Uutiset

Jopa 80 prosenttia rakennustyömailla tehtävästä työstä on tehotonta – jatkuvat keskeytykset vaikuttavat myös turvallisuuteen

Valtasosa rakennustyömailla tehtävistä töistä ei suoraan vaikuta työn varsinaiseen edistymiseen. Tuore väitöstutkimus löysi kuitenkin helpon keinon parantaa rakentamisen tuottavuutta ja samalla myös hyvinvointia: työntekijöiden toiminnan seuranta.
Construction worker looking straight to camera
Christopher Görschin tutkimuksen lähestymistapa on ihmislähtöinen. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio

Tuoreen väitöstyön tulos on pysäyttävä: jopa 80 prosenttia työmailla tehtävästä työstä ei varsinaisesti vie rakennustöitä eteenpäin. Aalto-yliopiston rakennustekniikan väitöstutkija Christopher Görsch seurasi rakennustyömailla työntekijöiden päivittäistä työtä reaaliaikaisesti tarkoituksenaan tutkia rakennusalan työntekijöiden kokemuksia ja näkökulmia heidän jokapäiväisessä työssään.  

”Tarkastelin ja dokumentoin päivittäisseurannassa työntekijöiden yksittäisiä rutiineja ja esimerkiksi työnteon reaaliaikaista toteutumista. Tuloksena paljastui tehottomuutta, joka liittyi ensisijaisesti työn toistuviin keskeytyksiin. Työntekijät joutuivat usein pysähtymään ja säätämään tehtäviään riittämättömän tilan, puuttuvien materiaalien ja koordinoimattomien työalueiden vuoksi. Näistä ongelmista syntyi ajanhukkaa varsinaisten asennustöiden sijaan, koska työntekijä joutui joko liikkumaan, odottamaan tai valmistelemaan töitä”, Görsch kertoo. 

Görschin mukaan rakennustyöntekijöiden työtä keskeyttävät tekijät, kuten koordinoimattomat työolot ja työnkulun keskeytykset vaikuttavat merkittävästi myös esimerkiksi työntekijöiden turvallisuuteen ja hyvinvointiin. 

Görschin tutkimus tarjoaakin katsauksen rakennusalalla usein unohdettuun näkökulmaan, missä arkisen työn sekä työmaalla liikkuvien työntekijöiden yksilöllisen toiminnan tarkastelu voivat tuottaa koko rakennusalaa hyödyttäviä käytännön ratkaisuja.  

Tutkimuksen tulokset ovat merkittäviä, koska lähestymistapamme on tarkastella etulinjan työntekijöiden työn sujuvuuden todellista vaikuttavuutta rakennushankkeiden onnistumisessa

rakennustekniikan väitöstutkija, Christopher Görsch

Useita ehdotuksia kestävämmistä toimintamalleista 

Tutkimus tarjoaa useita käyttökelpoisia oivalluksia, joilla voidaan edistää kestävämpää ja tehokkaampaa tulevaisuutta rakennusalalla. Esimerkiksi työntekijöiden reaaliaikaisen tarkastelun avulla Görsch pystyi tunnistamaan avainalueita, joihin keskittymällä voidaan luoda kestävämpiä toimintamalleja.   

”Ensinnäkin pysyminen erilaisissa tilanteissa ajan tasalla sekä digitaalinen tiedonhallinta tuottaisivat paremmin räätälöityjä ja tehokkaampia keinoja rakennusprojektien suunnitteluun ja hallintaan”, hän sanoo. 

Esimerkkinä hän mainitsee työmailla liikkumiseen ja materiaalien kuljettamiseen liittyvät haasteet, jotka voitaisiin ohittaa käyttämällä erilaisia antureita, pistepilviä ja mobiilirobottien kuvia materiaalien liikkeen seuraamiseen.  

”Tulokset osoittavat, että jopa 80 prosenttia rakennustyömailla tehtävästä työstä on tuottamatonta. Toistuvat työtä keskeyttävät pullonkaulat ovat helposti ehkäistävissä seurantadatan avulla. Kun haasteet tunnistetaan, se johtaa kohti älykkäämpää projektinhallintaa sekä lisää työtekijöiden itsensä hyvinvointia ja mahdollisuuksia vaikuttaa työhön. Tutkimuksen tulokset ovat merkittäviä, koska lähestymistapamme on tarkastella etulinjan työntekijöiden työn sujuvuuden todellista vaikuttavuutta rakennushankkeiden onnistumisessa.”, Görsch sanoo. 

Samaa mieltä on myös työn ohjaaja, professori Olli Seppänen, joka vetää Building 2030 -konsortiota.  

”Rakennusalan tutkimuksen on ehdottomasti hyödynnettävä tulevaisuudessa enemmän automaattisen tiedonkeruun tuottamia mahdollisuuksia työn tehostamiseen ja kestävämpien toimintamallien löytämiseen.” 

Lisätietoa: 

Christopher Görsch 
vanhempi tutkija, VTT
christopher.gorsch@vtt.fi
p. 050 4118 924 

Olli Seppänen 
professori, Aalto-yliopisto 
olli.seppanen@aalto.fi 
p. 050 3680 412 

Building 2030 on Aalto-yliopiston ja 21 yrityksen konsortio, joka visioi, tutkii ja edistää parempaa rakentamisen tulevaisuutta. Lisätietoa täältä: https://www.aalto.fi/fi/building-2030 

Väitös rakennustekniikan alalta, M. Sc. Christopher Görsch

Väitöskirjan nimi: Learning to See Flow - A Worker-centric Exploration Towards Task Planning and Control in Construction

Väitöstilaisuus järjestetään maanantaina 9. syyskuuta.
Christopher Gorsch

Lue lisää

Building 2030 - Aalto Pioneering Excellence Award 2023

Building 2030 haluaa tehdä Suomen rakennusalasta maailman luotetuimman

Aalto Pioneering Excellence Award 2023 -palkinto myönnettiin Olli Seppäsen ja Antti Peltokorven luotsaamalle Building 2030 -konsortiolle, johon kuuluu 21 yritystä.

Uutiset
Kiia Einola hymyilee kameralle. Otaniemen amfiteatteri taustalla.

Kiia Einolan mielestä rakennusten tulisi tukea meidän kaikkien hyvinvointia

Kiia Einolan opintomatka Aalto-yliopistossa ulottuu kandiopinnoista aina väitöskirjatutkijaksi asti. Maisteriopintojen aikaiset kesätyöt herättivät Kiian kiinnostuksen talotekniikan tutkimuksesta. Hän työstää tällä hetkellä väitöskirjaansa älyrakennusten tohtoriopiskelijana yhteistyössä sähkötekniikkaan erikoistuneen yrityksen Helvarin kanssa.

Uutiset
Skanskan kehitysjohtaja Jan Elfving esiintyy Rakennustekniikan päivässä 2024

Rakennustekniikka kutsuu yrityksiä mukaan tulevaisuuden kehitystyöhön

Jo keväiseksi perinteeksi muodostunut rakennustekniikan laitoksen järjestämä sidosryhmätapahtuma Rakennustekniikan päivä pidettiin 25.4.2024 Dipolissa Otaniemessä.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Antonina Strzelecka Otaniemessä
Opinnot Julkaistu:

Elektroniikkaa ja lääketiedettä – näin terveysteknologia yhdistää Antonina Strzeleckan mielenkiinnon kohteet

Health Technology Engineering -maisteriohjelman Antonina Strzelecka toivoo, että tutkimuksesta on suoraa hyötyä potilaille.
Gloria Dal Santo (kesk.) ja väitöstyön ohjaajat, prof. Sebastian Schlecht (vas.) ja prof. Vesa Välimäki (oik.) vastaanottivat voittodiplomin MIT-yliopiston musiikkitalossa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aallon akustiikan laboratorion tutkimusryhmälle DAFx 2026 -konferenssin parhaan artikkelin palkinto

Palkittu artikkeli uudistaa suositun shimmer-kaikuefektin, joka on tunnettu ilmavasta, sävelkorkeutta muuntavasta tekstuuristaan.
Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.