Uutiset

Maria Korkeila sai Hyères Fashion Festivalin erikoispalkinnon

Korkeilan saama Schiaparelli-erikoispalkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa, ja se oikeuttaa myös työskentelyyn Schiaparellin studiolla.

– Olen erittäin onnellinen ja hämmästynyt palkinnosta. Tuomaristo kannusti minua seuraamaan omaa polkuani, kuuntelemaan itseäni, sanoo Maria Korkeila.

– Olen niin ylpeä kaikista näistä opiskelijoista. Kilpailu on erittäin korkea, ja opiskelijat tekevät kovaa työtä mallistojensa eteen. Suomalainen muotitaide on vakiinnuttanut korkean kansainvälisen tason, sanoo muodin professori Pirjo Hirvonen.

Kilpailun Grand Prix -pääpalkinnon sai tänä vuonna sveitsiläinen Vanessa Schindler.

Aalto-yliopiston muodin opiskelija Maria Korkeila valittiin miestenvaatemallistollaan kymmenen finalistin joukkoon helmikuussa. Lisäksi Aalto-yliopistosta vuonna 2012 valmistunut muotisuunnittelija, taiteen maisteri Eeva Rönkä valittiin finaaliin asustepuolen sarjassa sekä opiskelija Sofia Okkonen kilpailun valokuvauksen sarjan finaaliin.

Viime vuosina Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muodin opiskelijat ovat saaneet paljon tunnustusta työstään ja muun muassa voittaneet Hyères-kilpailun vuosina 2012 ja 2013. Viime keväänä 2016 Hanne Jurmu ja Anton Vartiainen voittivat kilpailun toisen pääpalkinnon, Chloé-palkinnon, sekä saivat tuomariston kunniamaininnan.

Hyères Festival tarjoaa nyt myös entisille finalisteille mahdollisuuden näkyä tapahtumassa. Rolf Ekrothin ja Elina Äärelän mallistot valikoituivat kymmenen esillä olleen malliston joukkoon. Festivaalin aikana julkistettiin myös Rolf Ekrothin ranskalaiselle Galeries Lafayette -tavarataloyritykselle suunnittelema mallisto, joka pohjautuu viime vuonna Hyèresin finaalissa olleeseen mallistoon.

Vuosittain järjestettävä Festival International de Mode & de Photographie Hyères -kilpailu on yksi maailman arvostetuimmista suunnittelukilpailuista, ja sen tuomaristot koostuvat alan nimekkäimmistä kansainvälisistä vaikuttajista. Tapahtuma on järjestetty Ranskan Rivieralla Hyèresissä, nykyisin taidemuseona toimivassa Villa Noailles -huvilassa jo 1980-luvun alusta lähtien.

Lisätiedot:

Professori Pirjo Hirvonen
p. 050 363 6011
[email protected]

Kuvat Maria Korkeilan mallistosta. Kuvaaja Guillaume Roujas

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Aallon Urhea-opiskelijoiden syystapaaminen, 2023. Kuva: Terhi Ollikainen
Opinnot Julkaistu:

Aallon alumni, urheilujohtaja Jyrki Louhi tarjosi taloustietämystä Aallon kilpaurheilijoille

Urhea-tapaaminen keräsi 30 opiskelijaa verkoston syystapaamiseen.
drift trike
Opinnot Julkaistu:

Kiinnostaako Aalto Space ja mekaaninen suunnittelu? Tervetuloa konesuunnitteluprojektin Gaalaan 1.12.

MEC-E1003 Machine Design Project -kurssin opiskelijat esittelevät prototyyppejään yleisölle. Tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa myös yhteistyöprojekteja Aalto Space -tiimin ja professori Jaan Praksin kanssa.
Henry Tirri. Kuva: Terhi Ollikainen
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Henry Tirri: Teknologialiiketoiminnan skaalaaminen vaatii vahvaa strategista ja psykologista osaamista

Hyvä professori tai liiketoimintajohtaja jakaa viisautta, joka karttuu vain vuosien myötä.
Maria Lehto graduation photo
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Maria Lehto: Harrastuksillani oli iso vaikutus uraan ja sen kautta sain ensimmäiset johtamiskokemukseni

Maria Lehdon polku nykyisiin tehtäviin Engagement Specialistiksi Kauppakorkeakoulun partneriyritys Konecranesille ei ole ollut täysin suoraviivainen, mutta kokemuksilla on kuitenkin ollut paikkansa ammatillisessa kehityksessä. Hän haluaakin kehottaa opiskelijoita rohkeasti seuraamaan omia kiinnostuksen kohteitaan ja luottamaan siihen, että ne kyllä johtavat lopulta oikeaan suuntaan.