Kasvua tarvitaan – mutta mitä oikein kasvatamme?

Taloustieteilijälle kasvu tarkoittaa tuottavuutta, uusia innovaatioita ja yhteiskunnan kykyä rahoittaa hyvinvointia myös tulevaisuudessa. Kestävän muotoilun tutkijalle jatkuvan kasvun ajatus taas näyttäytyy ongelmallisena rajallisella planeetalla. Nuorelle opiskelijalle koko keskustelu kasvusta tuntuu etäiseltä, kun samaan aikaan kasvaa myös epävarmuus ja huoli tulevaisuudesta.

Kasvusta puhuttaessa keskeinen kysymys ei ehkä enää olekaan se, miten saisimme sitä lisää – vaan mitä olemme ylipäätään kasvattamassa.

Kasvu ei ole itseisarvo

Professori Otto Toivanen ei syö enää lakritsia. Siitä hän sai tarpeekseen lukion jälkeen työskennellessään Turussa lakritsitehtaalla, tulevaisuuttaan pohtien. Päämäärää ei tuntunut löytyvän, mutta onnellisten sattumusten kautta hänestä tuli lopulta taloustieteilijä. Alan kirja oli nimittäin ainoa, joka ei nukuttanut pääsykokeisiin lukiessa.

Toivanen pääsi opiskelemaan, ja lakritsin syönti sai jäädä. Turusta Toivanen suuntasi jatko-opintoihin ja tutkijaksi maailmalle, kunnes hänet houkuteltiin takaisin kotimaahan kymmenisen vuotta sitten. 

Loppu on historiaa, sillä Toivanen on esimerkiksi ollut mukana perustamassa taloustieteen tutkimuskeskus Helsinki GSE:tä vuonna 2018, vuonna 2025 Toivanen nimettiin Aalto-professoriksi. Lakritsitehtaalla hioutunut suunnitelma toimi siis hyvin.

Taloustieteen professorina hän tarkastelee kasvua ja ennen kaikkea sen puutetta nyky-Suomen lannistuneen ilmapiirin kautta: ihmiset ovat varovaisia, tulevaisuuteen suhtaudutaan pessimistisesti ja kuluttajina säästämme mieluummin kuin käytämme rahaa. Moni kokee, että suunta on ennemmin huonompaan kuin parempaan. 

”Tämänhetkiset taloudelliset resurssimme eivät vastaa toiveeseemme siitä, millaista elämää haluamme viettää, millaista elämää haluamme tarjota vanhuksillemme ja jälkikasvullemme, tai miten ylipäätään haluamme osallistua tähän maailman menoon”, hän sanoo.

Siksi tarvitaan kasvua. Kasvu ei kuitenkaan ole itseisarvo, Toivanen painottaa.

”Kysymys on siitä, mitä kasvu mahdollistaa. Jos se mahdollistaa meille paremman hyvinvoinnin – ja nimenomaan hyvinvoinnin, ei elintason – niin on vaikea nähdä, että moni asia olisi tavoiteltavampaa kuin se.” 

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan AYY:n puheenjohtaja Joona Lipponen sanoo, että keskustelussa sekoittuvatkin usein talouskasvu ja hyvinvoinnin kasvu. Moni nuori kysyy, miksi materiaalista vaurautta pitäisi kasvattaa loputtomasti, jos samaan aikaan ympäristön kantokyky on koetuksella.

”Kun puhumme kasvusta, niin mistä oikein puhumme? Puhummeko hyvinvoinnin vai materiaalisen vaurauden kasvusta? Monet ajattelevat, että nämä ovat synonyymejä, ja talouden kasvu väistämättä parantaa hyvinvointia – mutta onko se näin?”

Lipposenkin oli lukion jälkeen vaikea löytää suuntaansa, mutta kiinnostus maantietoon ja yhteiskuntaoppiin sekä ”sinnittely” läpi pitkän matikan toivat hänet lopulta rakennetun ympäristön opintoihin Aaltoon.

Nyt nuorella puheenjohtajalla riittää kysyntää. Kandiksi vuosi sitten keväällä valmistuneen Lipposen mukaan on kaikkien etu, että vastuuta saaneet käyttävät aikaansa vaikuttamiseen – opiskella ehtii kyllä myöhemminkin.

Lipposenkin oli lukion jälkeen vaikea löytää suuntaansa, mutta kiinnostus maantietoon ja yhteiskuntaoppiin sekä ”sinnittely” läpi pitkän matikan toivat hänet lopulta rakennetun ympäristön opintoihin Aaltoon.

Nyt nuorella puheenjohtajalla riittää kysyntää. Kandiksi vuosi sitten keväällä valmistuneen Lipposen mukaan on kaikkien etu, että vastuuta saaneet käyttävät aikaansa vaikuttamiseen – opiskella ehtii kyllä myöhemminkin.

Rajallisella planeetalla

Kun kestävän muotoilun professori İdil Gaziulusoy kuulee sanan kasvu, hän ajattelee kasveja. Hänen kotinsa on paljon enemmän kuin vain ihmiskoti: siellä asuu paitsi kaksi kissaa, se on myös tulvillaan kasveja, ”suoranainen viidakko”. Eniten kasveissa häntä kiehtoo niiden kyky kasvaa loputtomasti.

”Me ihmiset vain lakkaamme jossain vaiheessa kasvamasta. Tietenkin jokaisella puullakin on elinkaarensa, mutta ne, kuten kaikki kasvit, jatkavat kasvuaan niin kauan kuin ovat olemassa.”

Toisin kuin Toivanen, Gaziulusoy tiesi jo kuusivuotiaana, että hänestä tulee vielä professori. Kymmenisen vuotta sitten Australian Melbournessa työskennellyt turkkilaistaustainen Gaziulusoy tunsi halua palata tähän maailmankolkkaan, joten tuntui uskomattomalta sattumalta, että hänen korkeatasoiseksi tietämässään Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa avautui juuri oikean alan professuuri.

Kasvulla on Gaziulusoylle toinenkin positiivinen merkitys, voihan sitä ajatella yksilöiden henkisen kasvun kautta. Samaan hengenvetoon hän jatkaa, että ihmisilläkin on asioita, joiden emme halua kasvavan: kukaan tuskin toivoo vaikkapa surunsa tai syöpänsä kasvavan. Myös ajatus talouden loputtomasta kasvusta on vaikea: kestävän muotoilun tutkijana hän tunnistaa, että emme voi kasvaa loputtomasti rajallisella planeetalla.

Otto Toivanen ymmärtää kasvuun kohdistuvan kritiikin ja sanoo siihen löytyvän paljon hyviä syitä, ympäristövaikutukset eivät vähäisimpiä. Hän kuitenkin toteaa, että esimerkiksi Suomessa kasvun puute voi jatkuessaan johtaa koko hyvinvointivaltion rapautumiseen.

Taloustieteessä kasvulla tarkoitetaan usein tuottavuuskasvua: sitä, että samoilla resursseilla saadaan aikaan enemmän tai parempia asioita – tai että sama lopputulos saavutetaan aiempaa pienemmillä resursseilla.

Toivasen mukaan tämä kytkeytyy vihreän kasvun mahdollisuuksiin: palveluvaltaistuva talous, uusiutuva energia ja kiertotalous voivat pienentää jalanjälkeä, vaikka kaikkea ei voi irrottaa materiaalisuudesta.

Gaziulusoy haastaa tätä: vaikka tehokkuus ja teknologia voivat vähentää ympäristökuormitusta, pelkkä ”enemmän samaa fiksummin” ei ratkaise kaikkea, jos materiaalinen kulutus jatkaa kasvuaan. 

Keskustelua vaikeuttaa myös globaali eriarvoisuus. Samalla kun osa maailmasta pohtii kasvun rajoja, monissa maissa talouskasvu on edelleen välttämätöntä perustarpeiden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi.

”Kansallisvaltioihin perustuva järjestelmä ohjaa maita puolustamaan ensisijaisesti omia etujaan, vaikka monet kestävyyshaasteet ovat luonteeltaan maailmanlaajuisia. Heikommassa asemassa olevien intressit eivät nouse yhteiselle pöydälle”, Gaziulusoy sanoo.

Myös Joona Lipponen sanoo nykyisen järjestelmän nojaavan liian vahvasti oletukseen talouden jatkuvasta kasvusta. Samalla Lipponen kokee, että hänen ympärillään – etenkin nuorilla – on vahvistunut tunne, ettei suunta voi jatkua ennallaan.

”Monilla nuorilla on pyrkimys muuttaa järjestelmää fundamentaalisesti sen sijaan, että vain muokattaisiin kasvupohjaa kestävämmäksi. Eivät nämä täysin sulje toisiaan pois, mutta jossain määrin valinta on tämä: ohjataanko talouskasvun rakenne tukemaan kestävyyttä vai muutetaanko koko järjestelmää”, Lipponen pohtii.

İdil Gaziulusoyn mukaan vaihtoehtoisista talousmalleista, kuten vakaasta taloudesta tai kohtuutaloudesta, puhutaan edelleen varovaisesti, koska niille ei ole vielä syntynyt poliittisesti uskottavaa polkua. Siksi kestävää kasvua ei synnytetä pelkästään teknologian tai yksittäisten poliittisten päätösten kautta, vaan se vaatii myös täysin uudenlaista yhteistä käsitystä siitä, millaista kehitystä pidämme tavoiteltavana, hän sanoo.

Kenen kasvua tavoitellaan?

Ennen kuin kiistelemme siitä, miten kasvattaa, pitää kysyä, mitä tarkalleen on tarkoitus kasvattaa – vaurautta, palveluja, osaamista, luottamusta vai hyvinvointia?

Otto Toivanen huomauttaa, että kasvusta käytävä keskustelu törmää väistämättä nopeasti arvoihin. Heti kun joku alkaa määritellä ”turhaa kulutusta”, hän samalla asettaa omat arvonsa muiden yläpuolelle: se, mikä yhdestä näyttää tarpeettomalta, voi olla toiselle merkityksellistä. Siksi keskustelu hyvästä elämästä ja kestävästä tulevaisuudesta muuttuu helposti henkilökohtaiseksi.

Toivasen mukaan vaikeinta kasvukeskustelussa ei olekaan ajatus resurssien tehokkaammasta käytöstä, vaan päätös siitä, mitä koko yhteiskunnassa pidetään tärkeänä.

”Taloustieteilijän tehtävä on arvioida erilaisten valintojen seurauksia ja kertoa, millaisia kompromisseja niihin liittyy. Politiikka taas lopulta ratkaisee, miten yhteiset resurssit lopulta jaetaan”, Toivanen sanoo.

Myös İdil Gaziulusoy toteaa, ettei ole olemassa yhtä universaalisti ”toivottavaa” tulevaisuutta, koska ihmiset arvostavat erilaisia asioita. Siksi tulevaisuutta ei pitäisikään rakentaa ylhäältä annettuna mallina, vaan yhteisenä kuvitteluna ja neuvotteluna siitä, millaisessa maailmassa haluamme elää. Pelkkä tieto ei kuitenkaan vielä synnytä muutosta: ilman yhteistä mielikuvitusta muutokselle ei löydy suuntaa eikä omistajuutta.

”Tiede kyllä kertoo, kuinka huonolla tolalla asiat maailmassa ovat, mutta se ei automaattisesti synnytä muutosta, tarvetta toimia, siihen tarvitsemme myös luovia käytäntöjä.”

Joona Lipponen hakeutui ylioppilaskunnan toimintaan halusta toimia opiskelijayhteisön hyväksi. Kiinnostus osallistua laajempaan keskusteluun on herännyt, kun hän on ymmärtänyt, ettei nuorten ääni kuulu yhteiskunnassa, eikä nuoria kutsuta päätöksiä tekevien pöytään. 

”Kyse ei ole nuorten kiinnostuksen puutteesta vaan rakenteellisesta ongelmasta: nuoriin suhtaudutaan helposti vähättelevästi. Toisaalta nuoret itse oppivat ajattelemaan, ettei heidän vielä kuulu ottaa tilaa tai käyttää ääntään. Mutta itse olen tajunnut, että me kuulumme siihen pöytään, ihan sama keitä muita siellä on”, Lipponen toteaa.

Hän painottaa, että nuorten näkökulman puuttuminen kasvusta käytävästä keskustelusta on yhteiskunnalta menetetty mahdollisuus: nyt tehtävät päätökset vaikuttavat eniten niihin sukupolviin, jotka elävät seurausten kanssa täällä pisimpään. Nuorille on annettava tilaa osallistua keskusteluun.

Otto Toivasen mukaan ei ole olemassa ihmelääkettä siihen, että nykyiset nuoret pääsevät osallisiksi kasvusta. Tärkeintä on varmistaa, että koulutusjärjestelmä toimii niin hyvin kuin rajallisilla resursseilla on mahdollista – eikä vain opetuksen laadun osalta, vaan myös siinä, ohjataanko nuoret heille sopivimmille opintopoluille. Yhtä lailla tarvitaan kuitenkin päätöksiä, jotka eivät siirrä tämän päivän kustannuksia tulevien aikuisten maksettavaksi, olipa kyse luonnonvaroista, eläkejärjestelmästä tai yhteiskunnan rakenteista.

Millaista kasvua tarvitsemme?

Kasvusta puhuttaessa kysymys ei siis ole vain siitä, saadaanko jotain ”lisää”, vaan millaisin ehdoin kasvu on kestävää ja mitä päätämme ylipäätään kasvattaa: taloutta, kulutusta vai hyvinvointia.

Lipposen mielestä toivottava kasvu on ennen kaikkea hyvinvoinnin kasvua – sellaista, jonka merkityksen ihmiset voivat määritellä myös itse. Hän muistuttaa, että jos kaikki kuluttaisivat kuten suomalaiset, planeetta ei kestäisi. Käytännössä tämä tarkoittaa kasvun irrottamista kulutuksesta ja osaamisen suuntaamista ratkaisuihin, jotka vahvistavat luonnon monimuotoisuutta ja oikeudenmukaisuutta, kuten monissa Aallon startupeissa jo tehdään.

Lipponen toivoo myös, että innovaatiokenttä avautuu laajemmalle tekijäjoukolle: ekosysteemi painottuu nyt muutamille aloille, vaikka potentiaalia on läpi koko korkeakoulukentän, myös esimerkiksi taiteissa.

Taloustieteen professori taas näkee vihreän kasvun mahdollisuutena hyvinvoinnin lisäämiseen kaikkialla – ei vain Suomessa.

”Uskon, että voimme rakentaa maailman, jossa yhä useammalla, myös heikommassa asemassa olevilla, menee paremmin ja hyvinvointi kasvaa, samalla kun rasitamme maapalloa vähemmän. Se on mahdollista vain, jos teemme asioita fiksummin kuin aiemmin. Siksi koulutus ja innovaatiot ovat kaiken kasvun edellytys”, Toivanen toteaa.

Innovaatioista puhuttaessa olennaista on İdil Gaziulusoyn mukaan kysyä, mitä ja kenen hyväksi innovoimme. Hän sanoo, että innovaatio ei ole sama asia kuin uusien teknologioiden loputon kehittäminen: vaarana on ”teknologia teknologian vuoksi”.

Yhteiskunta tarvitsee myös sosiaalisia innovaatioita – olemassa olevien voimavarojen luovaa yhdistelyä, jonka tuloksena syntyy uusia toimintatapoja ja instituutioita. Suomella on tässä vahva perinne, aina hyvinvointivaltiota myöten, Gaziulusoy sanoo.

Jos kasvu siis tarkoittaa parempaa koulutusta, ekologisesti kestävämpiä ratkaisuja ja innovaatioita, jotka mahdollistavat meidän kuvitella toisenlaisia tulevaisuuksia, harvalla on mitään sitä vastaan. Vaikeammaksi keskustelu muuttuu silloin, kun kasvu tarkoittaa lisää kulutusta, lisää kiirettä ja lisää painetta tehdä vielä enemmän vähemmillä resursseilla.

Kasvusta käytävä keskustelu on paljon enemmän kuin pelkkää puhetta taloudesta. Se on keskustelua arvoista ja siitä, millaista elämää pidämme tavoittelemisen arvoisena – paitsi itsellemme myös tuleville sukupolville.

Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 38 syyskuussa 2026. 

Kirjoittaja Tiina Forsberg työskentelee tiedetoimittajana Aalto-yliopiston viestinnässä. 

Artikkelin kuvittaja Touko Miikkulainen on Aalto-yliopistossa maisterintutkintoaan viimeistelevä kuvittaja ja graafikko, jota kiinnostavat erityisesti kuvituksen poliittiset mahdollisuudet ideoita välittävänä ja avaavana tekijänä.