Uutiset

Kampus esittäytyy virtuaalisena kierroksena

Uudessa verkkopalvelussa kaksi opasta johdattaa vierailijan tutustumaan 44 eri paikkaan Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella.
Ilmakuva kampuksesta

Aalto-yliopisto on julkaissut uuden virtuaalisen ja vuorovaikutteisen kampuskierroksen osoitteessa virtualtour.aalto.fi. Virtuaalikierroksen avulla kuka tahansa asuinpaikasta tai pandemiatilanteesta riippumatta voi tutustua yliopistoon ja katsoa, millaista Aallossa on opiskella tai tehdä töitä. Palvelun ensimmäinen versio on tehty englanninkielisenä. Suomenkielinen versio toteutetaan myöhemmin. 

Verkkopalvelussa kaksi opasta, opiskelija Rebecca Adrianzen ja apulaisprofessori Rodrigo Serna, johdattavat vierailijan tutustumaan yliopiston toimintoihin ja tiloihin eri puolella Otaniemen kampusta. Kierroksen voi tehdä tietokoneella tai älylaitteilla, ja sitä voi tutkia myös virtuaalilaseilla. 

Käyttäjä voi tehdä kampuskierroksen itselleen parhaiten sopivalla tavalla. Palvelussa esitellään 44 eri paikkaa – opiskelutiloja, laboratorioita, työpajoja, palveluita, ulkoalueita ja rakennuksia – joissa voi kiertää haluamassaan järjestyksessä. Käyttäjä voi myös valita teemakierroksen, jonka aiheena ovat opiskelun ja tutkimuksen tilat, tai etukäteen suunnitellun automaattisen kierroksen. Virtuaalilaseilla automaatti- ja teemakierrokset eivät ole nähtävillä.

”Meillä on paljon hakijoita, opiskelijoita ja henkilöstöä Suomen ulkopuolelta. Heillä ei usein ole mahdollisuutta vierailla kampuksella ennen Aaltoon tuloaan, etenkään näin koronan aikana. Virtuaalikierroksen kautta voimme näyttää kaikille kiinnostuneille, millainen fiilis meidän upealla kampuksellamme on ja miten tiloja voi käyttää”, kertoo palvelun tuottamisesta vastannut Anastasia McAvennie.

Palvelu on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi navigoida. Tätä kampuskierroksen ensimmäistä versiota kehitetään eteenpäin, ja tarkoituksena on lisätä uusia paikkoja ja erilaisia teemakierroksia.

Aalto-yliopiston kampus Otaniemessä on kehittynyt voimakkaasti muutaman viime vuoden aikana. Kampuksen ytimeen on noussut näyttäviä uudisrakennuksia, kuten Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Väre-rakennus sekä Kauppakorkeakoulun rakennus, ja useita arkkitehtonisesti arvokkaita rakennuksia on peruskorjattu. Kampuksen tilojen käyttö on tällä hetkellä rajoitettua koronaviruspandemian vuoksi, ja yliopisto toimii pääasiassa etämuodossa.

Kaikki palaute palvelusta on tervetullutta ja auttaa jatkokehityksessä. Palautetta voi antaa palvelulssa Contact us -painikkeen kautta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen virtualtour-feedback(at)aalto.fi.

Siirry tästä virtuaalikierrokselle

Lisätietoja:
Anastasia McAvennie, visitor experience specialist
[email protected], puh. 050 4767595

Palvelun aloituskuva
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Veera Repka, photo by Veera Repka
Opinnot Julkaistu:

Veera Repka: Otaniemi-kuplaan imautuu helposti mukaan

"Jos joku kävelisi kengissäni samalla tapaa opintojen alkuvaiheessa, toivoisin, että hän ei yrittäisi heti saavuttaa kaikkea. Itselleen voi antaa aikaa ja käydä omalla painollaan asioita läpi."
Snowy trees on both sides of a snow covered foot path.
Kampus Julkaistu:

Rakennusten aukioloajat vuodenvaihteessa 2023-2024

Otaniemen kampuksen rakennusten sekä Aalto-yliopisto Töölön aukioloajoissa on muutoksia vuodenvaihteessa joulu-tammikuussa.
Acoustics lab, robot dog Spot and Electronics ICT-lab facilities
Kampus Julkaistu:

Kevään 2024 varauskalenterit Sähkötekniikan korkeakoulun laboratorioihin on avattu

Järjestämme vierailuja robottilaboratoriossa, akustiikan laboratoriossa sekä Electronics ICT-laboratoriossa.
Mikko Raskinen
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Romupyöräkeräys on täällä taas!

Otaniemen kampuksen romupyöräkeräys on täällä taas! Tavoitteena on siistiä alueen pyöräpysäköintipaikat.