Professori Juha Paavola Oskari Vilamon rahaston puheenjohtajaksi
Professori Juha Paavola on kutsuttu Liikesivistysrahastoon kuuluvan Oskari Vilamon rahaston neuvottelukunnan puheenjohtajaksi. Lemminkäisen vuonna 1985 perustaman, talousneuvos Oskari Vilamon nimeä kantavan rahaston tarkoituksena on edistää rakentamisen ja sen edellytysten korkeampaa tutkimusta.
Juha Paavola on valmistunut Teknillisestä korkeakoulusta diplomi-insinööriksi 1977 ja tekniikan tohtoriksi 1990. Hän on toiminut opetus- ja tutkimustehtävien lisäksi rakennesuunnittelijana Insinööritoimisto Pontekissa 1976-1978 ja tutkijana Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä 1981-1985. Paavola on työskennellyt rakenteiden mekaniikan apulaisprofessorina ja professorina vuodesta 1990 lähtien. Hän toimi Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun varadekaanina 2008-2013 ja rakennustekniikan laitoksen johtajana 2008-2015.
Professori Paavola on vieraillut opetuksen kansainvälisen kehittämisen puitteissa useissa eurooppalaisissa yliopistoissa. Pidempiaikaisia vierailuja hän on tehnyt yliopistoihin Englannissa, Itävallassa sekä Yhdysvalloissa. Hän on ollut TKK:n ja Aalto-yliopiston edustajana useissa kansainvälisissä järjestöissä.
Oskari Vilamon rahasto palkitsee vuosittain parhaat rakentamiseen liittyvät akateemiset opinnäytteet. Rahaston neuvottelukunnan jäseninä ovat professori Paavolan lisäksi KTM, VTK Kristina Pentti-von Walzel, DI Leena Arimo sekä DI Lars Forstén. Neuvottelukunnan sihteerinä ja rahaston asiamiehenä toimii FM Matti Aalto.
Lisätietoja:
Oskari Vilamon rahasto
Asiamies Matti Aalto
Puh. 0400 408 173
Lue lisää uutisia

Näkymiä avoimeen dataan: Aalto Research Data Uncovered
Marika Tervahartiala ja Kamyar Hasanzadeh astuivat lavalle kertomaan tutkimuksestaan geograafisen ja visuaalisen datan parissa avoimen datan näkökulmasta.
Vaihtoehtoja fossiilipohjaisille kuiduille – Helena Sederholm kehittää kestäviä tekstiilejä
Ulkovaatteissa käytetään tänä päivänä pitkälti öljypohjaisia kuituja ja ympäristölle vahingollisia kemikaaleja. Helena Sederholm kehittää väitöstyössään ympäristöystävällisiä vettä hylkiviä tekstiilejä. Mallia hän ottaa luonnosta.
Tuotantotalouden opiskelijat ja alumnit muodostavat ainutlaatuisen yhteisön
Tuotantotalouden opiskelijoiden, alumnien ja laitoksen tiivis yhteistyö huipentuu vuosittain Prodeko-seminaarissa.