Uutiset

Health Capital Helsinki nostaa Helsingin Euroopan johtavaksi terveys- ja hyvinvointialan keskittymäksi

Health Capital Helsingin avajaisia vietettiin 2. maaliskuuta.

Health Capital Helsingin avajaistilaisuus 2.3.2016 Meilahden Think Companyn tiloissa tuo yhteen lähes 400 terveys- ja hyvinvointialan edustajaa lääketeollisuudesta ja terveysteknologiasta digitaaliseen terveyteen, ruokaan ja ympäristöön.

Tilaisuudessa esiteltiin yhteistyöprojekteja, tutkimuksesta ja osaamisesta syntynyttä yritystoimintaa, nousevia teknologian osa-alueita sekä mm. lääke- ja luonnontieteiden tutkimuksen laitteita ja tuotteita. Avajaiset ovat verkostoitumistilaisuus alalla, joka on ollut kymmeniä vuosia jatkuvassa kasvussa ja vastaa noin puolesta Suomen korkean teknologian viennistä.

Tutkimustuloksista kaupallisiin sovelluksiin

Uusia innovaatioita vientituotteiksi kehittävä Health Capital Helsinki on vastaus valtion vuonna 2014 julkaisemaan kansalliseen terveysalan tutkimus- ja innovaatiostrategiaan. Toiminnan tavoitteena on tehokkaampi tutkimustulosten kaupallinen hyödyntäminen, startup-yritysten määrän lisääminen, yritysten kasvun mahdollistaminen, uusien työpaikkojen synnyttäminen ja viennin lisääminen. Health Capital Helsinki –allianssin muodostavat Helsingin kaupunki, Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto ja HUS.

Health Capital Helsinki -allianssi kehittää uudenlaisen liiketoiminnan ja rahoituksen kokonaisuuden, joka lähtee Life Sciencen ja terveysteknologian toimialaa koskevan markkinaymmärryksen kehittämisestä ja integroituu päämarkkinoiden asiakas-, bisnesosaaja- ja tutkijaverkostoihin. Lisäksi allianssi kehittää julkisen sektorin innovaatiotoimintaa, jotta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastarpeiden todentaminen ja huomioiminen innovaatiotoiminnassa mahdollistuisi ja ratkaisujen kehittäminen tapahtuisi asiakkaiden kanssa yhteistyössä. Yhdessä tekemisen mahdollistamiseksi luodaan avoimia yhteistyötiloja sekä yritystiloja.

Health Capital Helsinki on jo tukenut useamman startup-yrityksen syntyä, luonut yrityksille lisäarvoa tuottavia kontakteja asiakkaisiin, rahoittajiin ja päättäjiin ja tuonut yrityksiä alan kansainvälistä kiinnostavuutta vahvistavien tutkimus- ja kehityshankkeiden ulottuville.

Lisätietoja:
Tuula Palmén
Head of Project Office
Health Capital Helsinki
050 4617290
[email protected]

Katso myös: Aalto Health Platform (health.aalto.fi)

Health Capital Helsinki on Helsingin seudun life science- ja terveysteknologia-alojen tutkimuksen, osaamisen ja yritystoiminnan keskittymä. Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Helsingin kaupunki ja HUS muodostavat allianssin, joka kehittää näiden alojen tutkimukseen pohjautuvaa innovaatio- ja liiketoimintaympäristöä, tavoitteenaan nostaa pääkaupunkiseutu Pohjoismaiden johtavaksi seuduksi terveys- ja hyvinvointialoilla. Kehittämistoimenpiteitä koordinoi Health Capital Helsinki projektitoimisto.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Crowd of people networking at a career fair.
Yhteistyö Julkaistu:

Kansainvälisten opiskelijoiden opinnäytetöistä uusia ideoita yritysten liiketoimintaan

Thesis Fair -tapahtuma auttaa kansainvälisiä opiskelijoita luomaan työelämäkontakteja suomalaisten yritysten kanssa.
Open pit mining machines
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi yritysyhteistyöprojekti luo tekoälyratkaisuja kaivosteollisuudelle

FCAI kehittää Metson ja kumppaneiden kanssa tekoälymenetelmiä kaivostoimintaan.
Lapsia Aalto-yliopisto Juniorin työpajassa. Kuva: Alisa Javits
Yhteistyö Julkaistu:

Kyunghyun Cho tukee seuraavien sukupolvien koulutusta ja Ukrainan jälleenrakentamista

Kyunghyun Cho lahjoittaa 10 000 dollaria Aalto-yliopisto Juniorille ja 10 000 dollaria Ukrainan jälleenrakennuksen kurssille
Professori Hele Savin ja tuotannon kehitysinsinööri Katja Mustonen valitsemassa piikiekkoja Okmeticin tuotantolinjalta yhteiseen tutkimukseensa. Kuva: Anniina Ojanperä.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hele Savinilla ainutlaatuinen tilaisuus tehdä akateemista tutkimusta yrityksen tiloissa

Vaikuttavuussäätiön TIA-rahoitus tarjoaa professoreille mahdollisuuden keskittyä tutkimukseen ja hyödyntää yritysten käytännön tuntemusta.