Miina Rautiainen: Kaukokartoitusmenetelmien kehittäminen vaatii paljon perustutkimusta

Ansiomerkki myönnettiin Metsätieteen päivän juhlassa lokakuussa.
Professori Miina Rautiainen sai vuonna 2017 merkittävän ERC Consolidator -rahoituksen (2018-2024) tutkimukselle, jonka tavoitteena on kehittää metsän kaukokartoituksen perusteoriaa. Rautiainen on kehittänyt satelliittikuvien informaation käsittelyyn matemaattisen mallin, jonka avulla metsiä voidaan seurata avaruudesta käsin huomattavasti nykyistä tarkemmin. Lisäksi Rautiainen on johtanut useita Suomen Akatemian rahoittamia tutkimushankkeita, joissa on luotu perusymmärrystä pohjoisen havumetsävyöhykkeen kasvillisuuden seurannalle satelliittikuvien avulla.
"Kaukokartoitusmenetelmien kehittäminen vaatii vielä paljon perustutkimusta. Olen aina ollut kiinnostunut kasvillisuuden ja nykyään erityisesti metsien ja soiden kaukokartoituksesta. Minua kiinnostaa esimerkiksi latvusto, jonka rakenteen tutkimiseen kehitämme erilaisia menetelmiä. Latvusto on metsän herkin osa, joka reagoi nopeimmin erilaisiin stressitekijöihin, kuten kuivuuteen ja hyönteistuhoihin. Siksi sen kunto on runkoja nopeampi indikaattori, kun selvitetään ympäristömuutoksia", toteaa Rautiainen.
Cajander-ansiomitali on lyötetty Suomen Metsätieteellisen Seuran perustajan ja kunniapuheenjohtajan, professori, Metsähallituksen pääjohtaja A. K. Cajanderin (1879-1943) ja hänen elämäntyönsä kunnioittamiseksi. Se myönnetään henkilölle, joka on tieteellisellä toiminnallaan ansiokkaasti toteuttanut Seuran tarkoitusperiä metsätieteellisen tutkimustyön hyväksi.
Lue lisää metsien ja soiden kaukokartoituksesta:
Miina Rautiaisen metsäkuvat tulevat satojen kilometrien korkeudesta
Satelliiteilla tietoa maapallon pinnan ja ilmakehän ilmiöistä
Kahden miljoonan euron ERC-rahoitus maailman metsien satelliittitutkimukseen

- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
Aikamatkalla 70-luvulle voi tavata virtuaali-Kekkosen – 3D-virtualisoinnin pioneerit tuovat kulttuuriaarteet esiin uudella tapaa
Tamminiemen retrojoulunavauksessa voi myös luoda joulutunnelmaa legendaarisen presidentin työhuoneeseen.
Henry Tirri: Teknologialiiketoiminnan skaalaaminen vaatii vahvaa strategista ja psykologista osaamista
Hyvä professori tai liiketoimintajohtaja jakaa viisautta, joka karttuu vain vuosien myötä.
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin valtionpalkinto Nomaji-maisema-arkkitehdeille
Aalto-yliopiston tutkija ja pitkäaikainen tuntiopettaja Mari Ariluoma on Nomajin osakas ja tutkija Caroline Moinel Nomajin suunnittelija.