OP Ryhmä lahjoittaa 120 000 euroa Aalto-yliopistolle
OP Ryhmä lahjoittaa suomalaisille yliopistoille yhteensä 1,8 miljoonaa euroa. OP Ryhmän keskusyhteisön eli OP Osuuskunnan osuus lahjoituksesta on 1,2 miljoonaa euroa. Se jaetaan tasan kymmenelle kauppatieteitä opettavalle yliopistolle, joten Aalto-yliopiston osuus lahjoituksesta on 120 000 euroa.
Lahjoituksella OP Ryhmä haluaa tukea suomalaista osaamista ja tutkimusta, luoda edellytyksiä kestävälle kasvulle ja edistää toimintaympäristönsä pitkän aikavälin menestystä.
”Suurena suomalaisena toimijana meille on tärkeää edistää monipuolista tutkimusta ja osaamista sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Olemme vahvistaneet suomalaisten arjen talousosaamista jo 120 vuoden ajan, ja yliopistojen kautta tuemme maamme talous- ja kauppatieteellistä huippuosaamista”, toteaa OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio.
”OP Ryhmä on koulumme pitkäaikainen ja läheinen yhteistyökumppani. Olemme hyvin kiitollisia lahjoituksesta, joka osaltaan tukee koulumme kehittämistä kohti kansainvälistä huippua”, sanoo Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki.
”Lämmin kiitos OP Ryhmälle lahjoituksesta ja tuesta talous- ja kauppatieteiden koulutuksellemme ja tutkimuksellemme. Yhteistyössä vahvistamme suomalaista talousosaamista ja edistämme maamme kestävää kasvua”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.
Valtion vastinraha lisää lahjoitusten vaikuttavuutta antamalla lisäkertoimen jokaiselle kauden aikana lahjoitetulle eurolle. Vastinrahakausi jatkuu kesäkuun 2022 loppuun saakka.
Lisätietoa:
- Julkaistu:
- Päivitetty: