Uutiset

Kaiken takana onkin vesi: polyelektrolyyttikalvojen terminen transitio dehydraatiomekanismilla

Tutkijat onnistuivat päättelemään polyelektrolyyttikalvojen termisen rakennemuutoksen mekanismin.

Polyelektrolyyttikalvo muodostuu vastakkaisvarauksisten polymeerien kasautuessa vesiliuoksessa. Niillä on jo kauan tiedetty olevan epätavallinen terminen eli lämpötilariippuva rakennemuutos, joka ilmenee lämpötilan noustessa kalvon äkillisenä, voimakkaana pehmenemisenä ja polymeerien diffuusion samanaikaisena selkeänä nopeutumisena. Kyseistä rakennemuutosta hyödynnetään muun muassa älykkäissä responsiivisissa pinnotteissa ja suodatinkalvoissa materiaalitieteen energiasovellutuksissa ja biotekniikassa esimerkiksi lääkekuljetuskapseleissa. Paremman käsitteen puuttuessa tätä rakennemuutosta on kutsuttu lasitransitioksi.

Aalto-yliopiston kemian laitoksen tutkijat ovat vastikään julkaistussa tutkimuksessaan pystyneet ensimmäistä kertaa päättelemään tämän muutoksen taustalla olevan mekanismin yhdistämällä tietokonesimulaatioista ja niitä tukevista kokeellisista mittauksista saadun tiedon.

Kaaviokuva veden merkityksestä polyelektrolyyttikalvojen lämpötilatransitiossa, jossa kalvo muuttuu transitiolämpötilassa lasimaisesta kumimaiseksi lämpötilan noustessa. Nyt julkaistussa tutkimustyössä havaittiin, että transitiolämpötilassa veden muodostamien vetysidosten elinikä ja niiden määrä laskevat; vesi ei liuota polyelektrolyytteja yhtä hyvin kuin transitiolämpötilan alapuolella. Kuva Maria Sammalkorpi

Akatemiatutkija Maria Sammalkorven tutkimusryhmän työ osoittaa, että rakennemuutoksen aiheuttaa dehydraatio, eli se on seurausta veden sitoutumisen huononemisesta materiaalissa transitiolämpötilassa. Tulokset ovat merkittäviä, koska ne kumoavat aiemmin vallalla olleen käsityksen, että transitio liittyisi muutokseen polyelektrolyyttien välisissä ionipareissa. Lisäksi havaittu dehydraatiomekanismi on ensimmäinen osoitus niin kutsutun alimman kriittisen liukenemislämpötilan transitiomekanismin eli LCST-mekanismin esiintymisestä polyelektrolyyttirakenteissa. Nyt julkaistut tutkimustyön tulokset osoittavat, että vesi-polyelektrolyyttivuorovaikutus on keskeinen fokusalue polyelektrolyyttipohjaisen materiaalin ominaisuuksia suunniteltaessa.

Tutkimustulokset julkaistiin hiljattain ACS Macro Letters -lehdessä. Tutkimustyö on osa NSF Materials World Network -yhteistyöprojektia ja sen ovat rahoittaneet Suomen Akatemia ja NSF, Yhdysvallat. Tutkimuksen vastuullinen johtaja Aalto-yliopistossa on Maria Sammalkorpi (maria.sammalkorpi(at)aalto.fi) ja Yhdysvalloissa Jodie Lutkenhaus, Texas A&M University, TX, USA (jodie.lutkenhaus(at)tamu.edu).

Lisätiedot:

Akatemiatutkija Maria Sammalkorpi, kemian laitos, Aalto-yliopiston kemiantekniikan korkeakoulu; email: maria.sammalkorpi(at)aalto.fi
Alkuperäinen tieteellinen artikkeli: Erol Yildirim, Yanpu Zhang, Jodie L. Lutkenhaus, and Maria Sammalkorpi, “Thermal Transitions in Polyelectrolyte Assemblies Occur via a Dehydration Mechanism“ ACS Macro Letters, 2015, 4, pp 1017–1021.
 

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Hehkuva neonpallo, geometrinen ydin ja valojuovat leijuvat tumman tabletin yläpuolella
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa

Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.
Näytöllä 3D-aivokuva, jossa värikkäät hermoradat läpinäkyvässä pään mallissa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä

Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.