Uutiset

Elävä Pori -hankkeessa toteutetaan kaupunkitilaan liittyviä projekteja

Hankkeen tavoite on rakentaa kaupunkikehityksen innovaatioalusta keräämällä ja jakamalla uudella tavalla kaupunkitilaa koskevaa tietoa.

 - Tämä on ensimmäinen Aalto-yliopiston Pori Urban Platformin (PUPA) saama rahoitushanke. Hankkeen myötä Aallolla on Porissa uudenlaista näkyvyyttä ja toimintaa. PUPAsta tulee sen myötä todellisuutta, iloitsee tutkimuspäällikkö Taina Rajanti Aalto-yliopiston Taiteen laitokselta.

Porin kaupunki toimii innovaatioalustan rakentamisen avoimena Living Lab’ina. Alustaa rakennetaan konkreettisten kohteiden yhteydessä, joista hankkeen toteuttajilla on olemassa olevaa muun muassa suunnittelijoita ja yrittäjiä kiinnostavaa kokeellista ja tutkimuksellista tietoa. Keskeistä hankkeessa on tuoda esiin taiteellisen tutkimuksen ja työskentelyn ja kulttuurisen tiedon innovatiivista merkitystä kaupunkitilan kehittämiselle.

Hankkeen toteutuskohteina ovat muun muassa Karjarannan uusi asuma-alue ja alueeseen liittyvien puisto- ja viheralueiden suunnittelu ja Porin Asuntomessut 2018. Niissä testataan esimerkiksi rakentamisen uusia tapoja.

Yksi projekteista on uudistaa asuntomessujen konseptia. Messut järjestetään Porissa vuonna 2018. Tapahtuma on tarkoitus kehittää kansainvälisesti merkittäväksi asuntomessuksi. Suunnittelussa on tavoitteena luoda alue, joka yhdistyy nykyiseen kaupunkirakenteeseen elävästi sekä tuottaa uudenlaisia asuntoratkaisuja. Messut toimivat Porin kaupungille imagon rakentajana, jolla tavoitellaan kertatapahtumaa laajempaa taloudellista ja kulttuurista merkityistä.

Hanke yhdistää eri alojen toimijoita

- Hankkeessa kehitetään myös uudenlaista kulttuurialojen korkeakoulutuksen opetuksen mallia, joka perustuu kiinteälle yhteistyölle yrittäjien ja muiden sidosryhmien kanssa alan työtilaisuuksien ja työllisyyden edistämiseksi, kertoo Rajanti.

Uudenlainen kulttuurialan opetuksen malli takaa innovaatioalustan jatkuvuuden ja yleisen sovellettavuuden myös hankkeen kohteiden ulkopuolella sekä hankkeen päätyttyä. Kulttuurialan osaajat, kuten taiteilijat, kulttuurintuottajat ja -tutkijat voivat tulevaisuudessa toimia innovaatioalustan yhteisöllisen tiedonmuodostuksen konsultteina ja vetäjinä.

Innovaatioalusta perustuu yhteisölliseen tiedonmuodostukseen, ei tutkimustiedon yksisuuntaiseen jakamiseen. Sen joustava ja verkottunut rakenne sopii hyvin sovellettavaksi erilaisissa olosuhteissa sekä erilaisten asiantuntija- ja muiden osallistujaryhmien tarpeisiin. Hankkeen aikana on tarkoitus hyödyntää sekä jo olemassa olevaa kaupunkitilaa koskevaa tietoa että kerätä uutta tietoa kulttuurikartoituksen ja taiteellisen tutkimuksen menetelmin.

Elävä Pori - innovatiivinen yhteisöllinen tiedonmuodostus kaupunkitilan kestävän kehityksen resurssina -hankkeelle on myönnetty kolmivuotinen rahoitus. Hankkeen toteuttajina Aalto-yliopisto (päätoteuttaja), Taiteen laitos, Arkkitehtuurin laitos ja Pori Urban Platform of Aalto University, sekä Turun yliopisto (osatoteuttaja), Kulttuurin ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma. Yhteistyökumppaneina Porin kaupunki ja Kaupunkisuunnittelu, Kulttuuritoimi, Teknisen palvelukeskuksen katu- ja puistosuunnittelu; Prizztech oy; Porin Taidemuseo, Tehdas ry, Taiteen keskustoimikunnan / Porin sivutoimipiste sekä Porin Kulttuurisäätö työryhmä.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
Kampus, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 järjestetään Aalto-yliopistossa

Avoimen tieteen kesäpäivät pidetään Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ja Zoomissa 3.–4.6. Ilmoittauduthan 3.5. mennessä!
Saastamoisen säätiön edustajat
Yhteistyö Julkaistu:

Saastamoisen säätiö toimii aktiivisesti edistääkseen tiedettä ja taidetta kansainvälisesti

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja tuen kohdistaminen nuorten hyväksi on säätiölle tärkeää.
Ursula von der Leyen pitämässä avajaispuhetta
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

New European Bauhaus -festivaali toi yhteen Euroopan päättäjiä ja monialaisen kestävän kehityksen asiantuntijoita

Aalto-yliopisto oli mukana New European Bauhaus -festivaalilla kestävää rakentamista käsittelevällä näyttelyllään Time out! Rethinking construction.
Biomateriaaleja
Yhteistyö Julkaistu:

Metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi

Metsäbiotalouden tiedepaneelin ensimmäisen selvityshankkeen tulokset on julkaistu. Laskelmien mukaan metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi ilman lisähakkuita: selvityksen mukaan vuonna 2035 Suomen metsistä voitaisiin saavuttaa jopa 15,6 miljardin euron arvonlisä, mikä tarkoittaa 80 % kasvua verrattuna vuoden 2019 tasoon.