Uutiset

Nesteeltä lahjoitus Aalto-yliopistolle

Neljälle suomalaiselle yliopistolle yhteensä 1,5 miljoonaa euroa.

Neste lahjoittaa Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi suomalaisille yliopistoille yhteensä 1,5 miljoonaa euroa. Lahjoitus jaetaan Aalto-yliopiston, Åbo Akademin, Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Helsingin yliopiston kesken.

Lahjoituskohteiden valinnassa otettiin huomioon erityisesti yhteistyön laajuus Nesteen kanssa, kyseisistä yliopistoista valmistuneiden osuus Nesteen rekrytoinneista sekä yliopiston akateeminen menestys kansainvälisissä arvioinneissa.

Lahjoituksilla Neste haluaa osoittaa sitoutumisensa Suomen nuorten tulevaisuuteen ja arvostuksensa  Suomen koulutusjärjestelmälle sen työstä 100-vuotiaan maamme hyväksi.

”Suomen ehdottomia vahvuuksia kansainvälisessä vertailussa ovat kaikille tarjolla oleva koulutus ja koulutetut osaajat. Tämä osaaminen on myös Nesteen menestyksen takana. Neste haluaa lahjoituksella osaltaan turvata, että pätevää ja monipuolista osaamista tulevaisuuden kilpailukyvyn ja uusien innovaatioiden syntymiseen löytyy Suomesta jatkossakin”, Nesteen toimitusjohtaja Matti Lievonen toteaa.

"Kiitämme lämpimästi lahjoituksesta. Aalto-yliopiston ja Nesteen pitkäjänteinen yhteistyö on ollut monimuotoista ja hedelmällistä. Yhteisen tutkimuksen ja kehityksen kärkiä ovet olleet erityisesti kemian teollisuuden tuotteet, teollisten prosessien ilmiöt, puhtaat liikennepolttoaineet sekä biotekniset valmistusreitit ja biopolymeerit", kertoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

Huippuosaajat ovat kaikkien yhteinen etu

Neste osallistui myös pääkumppanina Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan Tempaus2016-tapahtumaan. Yli tuhat Aallon opiskelijaa jalkautui suomalaisiin peruskouluihin pitämään oppituntia, joka innostaa koululaisia oppimaan muun muassa arkielämän pulmapakin avulla. Lisäksi opiskelijat ottivat valokuvia vierailluista peruskouluista, joista koostettu mosaiikkiteos luovutettiin Kansalaistorilla Opetushallituksen pääjohtajalle Olli-Pekka Heinoselle.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijoita kävelemässä vihreiden puiden alla
Opinnot Julkaistu:

Lahjoitukset mahdollistavat kaikille opiskelijoille opiskeluvaihtoon lähtemisen

Kansainvälinen opiskelijavaihto on oleellinen osa monen Kauppakorkeakoulun opiskelijan opintoja.
Petteri Isotupa
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston alumni Petteri Isotupa: ”Uskalla ajatella ja kysyä miksi”

Testamenttilahjoituksellaan Petteri Isotupa haluaa tukea tulevien sukupolvien opintomahdollisuuksia.
Lahjoittaja-alumni Emma Aerin perhe, Kauppakorkeakoulu
Yliopisto Julkaistu:

Yhteinen Kauppis- ja KY-historia tuntuvat todella tärkeiltä, sanoo toimitusjohtaja Emma Aer

Aerin suvulla on jo neljännen polven opiskelijaedustus Kauppakorkeakoulussa.
Sun peaking through Finnish spruce forest
Mediatiedotteet Julkaistu:

Sijoituksia tulevaisuuden puuosaajiin

Merkittävä 700 000 euron lahjoituskokonaisuus mahdollistaa laadukkaan puutieteen opetuksen laajan tarjonnan.