Opiskelijan opas

Uutiset

Ehdota Kampuksen kestävän kehityksen sankaria 2023!

Aalto-yliopiston Kestävä kampus -tiimi etsii jo seitsemättä kertaa kampuksen kestävän kehityksen sankaria. Jätä ehdotuksesi meille 8.9.2023 mennessä.
Campus Sustainability Champion logo

Ehdota Kestävä kampus -tiimille toimijaa, henkilöä tai tekoa, joka on muuttanut toimintaympäristöämme Otaniemessä kestävämmäksi. Ehdotus voi olla konkreettinen teko, esimerkillinen toiminta tai muu asia, mikä on innostanut ja edistänyt Aalto-yliopiston ja sen kampuksen kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista. Pienilläkin teoilla on merkitystä!

Tänä vuonna kilpailun teemana on “Belonging” eli sosiaalinen kestävyys ja yhteisöllisyys kampuksella. Voittava ehdotus voi liittyä esimerkiksi opetukseen, tutkimukseen tai taiteeseen, monikulttuurisuuteen, luonnon monimuotoisuuteen tai olla vaikkapa uusi aloite kohti yhteisöllisempää kampusta.

Ehdota Kampuksen kestävän kehityksen sankaria tällä lomakkeella 8.9.2023 mennessä!

Kampuksen kestävän kehityksen sankari -palkinto jaetaan nyt seitsemättä kertaa. Viime vuonna voittajaksi valittiin Kipsari-ravintolat. Kunniamaininnat keräsi Sasha Spurna, Space 21-konsepti sekä Bioblitz-tapahtuma.

Voittajalle on luvassa pieni teemaan sopiva palkinto sekä isosti mainetta ja näkyvyyttä kampuksen kestävän kehityksen edistäjänä. Palkinto jaetaan ACRE-päivän yhteydessä lokakuussa 2023.

Aalto Lush Greenery

Kestävä kampus -tiimi

Aalto-yhteisön eri toimintojen edustajista koostuvan Kestävä kampus -tiimin päätehtävänä on edistää kampuksen kestävää kehitystä niin ekologisen, sosiaalisen kuin taloudellisen vastuun näkökulmista.

Kestävä kehitys
ACRE jumala

ACRE-päivä 5.10.2023

Tule mukaan syksyn innostavimpaan kampustapahtumaan osana Aalto Wellbeing Weekiä! Tuhtia kampusasiaa, lounasta ja kahvia tarjolla.

Tapahtumat
Sustainability champion logo

Vegaanius valttina Kestävän kampuksen sankarin 2022 valinnassa

Kestävän kampuksen sankari valittiin jo kuudennen kerran. Voittaja julkistettiin 13.10. pidettynä ACRE-päivänä.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Auringon valaisema metsäpolku koivujen ja tiheän vihreän aluskasvillisuuden keskellä
Opinnot Julkaistu:

Metsät, puu ja hiili: nyt myös suomeksi ja saatavilla avoimen yliopiston kautta

Elokuusta 2026 alkaen verkkokurssi Metsät, puu ja hiili on saatavilla englanniksi ja suomeksi. Opiskelijat voivat valita haluamansa kielen ilmoittautumisen yhteydessä. Kurssi on saatavilla myös Aalto-yliopiston avoimen yliopiston kautta.
Henkilöitä pöydän ääressä kirkkaassa sisätilassa, kasvot blurattuina, jutellen ja taputtaen.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Opiskelijoille lisää valinnanvaraa kieltenopiskeluun – neljä pääkaupunkiseudun yliopistoa avaavat tarjontansa

Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Taideyliopisto ja Hanken ovat käynnistäneet uuden kieltenopiskelua edistävän verkoston.
Kuva henkilöstä, joka lukee kirjaa.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Haku FITech-verkostoyliopiston syyskursseille käynnistyy 3.6.2026 – muutoksia tutkinto-opiskelijoiden haussa

Täydennä opintojasi FITech-kursseilla! Tutkinto-opiskelijoiden hakuväylinä toimivat jatkossa sekä ristiinopiskelupalvelu että Opintopolku. Lue tarkemmat ohjeet uutisesta.
Suuri ihmisjoukko poseeraa sinisessä, ympyränmuotoisessa salissa EU-lipun ja maiden lippujen edessä
Yliopisto Julkaistu:

Yhteistyötä yli rajojen European Student Assemblyssa

Maisteriopiskelija Fatima Mohammad Amin edusti Aalto-yliopistoa ja Unite!-allianssia European Student Assemblyssa (ESA) 2026 Strasbourgissa.