Uutiset

Kauppakorkeakoulu on mukana Positive Impact Rating -arvioinnissa

Positive Impact Rating (PIR) on kansainvälinen arviointi, jossa kauppakorkeakoulujen opiskelijat arvioivat oman koulunsa valmiutta vastata yhteiskunnallisiin haasteisiin.
Students outside and Positive Impact Rating logo

Kauppakorkeakoulun kandidaatti- ja maisteriopiskelijat pääsevät arvioimaan oman koulunsa valmiutta vastata yhteiskunnallisiin haasteisiin, kuten kestävyyshaasteisiin, sillä koulu osallistuu kauppakorkeakoulujen kansainväliseen Positive Impact Rating (PIR) -arviointiin.

Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat KY ja Aalto Sustainable Business Club organisoivat tiedonkeruun jakamalla arviointikyselyn opiskelijoille sähköpostitse. Järjestöt kannustavat opiskelijoita vastaamaan kyselyyn, sillä vastaaminen on erinomainen tilaisuus saada mielipiteensä kuulluksi ja vaikuttaa koulun kehitykseen.

”Yhteiskunnalliset kysymykset ja erityisesti ympäristökysymykset ovat 2020-luvulla entistäkin tärkeämpiä, ja myös opiskelijoiden kiinnostus näitä kysymyksiä kohtaan kasvaa. Monet kauppatieteiden opiskelijat haluavat vaikuttaa yhteiseen tulevaisuuteemme ja olla osa myönteistä muutosta maailmassa", toteaa Saramaria Ritala, joka vastaa KY:llä viestintä- ja brändiasioista sekä digitalisista ja kestävän kehityksen asioista.

”On ratkaisevan tärkeää, että yliopisto-opinnoissa tarjotaan oikeita välineitä monimutkaisten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseen. Siksi olen iloinen siitä, että kauppatieteiden opiskelijoille tarjotaan näin konkreettinen tapa arvioida koulumme vaikutusta kestävyyshaasteisiin ja muihin yhteiskunnallisiin haasteisiin.”

Myös Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki arvostaa mahdollisuutta saada palautetta opiskelijoilta.

”PIR-kysely tarjoaa opiskelijoillemme erinomaisen tilaisuuden ilmaista mielipiteensä siitä, miten onnistumme koulussamme käsittelemään kestävään kehitykseen liittyviä kysymyksiä. Odotan kiinnostuneena opiskelijoiden palautetta tästä erittäin tärkeästä aiheesta.”

Asiantuntijoiden, kansalaisjärjestöjen ja opiskelijoiden luoma arviointi

Arviointikyselyssä opiskelijoille esitetään 20 kysymystä, jotka koskevat koulun tarjoamaa opetusta, muuta toimintaa ja sitoutumista yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tuloksena Kauppakorkeakoulu saa tiedon omasta sijoittumisestaan viisiportaiselle kestävän kehityksen asteikolle sekä välineitä, joita se voi käyttää kehitystyössään.

”PIR on suunniteltu välineeksi, jonka avulla kaupallista korkeakoulutusta voidaan kehittää ja parantaa. Se auttaa kauppakorkeakouluja ymmärtämään, mitä myönteinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen tarkoittaa opiskelijoiden näkökulmasta. PIR korostaa, että parhaissakin kouluissa on parantamisen varaa”, toteaa Positive Impact Rating -järjestön puheenjohtaja Katrin Muff.

PIR-arvioinnin ovat luoneet kaupallisen korkeakoulutuksen asiantuntijat yhdessä maailmanlaajuisten kansalaisjärjestöjen, kuten WWF:n (World Wildlife Fund), Oxfamin ja YK:n Global Compactin kanssa. Myös kansainväliset opiskelijajärjestöt oikos, AIESEC ja Net Impact ovat osa PIR:iä, jota tukevat VIVA Idea ja Fehr Advice.

Vuoden 2021 PIR-arvioinnin tulokset julkaistaan Maailman talousfoorumissa Luzern-Bürgenstockissa Sveitsissä toukokuussa 2021.

Lisätietoja arvioinnista: www.positiveimpactrating.org

Lue myös:

The photo shows School of Business students studying together.

Kauppatieteiden opiskelijat asennoituvat myönteisesti kestävään kehitykseen

Tutkijoiden mukaan opiskelijoiden arvojen ja asenteiden tunteminen on opetuksen kehittämisen kannalta tärkeää.

Uutiset

Kestävä kehitys Kauppakorkeakoulussa

Tavoitteenamme on sisällyttää kestävyys ja vastuullisuus kaikkeen opetukseen ja tutkimukseen ja olla Suomen johtava kestävä yliopistokampus vuonna 2020. Käytännössä kestävä kehitys tarkoittaa muun muassa energian ja luonnonvarojen kestävää käyttöä ja ihmislähtöistä elinympäristöä.

Palvelut
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, Yhteistyö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki

Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.
Ulkoilmassa puiset leposohvat, joita ympäröivät harsot verhot ja korkeat kasvit rapistuvassa pihassa.
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan

Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Aalto logo
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston syksyn 2026 kurssit on nyt julkaistu

Syksyn kurssien ilmoittautuminen alkaa aikaisintaan elokuussa.
Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.