Uutiset

Opiskelijamme jalkautuvat lukioihin kertomaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta

Lukiolaiset kuulevat, millaista kauppatieteiden opiskelu ja opiskelijaelämä Otaniemessä ovat – ja miten hyvät eväät työelämään Aallon Kauppiksesta saa.
Students outside School of Business / photographer Unto Rautio
Kaikki fiksut nuoret ovat tervetulleita opiskelemaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio.

Moni lukio Suomessa saa lähikuukausina yhteydenoton Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijalta, joka tarjoutuu tulemaan vierailulle. Tarkoituksena on vastata lukio-opiskelijoiden toiveeseen kuulla, millaista opiskelu ja opiskelijaelämä ovat Aalto-yliopiston kampuksella Espoon Otaniemessä.

”Selvitimme viime talvena lukiolaisten ajatuksia opiskelupaikan valinnasta ja huomasimme, ettei kauppatieteet alana välttämättä ollut tuttu, eikä ekonomin työmahdollisuuksia tunnettu yhtä hyvin kuin esimerkiksi juristin tai lääkärin. Moni kertoi kaipaavansa tietoa kauppatieteiden opintojen sisällöstä ja kauppatieteilijöiden uramahdollisuuksista, sekä tietoa myös lähiyliopistoa kauempana sijaitsevista yliopistoista”, kertoo Kauppakorkeakoulun viestintä- ja markkinointipäällikkö Susanna Rosin.

”Lukiolaiset toivoivat myös kuulevansa yliopisto-opiskelijan arjesta ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista, joita Aallon opiskelijoille on tarjolla runsaasti ja monipuolisesti esimerkiksi kauppatieteiden ylioppilaiden järjestön KY:n ja sen monien kerhojen ja ainejärjestöjen kautta.”

Kuvassa näkyy Anni Zhao kukkivan vaalenanpunaisen kirsikkapuun edessä.
Kauppakorkeakoulun opiskelija Anni Zhao on innoissaan siitä, että pääsee kertomaan koulustaan ja opinnoistaan potentiaalisille hakijoille ympäri Suomen. Kuva: Anni Zhao.

Aivan mahtava opiskelupaikka

Yksi lukiovierailuja tekemään lähtevistä opiskelijoista on oululaislähtöinen, lukionsa Jyväskylässä käynyt Anni Zhao. Hän viihtyy kauppakorkeakoulussa mainiosti ja haluaa kannustaa muitakin nuoria hakemaan Kauppikseen.

”Kerron tosi mielelläni myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuville lukiolaisille, että Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on laadukas ja monipuolinen opiskelupaikka, jossa jokainen voi opiskella ja viettää opiskelijaelämää omalla tyylillään. Kauppatieteiden kandiohjelmassa aloittaa joka vuosi yli 400 opiskelijaa, joten laajaan yhteisöömme mahtuu mukaan monenlaisia ihmisiä eri taustoista”, Zhao sanoo.

”Lukiolaisena olisin itsekin mielelläni kuullut enemmän muiden kuin asuinpaikkaani lähimpänä olevien korkeakoulujen tarjonnasta. Lisäksi olin kiinnostunut erityisesti korkeakouluopintojen sisällöstä käytännössä ja siitä, millaista opiskelijaelämä oikeasti on. Siksi päätin hakea mukaan Kauppiksen lukiovierailutiimiin ja olen innoissani siitä, että pääsen kertomaan koulustamme ja opinnoistamme potentiaalisille hakijoille ympäri Suomen.”

Tavoitteena monimuotoisempi hakijakunta

Lukiovierailujen tavoitteena ei ole lisätä hakijoiden määrää, sillä Aallon Kauppatieteiden kandidaattiohjelma on jo nyt hakijamäärältään selvä ykkönen. Se on monena vuonna peräkkäin ollut ensisijaisten hakijoiden määrällä mitattuna Suomen yliopistojen ylivoimaisesti suosituin ohjelma.

Sen sijaan tavoitteena on monimuotoistaa hakijakuntaa ja saada esimerkiksi yhä useampi nuori nainen opiskelemaan kauppatieteitä Aallossa. On yhteiskunnankin kannalta tärkeää kouluttaa riittävästi naisia alalle, jolta valmistuvat pääsevät yhteiskunnassa merkittäviin asemiin ja voivat käyttää osaamistaan yhteisen hyvän rakentamiseen.

”Moni nuori nainen haluaa parantaa maailmaa, mutta ei tule ajatelleeksi, että se voisi tapahtua kaupallisen koulutuksen kautta. Viestimme nuorille onkin, että kaikki fiksut nuoret ovat tervetulleita meille ja että meiltä valmistuneet pääsevät yrityksissä ja muissa organisaatioissa juuri sellaisiin avainasemiin, joissa todella on mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnan kehityksen suuntaan”, Rosin sanoo.

”Jo koulumme motto Better Business – Better Society kertoo, että haluamme paremman liiketoiminnan kautta rakentaa parempaa yhteiskuntaa, joten meiltä saa todella hyvät eväät monenlaisiin mielenkiintoisiin työuriin.”

Lisätiedot ja vierailupyynnöt lukioihin:

Markkinointikoordinaattori Maarika Raitosola (vierailupyynnöt)
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
046 921 2550
[email protected]

Viestintä- ja markkinointipäällikkö Susanna Rosin
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
050 476 2340
[email protected]

Lue lisää

Neljä opiskelijaa Kauppakorkeakoulun uuden rakennuksen aulassa juttelemassa ja opiskelemassa.

Kauppatieteet, kauppatieteiden kandidaatti ja kauppatieteiden maisteri, Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston Kauppatieteiden kandidaattiohjelma tarjoaa laaja-alaiset tiedot ja taidot liiketaloustieteissä.

Koulutustarjonta
Picture of Aalto University School of Business building captured from outside in the spring.

Opiskelu ja ohjelmat

Me Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tarjoamme opiskelijoillemme syvällisen oppimiskokemuksen sekä mahdollisuuksia ratkaista reaalimaailman haasteita kansainvälisessä ja monialaisessa ympäristössä. Tuemme opiskelijoiden kehittymistä tulevaisuuden arvostetuiksi asiantuntijoiksi, innovatiivisiksi yrittäjiksi ja vastuullisiksi liike-elämän johtajiksi ja yhteiskunnallisiksi toimijoiksi.

Kauppakorkeakoulu
School of Business Ekonominaukio 1 lower level Photo: Mikko Raskinen

Tietoa Kauppakorkeakoulusta

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta. Koulutamme tulevaisuuden asiantuntijoita ja johtajia sekä osallistumme yhteiskunnan toimintaan vaikuttavalla tutkimuksella, pitkäaikaisilla kumppanuuksilla ja yhteiskunnallisella sitoutumisella. Olemme yksi Euroopan johtavista kauppakorkeakouluista.

Kauppakorkeakoulu
Aaltoy-yliopisto / Unto Rautio

Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita

Täältä löydät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnitarinoita. Tarinoista löydät esimerkkejä koulumme alumnien urapoluista. Alumnitarinat on jaoteltu pääaineen mukaan. Uusimmat julkaisut ovat pääaineryhmissä ensimmäisinä.

Kauppakorkeakoulu
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Shcool of Business alumna Riikka Davidkin
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Riikka Davidkin: Vaikuttavuus on työni keskiössä – emme tee mitään, jos sillä ei ole mahdollista ensisijaisesti saada aikaan positiivista vaikutusta yhteiskunnassa

Alumnimme Riikka Davidkin haaveili jo lapsena kansainvälisestä urasta. Nyt New Yorkissa Social Financella impact-rahastoihin sijoittavan tiimin vetäjänä hän kokee suurta merkityksellisyyttä työssään, sillä kokee, että juuri rahoitussektori on parhaiten asemoitunut vaikuttamaan aikamme isojen ongelmien ratkaisemiseen.
Students sitting at Aalto University School of Business
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:
Opinnot Julkaistu:

Uusi 3:n op:n kurssi Mind & Study - hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki tulossa 2. periodissa

Aallon opintopsykologien kehittämä kaikille avoin opintopisteytetty ryhmämuotoinen verkkokurssi alkaa loppusyksystä!
kuva hyvinvointiviikon logosta jossa keltaisia kuvioita
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Vielä ehdit ilmoittautua Aalto Wellbeing Week 2023 tapahtumiin!

Hyvinvointiviikolla taas paljon tapahtumia kampuksella