Uutiset

Kauppakorkeakoulun alumnitarina: Wen-Hui Tu

“En ollut koskaan kuvitellut työskenteleväni mobiilipeliyrityksessä, ennen kuin aloin tutkia alaa kirjoittaessani maisterintutkielmaani”, kertoo alumnimme Wen-Hui Tu, joka yhdisti opinnoissaan johtamista sekä kvantitatiivisempia kursseja tieto- ja palvelujohtamisen sivuaineen kautta, ja työskentelee nykyään sovelluskaupan optimoinnin asiantuntijana Next Gamesilla.
Wen-Hui Tu
Wen-Hui Tu

Kuka olet? Mitä ja milloin opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja muualla?

Nimeni on Wen-Hui Tu, mutta kaikki kutsuvat minua Lucyksi, koska monille on hieman haasteellista lausua nimeni oikein. Olen kotoisin Taiwanista, ja tulin Suomeen vuonna 2015 opiskelemaan johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan maisteriohjelmaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun. Johtamisen opintojeni lisäksi halusin oppia myös kvantitatiivisempia ja analyyttisempia taitoja, ja näin ollen tein sivuaineopinnot tieto- ja palvelujohtamisesta.

Ennen Suomeen tuloa olin jo ajatellut jääväni tänne opintojeni jälkeen. Siksi etsin aktiivisesti työmahdollisuuksia jo opintojeni aikana. Se oli tosin melko vaikeaa kielimuurin takia sekä myös siksi, että EU:n ulkopuolelta tuleville ulkomaalaisille tutkinto-opiskelijoille on Suomessa rajoituksia opintojen aikaiselle työnteolle. Onneksi Aalto-yliopisto tarjoaa opiskelijoille runsaasti kanavia työnhakuun, mikä auttoi minuakin.

Ensimmäinen saamani työpaikka Suomessa oli osa-aikatyö opintojen ohella Arena Centerissä, jossa työtehtäviini kuului urheiluteollisuuden sekä Kiinan potentiaalisten markkinoiden tutkiminen. Pystyin tässä työssä soveltamaan koulussa oppimiani teoreettisia malleja käytännön tilanteissa. Olen edelleen todella kiitollinen tästä saamastani työmahdollisuudesta, sekä siitä, että kyseinen suomalainen yritys halusi tarjota minulle ulkomaalaisena opiskelijana mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä, ja että osaamiseeni luotettiin.

Myöhemmin tein osa-aikatyötä assistenttina Kauppakorkeakoulun johtamisen laitoksella, jossa toimin tenttivalvojana sekä avustin hallinnollisissa tehtävissä. Opintojeni lopussa tutustuin kontaktieni kautta suomalaiseen yritykseen nimeltä Alshain Oy, joka tarjoaa teknisiä tukipalveluja korkean teknologian teollisuudelle. Ulkomaalaisille tutkinto-opiskelijoille tarkoitetun työharjoitteluohjelman kautta tartuin tilaisuuteen, ja hain kyseiseen yritykseen kesäharjoitteluun, ja pääsin sinne töihin.

Mikä on ollut erityisen tärkeää tai hyödyllistä opinnoissasi työllistymisen kannalta?

Maisterintutkielma. Mielestäni on tärkeää valita tutkielmaan sellainen aihe, joka kiinnostaa itseä. Mielenkiintoinen aihe auttaa nauttimaan tutkielman kirjoitusprosessista sekä se voi auttaa kiinnostavan työpaikan löytämisessä tulevaisuudessa. Minua on aina kiehtonut innovatiivinen ja nopeasti kehittyvä teknologia ja liiketoiminta. Tutkielmaa aloittaessani minulla oli paljon erilaisia ideoita opinnäytetyöni aiheeksi, mutta täytyy sanoa, että mobiilipeliala ei ollut yksi niistä.

Kuitenkin yhdellä capstone-kurssillani erään projektin yhteydessä avautui mahdollisuus tehdä maisterintutkielma mobiilipeliyrityksistä, tarkoituksena ymmärtää paremmin tätä nopeasti kasvavaa alaa. Tutkielmaohjaajani auttoi minua ottamaan yhteyttä erääseen tunnettuun suomalaiseen yritykseen, josta tein laadullisen case-tutkimuksen maisterintutkielmaani. Tämän ansiosta sain myös onnistuneesti työpaikan nykyiseltä työnantajaltani Next Gamesilta. 

Minua on aina kiehtonut innovatiivinen ja nopeasti kehittyvä teknologia ja liiketoiminta.

Wen-Hui Tu, Kauppakorkeakoulun alumni

Työskentelet sovelluskaupan optimoinnin asiantuntijana Next Games -yrityksessä. Miten päädyit nykyiseen työhösi ja minkälaisia tehtäviä työhösi kuuluu?

Kuten yllä mainitsin, sain tutkielmani kirjoittamisen loppupuolella työpaikan Next Gamesilta pelaajien tukiasiantuntijana. Next Gamesilla meillä työntekijöillä on hyvät mahdollisuudet oppia ja kehittää itseämme ammatillisesti. Puolitoista vuotta myöhemmin aloittamiseni jälkeen huomasin, että yrityksessämme oli sovelluskaupan optimoinnin asiantuntijan paikka auki. Yrityksemme arvojen ­­­­­­­­– uteliaisuuden ja rohkeuden – kannustamana päätin hakea paikkaa, ja sain sen. ASO (App Store Optimization) ei ole täysin uusi konsepti mobiilipelialalla, joskin sitä ei tunneta laajalti. Kyseinen työ tarkoittaa käytännössä prosessia, jolla pyritään lisäämään sovelluksen tai pelin näkyvyyttä ja löydettävyyttä sovelluskaupassa tavoitteena kasvattaa pelin orgaanisten latausten määrää. Työn kiehtova mutta myös haastava puoli on sen jatkuva muuttuminen. Apple ja Google muuttavat ja päivittävät jatkuvasti sovelluskauppojaan, joten ASO-asiantuntijan on opittava jatkuvasti lisää sopeutuakseen muutoksiin.

Miten kiinnostuit pelialasta?

Rakastan pelata kaikenlaisia ​​mobiilipelejä, Candy Crushista Call of Duty -peliin. En kuitenkaan ollut koskaan kuvitellut työskenteleväni mobiilipeliyrityksessä, ennen kuin aloin tutkia tätä alaa kirjoittaessani maisterintutkielmaani.

Millaista on työskennellä kansainvälisessä mobiilipeliyrityksessä?

Se on ollut uskomatonta. Ensinnäkin yrityksessämme on yli 100 työntekijää 24 eri kansallisuudesta, mikä on tehnyt englannista pääkielemme, joten kielimuuri ei ole ollut ongelma. Lisäksi Next Gamesissa meillä kaikilla työntekijöillä on sama tavoite: luoda parhaimpia ja kiinnostavimpia pelejä, joita pelaajat rakastavat. Työskentely intohimoisten, erittäin luovien sekä kunnianhimoisten ihmisten kanssa saman mission ja vision saavuttamiseksi on todella mahtavaa. Ja mikä tärkeintä, yrityksemme arvot – kolme C:tä, eli huolenpito, uteliaisuus ja rohkeus – ovat tukeneet ammatillista kasvuani sellaiseksi ASO-asiantuntijaksi, joka olen tänä päivänä.

Minkälaisia neuvoja antaisit itsellesi, jos olisit nyt opiskelija? Opiskelisitko esimerkiksi myös jotain kokonaan toista alaa?

Olisin antanut itseni olla uteliaampi. Opintojeni alusta lähtien keskityin pääaineeni, eli johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan, kursseihin. Puolen vuoden jälkeen aloin käydä myös sivuaineeni kursseja, ja sen oppiaineen kurssit erosivat aika paljon siitä, mitä olin pääainekursseilla oppinut. Tämän johdosta aloin ymmärtää, että data-analyysiopinnot voisivat vahvistaa saamaani johtamisen ja liiketoiminnan osaamistani. Näin ollen viimeisen opintovuoteni aikana tein yhden kurssin R-ohjelmoinnista Otaniemen kampuksella. Jos olisin ollut jo heti opintojeni alusta lähtien vielä uteliaampi, uskon, että Aalto-yliopiston tarjoamilla resursseilla ja joustavuudella olisin voinut omaksua vielä vahvempaa osaamista ja tietotaitoa ennen työelämään astumista.

Minkälaisia vinkkejä antaisit pelialalla työskentelystä kiinnostuneille opiskelijoille?

Haluaisin muistuttaa kauppatieteiden opiskelijoita siitä, että mobiilipelien kehittäminen ja ylläpito vaatii eri alojen asiantuntemusta: se ei ole vain ohjelmoijien tehtävä, vaan ala vaatii myös esimerkiksi markkinoinnin, projektinhallinnan, yhteisömanageroinnin, tietojenkäsittelyn ja taiteen osaamista. Jos siis olet kiinnostunut työskentelemään pelialalla, ei haittaa, vaikka sinulla ei olisi ohjelmointitaustaa. Kannattaa yrittää jatkuvasti etsiä avoimia työpaikkoja kyseiseltä alalta, ja saattaa käydä niin, että löydät sellaisen roolin, joka sopii itsellesi ja voi jopa yllättää sinut.

Tutustu tarkemmin Wen-Hui Tun urapolkuun LinkedInissä!

Three business students talking in a staircase, a person walks by.

Master's Programme in Information and Service Management

Information and Service Management-maisteriohjelma on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun teknisesti edistynein ohjelma. ISM-maisteriohjelmassa opiskelijoista koulutetaan digitaalisen aikakauden tulevia johtajia, joissa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla johtajuuden, liiketoiminnan ja tekniikan osaaminen. ISM-maisteriohjelma tarjoaa opiskelijoille syvällisen asiantuntemuksen datavetoisten yritysten kehittämisestä, hallinnoinnista ja johtamisesta, minkä ansiosta ohjelmasta valmistuneet ovat hyvin kysyttyjä työmarkkinoilla.

Koulutustarjonta
Aaltoy-yliopisto / Unto Rautio

Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita

Täältä löydät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnitarinoita. Tarinoista löydät esimerkkejä koulumme alumnien urapoluista. Alumnitarinat on jaoteltu pääaineen mukaan. Uusimmat julkaisut ovat pääaineryhmissä ensimmäisinä.

Kauppakorkeakoulu
Kauppakorkeakoulun alumnit
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Picture: Topias Dean / Sitra.
Yhteistyö Julkaistu:

Selvitys: Rakentava vuorovaikutus ratkaisee pelin etätiimeissä

Kun etätiimeissä ratkaistaan haastavia ja monimutkaisia ongelmia, korostuvat yksilön kyvyt sanoittaa ajatuksiaan ja luoda sanallista yhteyttä muiden ajatuksiin. Tasapuolisesti osallistuvat tiimit rakensivat toistensa välille liittymäpintoja pohtivien puheenvuorojen ja avointen kysymysten avulla.
CYBER_Aki-Pekka_Sinikoski010.jpg
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Perustieteiden korkeakoulun tutkijoita mukana nyt yhteensä viidessä tutkimuksen huippuyksikössä

Suomen Akatemia on valinnut yhteensä 11 uutta huippuyksikköä. Perustieteiden korkeakoulun tutkijat ovat mukana ottamassa selvää keinotekoisesti älykkäistä materiaaleista, matematiikan viimeisimpien edistysaskeleiden sovelluksista sekä ilmakehän molekyyliprosesseísta.
Opiskelijoita laboratoriossa
Yhteistyö Julkaistu:

Aalto-yliopiston ja ABB:n yhteistyö tuottaa uraauurtavia kestävän kehityksen innovaatioita

Aalto-yliopisto ja ABB kehittävät yhdessä maailmanluokan teknologioita, kun merenkulussa siirrytään sähköisiin, autonomisiin ja päästöttömiin ratkaisuihin. Yhteistyö on tiivistä myös sähkökäyttöjen digitaalisten kaksosten sekä sähköverkon 5G-ratkaisujen parissa. Taustalla on energiamurroksen vauhdittama sähköistyminen.
Lisa Schröder
Yhteistyö Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Lisa Schröder

"Säilyköön Aalto-yliopisto edistyksellisenä, voimaannuttavana ja jatkuvasti kehittyvänä instituutiona, jossa minulla oli etuoikeus opiskella!"