Uutiset

Itseohjautuvat robottibussit Otaniemeen

Autonomiset bussit ilmestyvät Otaniemen katukuvaan lähiaikoina.
robottibussi

Aalto-yliopisto on mukana tutkimushankkeessa, jossa on tavoitteena selvittää, miten autonomisia pikkubusseja voidaan käyttää osana joukkoliikenteen palveluketjua. Esimerkiksi ensi vuonna avattavaa metroa voitaisiin myöhemmin täydentää autonomisten bussien ns. last mile -palvelulla.

Autonomiset bussit ovat keskeinen osa liikenteen digitalisaatiota ja tärkeä askel kohti liikenne palveluna -toimintamallia (MaaS – Mobility as a Service). Aalto-yliopiston osalta tavoitteena on ainakin mm. havaintojen, mittausten, mallinnuksen ja simuloinnin avulla tutkia, miten autonomiset ajoneuvot vaikuttavat muuhun liikenteeseen ja muihin tielläliikkujiin.

Lisäksi tutkimushankkeessa kerätään myös tietoa siitä, miten eri käyttäjät vastaanottavat uuden palvelun ja teknologian. Lisäksi hanke toimii kokeilualustana erilaisille liikenteen automaatioon liittyville innovaatioille kuten esim. mittausjärjestelmille, uusille digitaalisille palveluille ja uudenlaisille pysäkkiratkaisuille.  

Projekti kestää toukokuuhun 2018, jonka aikana robottibusseja testataan kolmella testialueella: Helsingin Hernesaaressa, Espoon Otaniemessä ja Tampereen Hervannassa. Alustavan suunnitelman mukaan ajoneuvot saapuvat syyskuussa ensimmäisen kerran Otaniemeen, josta ne siirtyvät vielä samana syksynä Tampereelle.

SOHJOA-projekti on osa 6Aika-kaupunkien Euroopan aluekehitysrahaston tukemaa hankekokonaisuutta. Metropolian hankekumppaneina ovat Aalto-yliopisto, Forum Virium Helsinki, Maanmittauslaitos sekä Tampereen teknillinen yliopisto.

Lisätietoja: www.sohjoa.fi
Yhteyshenkilö Aalto-yliopistossa: TkT Iisakki Kosonen, iisakki.kosonen@aalto.fi, 050-5250457

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.