Kuningatar Silvia tutustui poikkitieteellisen muotoilukoulutuksen tuloksiin

Kuningatar Silvia ja rouva Jenni Haukio seurueineen tutustuivat suomalaiseen nykymuotoiluun ja nuoriin muotoilijoihin.
Yksi päivän teemoista oli Aalto-yliopiston ainutlaatuinen poikkitieteellinen muotoilukoulutus. Se synnyttää uudenlaisia yhteistyömahdollisuuksia ja mahdollistaa teknologian, luovuuden, käyttäjälähtöisyyden ja kaupallisuuden kohtaamisen. Hyvänä esimerkkinä tästä oli äskettäin Aallosta valmistuneen muotoilija Pyry Taanilan jo huomiota saanut Catchbox-yleisömikrofoni.
Taanilaa pyydettiin esittelemään tuotetta kuningattarelle. Delegaation pyynnöstä heille esiteltiin suomalaista muotoilua, nuorta verta ja vanhempaa.
Kuningatar tunsi tuotteen jo entuudestaan
- Tottakai suostuin, sehän on jo kansalaisvelvollisuus. Kuningatar piti tuotteesta erittäin paljon. Kuningatar pysäytti esittelyni jo yhden lauseen jälkeen, ja sanoi että hän tuntee tuotteen. Kehui että se on mahtava idea ja mahtava tuote. Myös rouva Haukio yhtyi mielipiteeseen.
Catchboxilla menee kovaa, elokuusta 2014 tähän päivään myynti on viisinkertaistunut. Catchbox on globaali toimija, päämarkkinat ovat Pohjois-Amerikka, Eurooppa ja Kanada.
Koska kyseessä on radiolähetintuote, tuote tarvitsee tekniset sertifikaatit eri maille. Ruotsiinkin tuotetta on myyty. Catchboxin idea lähti yleisömikrofonin designin uudistamisesta.
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Kansainvälisten opiskelijoiden opinnäytetöistä uusia ideoita yritysten liiketoimintaan
Thesis Fair -tapahtuma auttaa kansainvälisiä opiskelijoita luomaan työelämäkontakteja suomalaisten yritysten kanssa.
Uusi yritysyhteistyöprojekti luo tekoälyratkaisuja kaivosteollisuudelle
FCAI kehittää Metson ja kumppaneiden kanssa tekoälymenetelmiä kaivostoimintaan.
Kyunghyun Cho tukee seuraavien sukupolvien koulutusta ja Ukrainan jälleenrakentamista
Kyunghyun Cho lahjoittaa 10 000 dollaria Aalto-yliopisto Juniorille ja 10 000 dollaria Ukrainan jälleenrakennuksen kurssille