Mielekästä tietotekniikkaa

Mitä tutkit?

Uudet teknologiat, kuten metaversumi ja tekoäly, tulevat muuttamaan arkielämämme täysin. Saadaksemme ne toimimaan ihmisten hyväksi kestävällä tavalla, niitä tulee kehittää ihmislähtöisesti. Digimurroksen eräs tärkein haaste onkin saattaa uudet teknologiat osaksi tapojamme ajatella, tuntea ja ymmärtää maailmaa.

Esimerkiksi tekoälyteknologiat, kuten kuljetus- tai siivousrobotit, voivat antaa meidän keskittyä tärkeämpiin asioihin. Toisaalta tämä myös tarkoittaa sitä, että robotit ottavat tilaamme yhä enemmän haltuunsa – kuten siivousrobottini, joka änkee toimistooni usein kesken tärkeän palaverin. Ainoa tapa pysäyttää robotti on sammuttaa se tai viedä se muualle, koska se ei ymmärrä jäistä katsettani. Yksi tutkimusteemoistani on ne tavat, joilla voimme varmistaa, että käyttäjällä pysyy kontrolli tekoälyjärjestelmistä.

Pystymme vierailemaan lähimmäistemme luona tai tapaamaan uusia ihmisiä ympäri maailman muutamalla klikkauksella metaversumissa. Voimme hymyillä tai koskettaa ja luoda läheisyyden tunteita avatarien avulla, jotka ovat digitaalisia minärepresentaatioita. Toisaalta, kuinka paljon läheisyyttä on liikaa? Miten voin tuoda esille, että henkilökohtaista tilaani loukataan virtuaalimaailmassa?

On keskeistä, että säilytämme kontrollin ihmisillä kehittäessämme teknologioita. Työni on tuoda esille haasteita ja edistää ihmiskeskeisyyttä uusien teknologioiden suunnittelussa.

Miten kuvailisit tutkimuksesi vaikuttavuutta?

Tuotan työssäni perustutkimusta ihmisen sosiaalisesta kognitiosta sekä ihmiskeskeistä ymmärrystä teknologioiden suunnittelun tueksi.

Ennen pandemiaa tutkimukseni keskittyi ihmisten tapoihin ylläpitää – tai rikkoa – henkilökohtaista tilaa. Tutkin tiettyjä persoonallisuuspiirteitä sekä vuorovaikutukseen liittyviä tekijöitä, jotka todennäköisimmin johtivat henkilökohtaisen tilan rikkomuksiin. Henkilökohtaista tilaa on mielekästä tutkia virtuaalisessa ympäristössä, jossa tietokoneella simuloidut hahmot mahdollistavat ominaisuuksien monipuolisemman tarkastelun kuin luonnollisissa tilanteissa.

Pandemian aikana pääsimme soveltamaan näitä tutkimustuloksia ja teimme muun muassa ehdotuksia turvavälivaatimuksista. Yritimme kannustaa myös muita tutkijoita tarttumaan henkilökohtaisen tilan tutkimusaiheisiin. Tutkimuksemme onkin luonut lisää ymmärrystä henkilökohtaisesta tilasta ja sitä voidaan käyttää esimerkiksi metaversumin tilojen vastuulliseen suunnitteluun.

Mitkä ovat urasi kohokohtia?

Koen olevani unelmatyössäni juuri nyt ja sen saavuttaminen näin nuorena on etuoikeus. En olisi päässyt tänne asti ilman matkan varrella tapaamiani mahtavia ihmisiä kuten mentoreitani. Urani lähti nousukiitoon erityisesti oppilaideni avustuksella, joista moni työstää paraikaa omaa väitöskirjaansa. Olen nyt tilanteessa, jossa voin antaa takaisin ja tukea muiden matkaa kohti heidän unelmatyötään.

Mistä olet erityisen innoissasi tutkimusalallasi juuri nyt?

Psykologian tutkimuksen toistettavuuskriisi on johtanut tieteellisten käytäntöjen uudistuksiin - metodeja on arvioitu uudelleen, kyseenalaisista tutkimuskäytänteistä on luovuttu ja alalla on edistetty läpinäkyvyyttä sekä yhteistyötä. Uudistusten vaikutus on myös nähtävissä ihmisten ja tietokoneen vuorovaikutuksen tutkimusalalla (Human-Computer Interaction, HCI), joka ammentaa paljon psykologian tutkimukselta. Kyse ei ole niinkään vallankumouksellisesta reformista, vaan tasaisen varmasti etenevästä muutoksesta.

Minä pyrin tuomaan tutkimusaineistoni, -materiaalini sekä julkaisut avoimesti tarjolle aina kun mahdollista. Opetan myös oppilaitani läpinäkyvään työskentelyyn, koska se on yksi tieteentekemisen tärkeimmistä arvoista. Toisaalta läpinäkyvyys voi poikia myös mahdollisuuksia – viime vuonna eräs tutkijaryhmä hyödynsi minun avointa aineistoani heidän tutkimuksessaan. He kutsuivat minut lopulta vierailulle heidän laboratorioonsa Ranskaan ja tällä hetkellä olemme suunnittelemassa yhteistä tutkimusprojektia!

Miten kiinnostuit tutkijan urasta ja omasta alastasi?

Vuonna 2015 olin psykologian kandiopintojeni harjoittelujaksolla mukana tutkimuksessa, jossa selvitimme miten eri persoonallisuuspiirteet vaikuttavat sosiaalisen tiedon käsittelynopeuteen. Yhtenä päivänä sain tehtäväkseni vaihtaa käyttämämme ohjelmiston syöttölaite. Syötteet olivat aiemmin tulleet näppäimistön painallusten kautta, mutta nyt tilalle piti asentaa ohjaussauva, jonka syötteet perustuivat liikkeeseen. Tehtävä vaati ohjelmointitaitoja, joita minulla ei nuorena psykologian kandiopiskelijana tietenkään ollut. Olin halunnut opiskella psykologiaa ymmärtääkseni ihmisiä – en koneita.

Otin kuitenkin haasteen vastaan ja kävin huolellisesti jokaisen koodirivin läpi. Pitkällisen puuhastelun sekä useiden yritysten ja epäonnistumisten jälkeen sain laitteen lopulta ohjelmoitua. Saimme jatkettua tutkimusprojektia aikataulussa ja kerättyä tarvitsemaamme ainestoa. Teknologiset apuvälineet psykologian tutkimuksessa ovat kiehtoneet minua tästä kokemuksesta lähtien.

Muutama vuosi myöhemmin olin jo siirtynyt kehittyneempiin laskennallisiin metodeihin. Professori Heiko Hecht huomasi edistykseni ohjelmoinnissa sekä kokeellisissa menetelmissä ja tarjosi minulle väitöskirjatutkijan paikkaa virtuaalitodellisuusteknologian tutkimuksesta. Aihepiiri osui kuin nenä päähän, koska olin silloin täysin varma, että VR-teknologia tulee muuttamaan psykologian tutkimuksen. Väitöskirjaa tehdessäni aloimme käyttämään virtuaalitodellisuutta tiettyjen sosiaalisten ilmiöiden kenttätestaukseen. Nämä olivat usein sellaisia ilmiöitä, jotka olivat liian herkkiä tai häilyviä tullakseen kunnolla esille luonnollisissa ympäristöissä, kuten henkilökohtaisen tilan eri ominaisuudet.

Johdin monipuolisia tiimejä, jotka koostuivat kliinisistä, rikosteknisistä sekä kokeellisista psykologian tutkijoista ja tutkimuksemme selvitti, miksi toisilla on vaikeuksia pitää soveliasta etäisyyttä muihin ihmisiin. Vuonna 2017 meillä ei ollut aavistustakaan, että aihe tulisi olemaan yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä vain muutamaa vuotta myöhemmin.

Sain kokeellisen psykologian väitöskirjani valmiiksi vuonna 2020 ja kiinnostukseni teknologiaa kohtaan johti lopulta alan ja näkökulman vaihtoon. LMU:ssa työskennellessäni Albrech Schmidtin kanssa, aloimme käyttämään psykologian tutkimusta uusien teknologioiden (augmentoitu todellisuus, tekoäly) suunnittelun arviointiin.

Olen tehnyt rohkeita päätöksiä matkallani kohti nykyistä pestiä – ja jopa vaihtanut tutkimusalaa. Teknillinen psykologia on osoittautunut parhaaksi paikaksi rikkoa alojen välisiä rajoja ja rakentaa yhteistyötä.

Mikä tieteentekemisessä on kauneinta?

Tutkimuksen ohella koen, että joskus ne kaikista kiinnostavimmat tutkimuskysymykset kumpuavat arkisesta elämästä. Kävellessäni kampuksella saatan nähdä, kun ihmiset kiusaavat kaupparobottia tai kun joku paiskaa puhelimensa maahan suutuspäissään. Teknillinen psykologi minussa miettii, että miksi. Miksi ohikulkija päättää kiusata robottia? Miksi puhelin ärsyttää ihmistä ja miksi hän haluaa paiskata sen maahan?

Mitä ihmisten olisi hyödyllistä tietää niistä teemoista, joita tutkit?

Tutkin niitä tiloja ja hetkiä, joissa teknologia epäonnistuu. Yleensä on helppoa syyttää insinööriä, mutta se on mielestäni täysin väärä lähestymistapa. Kaikista parhaimmatkaan insinöörit eivät pysy aina teknologisen kehityksen perässä saatika kärryillä sen vaikutuksista ihmismieleen. Toisin sanoen, nämä eivät ole mitään yksinkertaisia asioita. Tavoitteeni onkin kouluttaa tulevaisuuden teknillisen psykologian ymmärtäjiä, jotka voivat työskennellä insinöörien kanssa ja ottaa täten paremmin huomioon ihmisten kognitiiviset kyvyt ja rajoitteet.