Uutiset

Metsolta lahjoitus Aalto-yliopistolle

Yhtiö haluaa tukea yliopistojen kykyä tarjota kansainvälisesti kilpailukykyistä tutkimusta ja koulutusta.

Metso lahjoittaa yhteensä miljoona euroa Tampereen teknilliselle yliopistolle, Aalto-yliopistolle ja Oulun yliopistolle. Lahjoituksellaan Metso haluaa tukea suomalaista tieteellistä tutkimusta ja sen soveltamista käytäntöön. Lahjoitus on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

"Mahdollisuus jatkuvaan monipuoliseen tieteelliseen tutkimustyöhön yliopistojen ja yritysten sekä muiden toimijoiden kanssa on keskeistä kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. On myös erinomaisen tärkeää, että yliopistojen koulutusohjelmista valmistuu huippuosaajia, joiden tietotaidot mahdollistavat yritysten uudistumiskyvyn ja menestyksen. Lahjoituksellamme haluamme tukea meille keskeisiä tieteenaloja edustavien yliopistojen kykyä tarjota kansainvälisesti kilpailukykyistä tieteellistä tutkimusta ja koulutusta,” sanoo Metson toimitusjohtaja Matti Kähkönen.

”Metso on tehnyt läheistä yhteistyötä Aallon kaikkien korkeakoulujen kanssa. Kestävää kehitystä tukevan materiaali- ja konetekniikan sekä liiketaloustieteiden lisäksi meille molemmille tärkeitä ja ajankohtaisia alueita ovat muun muassa muotoilu, digitalisaatio sekä teollinen internet. Kiitämme lämpimästi Metsoa lahjoituksesta”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijoita kävelemässä vihreiden puiden alla
Opinnot Julkaistu:

Lahjoitukset mahdollistavat kaikille opiskelijoille opiskeluvaihtoon lähtemisen

Kansainvälinen opiskelijavaihto on oleellinen osa monen Kauppakorkeakoulun opiskelijan opintoja.
Petteri Isotupa
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston alumni Petteri Isotupa: ”Uskalla ajatella ja kysyä miksi”

Testamenttilahjoituksellaan Petteri Isotupa haluaa tukea tulevien sukupolvien opintomahdollisuuksia.
Lahjoittaja-alumni Emma Aerin perhe, Kauppakorkeakoulu
Yliopisto Julkaistu:

Yhteinen Kauppis- ja KY-historia tuntuvat todella tärkeiltä, sanoo toimitusjohtaja Emma Aer

Aerin suvulla on jo neljännen polven opiskelijaedustus Kauppakorkeakoulussa.
Sun peaking through Finnish spruce forest
Mediatiedotteet Julkaistu:

Sijoituksia tulevaisuuden puuosaajiin

Merkittävä 700 000 euron lahjoituskokonaisuus mahdollistaa laadukkaan puutieteen opetuksen laajan tarjonnan.