Uutiset

Monitieteiseen tutkimusyhteistyöhön on Aallossa erinomaiset lähtökohdat

Strategisiin investointeihin liittyvää tutkimusartikkelia varten haastatellut yritysedustajat saivat kuulla tulokset pian tiedonkeruun jälkeen.
Kuvassa Tomi Seppälä, Jari Huikku ja Jouko Karjalainen

Apulaisprofessori Jari Huikku Kauppakorkeakoulun laskentatoimen laitokselta, vanhempi yliopistonlehtori Jouko Karjalainen Perustieteiden korkeakoulun tuotantotalouden laitokselta ja senior fellow Tomi Seppälä Kauppakorkeakoulun tieto- ja palvelujohtamisen laitokselta ovat hiljattain kirjoittaneet yhdessä artikkelin ”The dynamism of pre-decision controls in the appraisal of strategic investments”. Artikkeli käsittelee strategisten investointien päätöksentekoa edeltävien kontrollimekanismien dynaamisuutta ja se julkaistiin British Accounting Review -lehdessä (ABS-3).  

Jari Huikun mukaan tämä artikkeli on yksi hyvä esimerkki hedelmällisestä tutkimusyhteistyöstä, jota Aalto-yliopistossa tehdään eri korkeakoulujen ja laitosten välillä.

”Esimerkiksi juuri tässä projektissa hyödyimme paljon siitä, että pystyimme yhdistelemään meidän kolmen eri alan tutkijan tietämystä. Lisäksi meillä oli todella mukavaa kirjoitusprojektia tehdessä ja virkistävääkin, sillä emme olleet aiemmin työskennelleet yhdessä. Kannustammekin kaikkia kollegoitamme hyödyntämään yliopistomme monitieteisiä mahdollisuuksia.”

Tavoitteena mahdollisimman laaja yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Tutkijat tekivät peräti 108 haastattelua 150 suurimman suomalaisen teollisuusyrityksen joukossa. Näin he antoivat oman panoksensa vielä vähäiseen strategiseen investointipäätöksentekoon liittyvään kirjallisuuteen kyseisestä tutkimusteemasta. Artikkeli laajensi keskustelua siitä, miten muutokset yrityksen ulkoisessa ja sisäisessä toimintaympäristössä ovat yhteydessä ennen investointipäätöksentekoa tehtävien kontrollien dynaamisuuteen.

”Tarkemmin sanottuna tarkastelimme sitä, miten yritysten toimintapuitteissa tapahtuvat taloudelliset, strategiset ja organisatoriset muutokset lisäävät ennen investointipäätöksentekoa suoritettavien kontrollien tiukennuksia. Tällaisia kontrollimekanismeja ovat esimerkiksi erilaiset vaadittavat käytännöt, menettelyt ja rutiinit. Osoitimme, että johdon muutokset voivat vaikuttaa ratkaisevalla tavalla kontrollimekanismien mukautuksiin. Lisäksi tutkimuksemme osoitti vahvasti, että suurempi taloudellinen paine voi johtaa siihen, että kontrolleja tiukennetaan”, Jari Huikku kertoo.

”Haastatelluissa yrityksissä oltiin erittäin kiinnostuneita kuulemaan muiden yritysten investointien arviointikäytännöistä. Haastatelluille toimitettiin tutkimuksesta ja sen tärkeimmistä tuloksista tiivistelmä pian tiedonkeruun jälkeen. Näin tutkimuksella pyrittiin sekä mahdollisimman laajaan yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen että auttamaan yrityksiä vertailemaan käytäntöjään.”

Kuvassa Tomi Seppälä (vas.), Jari Huikku ja Jouko Karjalainen. Kuvan on ottanut Roope Kiviranta.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijoita kävelemässä vihreiden puiden alla
Opinnot Julkaistu:

Lahjoitukset mahdollistavat kaikille opiskelijoille opiskeluvaihtoon lähtemisen

Kansainvälinen opiskelijavaihto on oleellinen osa monen Kauppakorkeakoulun opiskelijan opintoja.
Picture of Marika Tervahartiala and Kamyar Hasanzadeh after the event in front of the Hybrid Stage area.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näkymiä avoimeen dataan: Aalto Research Data Uncovered

Marika Tervahartiala ja Kamyar Hasanzadeh astuivat lavalle kertomaan tutkimuksestaan geograafisen ja visuaalisen datan parissa avoimen datan näkökulmasta.
Photo of a bolometer
Mediatiedotteet Julkaistu:

Kvanttitieteilijät onnistuivat mittaamaan mikroaaltosäteilyn tehon ennennäkemättömällä tarkkuudella

Tutkijat uskovat, että uusi laite voi mullistaa mikroaaltosäteilyn mittaamisen ja on huima harppaus kvanttiteknologialle.
Helena Sederholm photographed in a lab setting, wearing a blue sweater.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaihtoehtoja fossiilipohjaisille kuiduille – Helena Sederholm kehittää kestäviä tekstiilejä

Ulkovaatteissa käytetään tänä päivänä pitkälti öljypohjaisia kuituja ja ympäristölle vahingollisia kemikaaleja. Helena Sederholm kehittää väitöstyössään ympäristöystävällisiä vettä hylkiviä tekstiilejä. Mallia hän ottaa luonnosta.