Millaista opiskelu Aallossa on käytännössä?
Yliopistossa opinnot jakaantuvat noin kuuden viikon mittaisille periodeille: kaksi syksyllä ja kaksi keväällä, ja lisäksi on mahdollisuus opiskella kesällä. Kandivaiheessa kurssit kestävät yleensä yhden tai 2–3 periodia.
Toteutustavat vaihtelevat, mutta useimmiten kurssit muodostuvat luennoista, joiden aikana opettaja esittelee kurssin aiheita ja lisäksi on mahdollisuus kysellä ja keskustella. Kurssia tukevat kurssiassistenttien vetämät laskuharjoitukset, joiden aikana ratkotaan tehtäviä. On myös kotitehtäviä, jotka tehdään ja palautetaan itsenäisesti. Usein kurssin lopuksi järjestetään 2–3 tunnin tentti. Lisäksi Aallossa on Sähköpajan tapaisia projektikursseja, joissa opiskelu ja arviointi painottuvat nimenomaan ryhmässä tehtävän projektin toteutukseen sekä sen selkeään dokumentointiin.
Millaista on Aallon opiskelijaelämä?
Opiskelun vastapainoksi Aallossa on erinomaiset mahdollisuudet vapaa-ajan toimintaan ja harrastuksiin. Killat järjestävät aktiivisesti tapahtumia sekä omille jäsenilleen että laajemmalle yleisölle. Otaniemessä toimii kymmeniä erilaisia kerhoja ja järjestöjä autokerhosta musiikki- ja urheilutoimintaan.
Lisäksi Aallossa on paljon teknisiä yhteisöjä, joiden jäsenenä pääsee hyvän porukan jäseneksi – ja samalla käsiksi kiinnostavaan laitteistoon. Itse osallistun usein Otaniemessä toimivaan Thinkin' Rocks -toimintaan, jonka kautta voi tutustua esimerkiksi VR-teknologiaan, robotiikkaan sekä tekoälyn ja sulautettujen järjestelmien kehitysalustoihin.
Harrastustoiminnan lisäksi täällä on laajat mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan ja luottamustehtäviin. Voi esimerkiksi olla mukana tapahtumien järjestämisessä tai toimia opintoasioihin liittyvissä komiteoissa yhdessä yliopiston henkilökunnan ja hallinnon kanssa opiskelijaelämän kehittämiseksi.
Näin laajalla skaalalla on erittäin todennäköistä, että Aallosta löytyy se oma yhteisö.
Mitä odotat tulevaisuudelta?
Odotan tulevaisuuden työltä mahdollisuutta työskennellä kiinnostavien ja aidosti yhteiskunnallisesti tärkeiden projektien parissa. Lisäksi haluan pystyä kehittämään hyödyllisiä robotiikan ratkaisuja hyödyntäen opintojen aikana kertynyttä osaamista.
Aallosta olen saanut oman alani ajankohtaisia taitoja, joista uskon olevan suurta hyötyä työelämässä. Samalla olen oppinut tiimityötä käytännön projektien kautta ja tutustunut alan muihin motivoituneisiin opiskelijoihin. Ennen kaikkea olen saanut valtavan halun ja hyvät mahdollisuudet kehittyä ammatillisesti robotiikan osaajana.
Kenelle suosittelet automaation ja robotiikan opintoja?
Suosittelen alaa sinulle, joka nautit siitä, että pääsee rakentamaan käsillä sekä selvittämään, miten monimutkaiset järjestelmät toimivat. Jos tykkäät kokeilla, ratkaista käytännön ongelmia sekä tuoda järjestelmiin ja laitteisiin logiikkaa ja autonomiaa, tulet todennäköisesti viihtymään opinnoissa. Juuri näissä opinnoissa voit yhdistää elektroniikan ja ohjelmoinnin taidot sekä rakentaa oikeita, luotettavuuteen perustuvia järjestelmiä.