmukaiset varusteet. Työmaavierailut ovat opiskelijoille yksi kosketuspinta työelämään ja mahdolliseen tulevaan työnantajaansa. Työturvallisuuden edistäminen on osa vastuullisuustyötämme ja haluamme viestiä siitä opiskelijoille, jotka pohtivat tulevaisuuden työpaikkoja”, sanoo Skanska Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti.

”Lahjoituksellaan Skanska osoittaa, kuinka tärkeää yritykselle on, että jo opiskeluaikanaan alan tulevat osaajat omaksuvat oikean asenteen työturvallisuuteen. Lahjoitus antaa meille entistä paremmat mahdollisuudet yhdistää työturvallisuuden opetusta myös laboratorioharjoituksiimme ja helpottaa opetukselle tärkeiden työmaakäyntien järjestelyjä. Skanskan työmaahenkilökunta on aina toivottanut meidät tervetulleiksi tutustumaan työmaille huolimatta siitä vaivannäöstä, jota ne kiireisille projekteille aiheuttavat”, sanoo rakennustekniikan laitoksen johtaja, professori Jari Puttonen Aalto-yliopistosta. 

”Lahjoitus viestii, että Skanskalla rakennusalan haastavat ja mielenkiintoiset tehtävät suoritetaan kehittyvässä ja ihmisarvoa kunnioittavassa työympäristössä”, Puttonen jatkaa.

Skanskalla on työturvallisuuteen liittyvää koulutusyhteistyötä muiden muassa Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa. Skanska on järjestänyt vuodesta 2016 lähtien työturvallisuuskorttikoulutuksia Metropolian Kallion ja Leppävaaran toimipisteiden rakentamistalouden ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille. Vuosien 2017–2018 aikana Skanskalla on valmiudet kouluttaa 300 opiskelijaa, jotka koulutuksen jälkeen voivat suorittaa työturvallisuuskortin.

Lisätietoja:

Skanska Oy, työturvallisuuspäällikkö Antti Leino, puh. 040 866 8551, antti.leino[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintä- ja markkinointijohtaja Cristina Rinnetie-Uski, puh. 040 501 9816, cristina.rinnetie-uski[at]skanska.fi

Aalto-yliopisto, rakennustekniikan laitos, johtaja Jari Puttonen, puh. 050 384 1782, jari.puttonen[at]aalto.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2016 oli noin 946 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 018. www.skanska.fi

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
Kampus, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 järjestetään Aalto-yliopistossa

Avoimen tieteen kesäpäivät pidetään Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ja Zoomissa 3.–4.6. Ilmoittauduthan 3.5. mennessä!
Saastamoisen säätiön edustajat
Yhteistyö Julkaistu:

Saastamoisen säätiö toimii aktiivisesti edistääkseen tiedettä ja taidetta kansainvälisesti

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja tuen kohdistaminen nuorten hyväksi on säätiölle tärkeää.
Ursula von der Leyen pitämässä avajaispuhetta
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

New European Bauhaus -festivaali toi yhteen Euroopan päättäjiä ja monialaisen kestävän kehityksen asiantuntijoita

Aalto-yliopisto oli mukana New European Bauhaus -festivaalilla kestävää rakentamista käsittelevällä näyttelyllään Time out! Rethinking construction.
Biomateriaaleja
Yhteistyö Julkaistu:

Metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi

Metsäbiotalouden tiedepaneelin ensimmäisen selvityshankkeen tulokset on julkaistu. Laskelmien mukaan metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi ilman lisähakkuita: selvityksen mukaan vuonna 2035 Suomen metsistä voitaisiin saavuttaa jopa 15,6 miljardin euron arvonlisä, mikä tarkoittaa 80 % kasvua verrattuna vuoden 2019 tasoon.