Uutiset

Provosti Ilkka Niemelä Aalto-yliopiston rehtoriksi

Hakukomitea painotti erityisesti akateemista johtamiskokemusta, sitoutumista poikkitieteellisyyteen ja opiskelijakeskeisyyttä.
Ilkka Niemelä Kuva: Aalto-yliopisto/Janne Lehtinen

Aalto-korkeakoulusäätiön hallitus nimitti 14.6.2017 pitämässään kokouksessa professori, tekniikan tohtori Ilkka Niemelän yliopiston rehtorin tehtävään viisivuotiskaudeksi 1.7.2017 alkaen.

Ilkka Niemelä (s.1961) on toiminut Aalto-yliopiston provostina 1.5.2014 alkaen. Provosti toimii rehtorin sijaisena ja johtaa Aalto-yliopiston akateemisen tehtävän toteuttamista.

Provostin vastuualuueseen kuuluu opetuksen ja tutkimuksen sekä innovaatiotoimintaan ja vaikuttavuuteen liittyvien tehtävien johtaminen. Provosti toimii myös dekaanien esimiehenä.

Ilkka Niemelä nimitettiin Teknillisen korkeakoulun tietojenkäsittelytekniikan professoriksi vuonna 2000. Hän toimi tietojenkäsittelyteorian vastuualueen esimiehenä vuosina 2000–2007 ja tietotekniikan tutkinto-ohjelman vastuuprofessorina vuosina 2008–2010. Hänen johtamansa tutkimusryhmä on kehittänyt uusia automaattisen päättelyn ja rajoiteohjelmoinnin menetelmiä laskennallisesti vaativien ongelmien ratkaisemiseksi ja tutkinut tällaisten menetelmien sovellutuksia.

Ilkka Niemelä toimi Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaanina vuoden 2011 alusta helmikuun loppuun 2012 ja akateemisista asioista vastaavana vararehtorina ja rehtorin ensimmäisenä varamiehenä 1.3.2012 lukien. Hänellä on useita akateemisia luottamustehtäviä.

Ilkka Niemelä on toiminut kansainvälisissä tutkimustehtävissä National ICT:ssä Australiassa Sydneyssä vuodenvaihteessa 2005–2006, Universität Koblenz-Landaussa Saksassa vuosina 1995–1996 ja SRI Internationalin Artificial Intelligence Centerissä, Kaliforniassa USA:ssa vuonna 1993.  

"Olen erittäin innoissani uudesta tehtävästä. Aalto-yliopistolla on tärkeä kansallinen erityistehtävä, henkilöstö tekee hienoa työtä ja yliopisto on kehittynyt nopeaa vauhtia kohti maailman kärkeä", sanoo Aalto-yliopiston rehtorina aloittava Ilkka Niemelä.

Rehtorin valintaa valmisteli hakukomitea, johon kuuluivat professori emeritus Risto Nieminen, Aalto-professori Matti Keloharju, professori Martti Raevaara, AYY:n puheenjohtaja Joona Orpana ja sidosryhmien edustajana Risto Siilasmaa sekä Aalto-korkeakoulusäätiön hallituksen jäsenet Anne Brunila, Mikko Kosonen ja Susanna Pettersson.

Valintaa edelsi laaja, kansainvälisen yhteistyökumppanin kanssa toteutettu kotimainen ja ulkomainen hakuprosessi sekä avoin haku tehtävästä kiinnostuneille. Hakukomitea painotti erityisesti akateemista johtamiskokemusta, sitoutumista poikkitieteellisyyteen ja opiskelijakeskeisyyttä.

"Halusimme Aalto-yliopiston rehtoriksi kokeneen akateemisen yhteisön johtajan, jolla on tahtoa ja innostusta jatkaa Aalto-yliopiston kunnianhimoista kehittämistyötä nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä ja kovassa kansainvälisessä kilpailussa. Aalto-yliopiston ainutlaatuinen tieteen ja taiteen liitto tekniikan ja talouden kanssa sekä tieteenalojen rajat ylittävä tutkimus- ja opetusyhteistyö antavat tälle työlle erinomaiset mahdollisuudet myös jatkossa. Hallitus päätyi yksimielisesti Ilkka Niemelän valintaan", toteaa hallituksen puheenjohtaja Anne Brunila.

Aalto-yliopiston ensimmäinen rehtori Tuula Teeri siirtyy 1.11.2017 Ruotsin kuninkaallisen insinööritieteiden akatemian (IVA) toimitusjohtajaksi. Hän toimii Aalto-yliopiston Senior Advisor -tehtävässä 1.7.–31.10.2017.

Lisätietoja:

  • Anne Brunila, Aalto-korkeakoulusäätiön hallituksen puheenjohtaja, puh. 0400 813 952
  • Ilkka Niemelä, provosti, Aalto-yliopisto, puh. 050 511 3013
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

kuva puhelimesta ihmisen kädessä
Mediatiedotteet Julkaistu:

Kuinka helpottaa tekstin näpyttelyä puhelimella? Tutkijat loivat ensi kertaa ihmisen tekstinsyöttöä simuloivan tekoälymallin

Malli auttaa ymmärtämään, mitkä tekijät sujuvoittavat ja mitkä puolestaan vaikeuttavat puhelimen näpyttelyä erilaisilla käyttäjäryhmillä.
Tundramaisema, jossa maassa yläosastaan avoimia tutkimuskammioita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus selvitti ilmastonmuutoksen vaikutusta tundralla: lämpeneminen voi lisätä hiilen vapautumista hälyttävästi

Ilman ja maaperän lämpeneminen sekä maaperän kuivuminen lisäsi hiilen vapautumista tundran ekosysteemistä.
People registration to SSD
Mediatiedotteet Julkaistu:

Vuoden suurimman kestävyystapahtuman ohjelma julkaistu - mukana muun muassa taloustieteilijä Kate Raworth ja presidentti Tarja Halonen

Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston Sustainability Science Days -tapahtuma yhdistyy tänä vuonna maailman suurimman kestävyys- ja innovaatiokonferenssin kanssa. Tapahtumassa 2000 asiantuntijaa kokoontuu ratkaisemaan kestävyyshaasteita.
Ilmakuvassa kosken kuivunut uoma, jonka ylittää silta.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Kuivuus on uhka runsaiden vesivarojen Suomessakin

Viime vuosikymmenien kuivista kausista on Suomessa aiheutunut vakavia vaikutuksia etenkin maataloudelle ja vesihuollolle.