Suomalaisen metsäteollisuuden vienti oli viime vuonna 12 miljardia euroa, noin 17 prosenttia maamme viennin kokonaisarvosta.
Osuus on laskenut huippuvuosista, kun alaa ovat koetelleet niin painopaperin alamäki, maailmantalouden suhdanteet kuin Venäjän tuontipuusta luopuminen.
Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus näkee tulevaisuuden valoisana.
”Metsäteollisuus on Suomelle tärkeä myös jatkossa. Globaalisti väestönkasvu ja kaupungistuminen kasvattavat niin hygieniatuotteiden, pakkausten, polttoaineiden kuin erikoismateriaalien kysyntää. Isoin kysymys on, miten ala voi kasvaa kestävästi niin, että samalla pidämme huolen metsävaroista ja monimuotoisuudesta. Se vaatii jalostusarvon nostamista eli uusia tuotteita ja viisaampaa, kiertotalouteen nojaavaa raaka-aineen käyttöä”, Kruus kiteyttää.
Kemian tekniikan korkeakoulu on tehnyt tutkimusyhteistyötä metsäteollisuuden kanssa jo vuosikymmenien ajan. Alan yritykset ovat aktiivisesti mukana myös vuosi sitten startanneessa, Aallon koordinoimassa kierto- ja biotalouden CIMANET-tohtorinkoulutusverkostossa. Verkoston aaltolaisista väitöskirjatutkijoista 40 prosenttia työskentelee tiiviisti yritysten kanssa ja saa niiltä myös osan rahoituksesta.
Uudessa Aalto Inventors-ohjelmassa on opetettu tutkimuksen kaupallistamista Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksen sekä Aallon ja VTT:n yhteisen lippulaivan FinnCERESin tutkijoille erittäin hyvin tuloksin.
Metsäteollisuuden suunta ei kuitenkaan käänny hetkessä. Investoinnit ovat kalliita ja uusien teknologioiden kaupallistamiseen liittyy isoja riskejä, Kruus muistuttaa.
Hyvä esimerkki on hiilidioksidin talteenotto, josta usein puhutaan piippujen tulppaamisena. Ilmakehässä ongelmia aiheuttava hiilidioksidi on talteen saatuna arvokas raaka-aine esimerkiksi sähköpolttoaineisiin, kemikaaleihin ja jopa elintarvikkeisiin.
”Meillä on jo olemassa tarvittava kemia ja tekniikka, ja sellutehtaiden piipuista hiilidioksidia tulee kohdennetusti isoja määriä. Talteenoton kannattavuus vaatisi ainakin aluksi, että hiilidioksidipäästöille tulisi hinta. Yhteiskunnan ja päättäjien tukea tarvitaan, että teknologia saadaan kantamaan.”
Lainsäädännön merkitystä painottaa myös biotuotteiden ja biotekniikan laitoksen johtaja, ympäristöystävällisiin rakennustuotteisiin erikoistunut professori Lauri Rautkari.
”Rakentaminen on tosi perinteinen toimiala, jossa on totuttu tekemään asiat tietyllä tavalla. Mutta jos lainsäädäntö määrää, että materiaalien pitää olla kierrätettävissä, se avaa ovia ihan uusille tuotteille”, hän sanoo.
Mahdollisuuksia riittää, sillä tutkijoiden käsissä puu taipuu melkein mihin tahansa.
Puu on sellaisenaan mainio rakennusmateriaali: se kasvaa itsekseen, on kevyt kuljetettava ja varastoi hiiltä hyvin rakennettuna jopa satojen vuosien ajan.
Puuta ei kuitenkaan riitä loputtomiin edes Suomessa, jossa on eniten metsää per asukas koko Euroopassa.
Siksi perinteinen puurakentaminen ei yksin pelasta metsäteollisuutta tai maailmaa, Rautkari painottaa.
”Paksusta tukkipuusta vain puolet päätyy rakennusmateriaaliksi, puolet selluteollisuuteen tai energiaksi. Jäljelle jäävät vielä oksat, latvat ja pienemmät puut, joille pitäisi keksiä käyttöä.”
Tulevaisuudessa Rautkari toivoo näkevänsä uusia rakennustuotteita, joissa puun hyvät ominaisuudet yhdistyvät kierrätettyihin ja erikoisiinkin raaka-aineisiin. Ryhmänsä kanssa hän on kehittänyt muun muassa sahanpuruista ja sienirihmastoista koostuvan komposiittimateriaalin, jonka valmistamiseen tarvitaan energiaa vain kuivausvaiheessa.
Toinen kiinnostava tutkimusalue on metsäteollisuudesta saatavien sellukuitujen käyttö puun liimaamisessa, nykyisin puutuotteiden valmistuksessa käytettävien öljypohjaisten liimojen sijaan. Menetelmässä sellukuidut sulatetaan ionisella liuottimella puukerrosten väliin, jolloin ne sulautuvat osaksi puuta. Liimasauma on kaksi kertaa itse puuta vahvempi ja täysin vedenkestävä.
Teollinen käyttö kuitenkin vaatii, että liuottimen kierrätyksestä saadaan tehokasta ja taloudellisesti kannattavaa. Vielä se ei sitä ole, mutta jos öljypohjaisten liimojen käyttö kielletään, tilanne muuttuu, Rautkari uskoo.
Tulevaisuuteen hän suhtautuu vankan optimistisesti.
”Nuorissa on paljon ympäristötietoisia huipputyyppejä, joille perinteinen savupiipputeollisuus ei riitä. Haluan sanoa heille, että nyt on mieletön hetki opiskella tätä alaa, jossa riittää tekemistä ja haasteita. Tulevaisuuden ammattilaiset mullistavat teollisuuden: ottavat riskejä ja keksivät jotain ihan uutta.”
Yrityksiä moititaan usein julkisessa keskustelussa innovaatioiden puutteesta.
Yritysten tehtävä on kuitenkin olla kannattavia, joten etenkin hankalassa taloustilanteessa innovaatiosatsaukset voivat olla kiven alla, sanoo Aalto-yliopiston puutuotekemian professori Monika Österberg.
”Siksi meidän on tärkeää kehittää paitsi uusia juttuja myös näyttää, miten niitä voidaan viedä teolliseen mittakaavaan.”
Puun ja muiden kasvien biomassa koostuu kolmesta rakennepalikasta: selluloosasta, hemiselluloosasta ja ligniinistä. Suomen Akatemian rahoittaman FinnCERES-lippulaivan ydinajatus on kehittää niistä tuotteita, joissa hyödynnetään kunkin rakennepalikan omia vahvuuksia.
”Se tekee myös teollisuusprosesseista helpompia”, Österberg selittää.
Hänen tutkimuksensa keskittyy ligniiniin, jota käytetään teollisuudessa tällä hetkellä pääosin energian tuottoon. Ligniinillä on kuitenkin monia loistavia ominaisuuksia: se hylkii vettä ja suojaa mikrobeilta, UV-säteilyltä ja hapettumiselta. Arvokkaita käyttökohteita löytyy esimerkiksi liimoista ja pinnoitteista.
Ligniinistä voidaan tehdä myös kovahiiltä, joka on tärkeä natrium-ioniakkujen materiaali.
”Jos ajatellaan maailmantilannetta, niin metsäteollisuuden tärkeys vain kasvaa huoltovarmuuden ja omavaraisuuden mahdollistajana”, Monika Österberg pohtii.
Kollegoidensa tavoin hän suhtautuu tulevaisuuteen toiveikkaasti.
”Tiede antaa toivoa, koska sen avulla löydämme koko ajan uusia mahdollisuuksia. Parasta on työskennellä nuorten tutkijoiden kanssa. He ovat niin fiksuja ja energisiä, että varmasti keksivät keinot maailman pelastamiseen.”
Kuvat: Eeva Suorlahti, Mikko Raskinen, Linda Lehtovirta ja Jaakko Kahilaniemi
Suomen ELLIS-tekoälyinstituuttia johtava professori Samuel Kaski kehittää kumppanien kanssa yhteistyöhön ja soveltamiseen kykenevää tekoälyä, joka voi mullistaa niin tutkimuksen kuin tuotekehityksen.
Osaaminen on tulevaisuuden tärkein polttoaine, jota Suomi tarvitsee yhä enemmän myös ulkomailta. Aalto ja VTT ovat kansainvälistyneet vauhdilla, mutta osaajien juurruttamisessa Suomeen on vielä parannettavaa.
Tässä juttusarjassa kerromme Aallon työstä paremman yhteiskunnan rakentajana. Aalto Founder School opettaa taitoja, joita tarvitaan menestyvän kasvuyrityksen perustamisessa.
Tässä juttusarjassa kerromme Aallon työstä paremman yhteiskunnan rakentajana.
Aalto-yliopisto Junior on mahdollisuuksien tasa-arvon ja tekemällä oppimisen sanansaattaja, jonka suosio kasvaa vuosi vuodelta. Toimintaa luotsaava Veli-Matti Ikävalko kertoo, miten kurkistusikkuna Aaltoon syntyi – ja miten yliopistokipinä sytytetään.
Miten julkisista TKI-panostuksista saadaan suurin mahdollinen hyöty yhteiskunnalle? Kouluttamalla enemmän osaajia, sanoo taloustieteen professori Otto Toivanen.
Valtion tuki yliopistolle on laskenut. Tarvitsemme tukeasi. Tee lahjoitus kestävän tulevaisuuden puolesta!
