Duarte Feiteiran ikimuistoinen kesäharjoittelu - tutkimustyötä, uusia ystäviä ja Suomen luontoa
Uusia ystäviä, kokemuksia suomalaisesta kulttuurista ja uutta itsevarmuutta kansainvälisessä akateemisessa työssä - nämä Duarte Feiteira mainitsi kysyttäessä, mikä oli parasta Aalto Science Instituten kesäharjoitteluohjelmassa. Tänä aikana hän oli mukana kvanttifysiikan tutkimusprojektissa ja pääsi mukaan muiden eri aloilla työskennelleiden harjoittelijoiden kansainväliseen verkostoon.
Feiteira on yksi 52 osallistujasta, jotka olivat mukana ulkomaisille tutkijoille ja opiskelijoille tarkoitetussa harjoitteluohjelmassa kesäkuusta elokuuhun 2023. Palkallinen harjoittelu houkuttelee vuosittain osallistujia eri puolilta maailmaa Aalto-yliopiston kampukselle ja tarjoaa ulkomaisille opiskelijoille mahdollisuuden olla osa Aallon tutkimusryhmiä.
Kotimaassaan Portugalissa Feiteira opiskelee fysiikkaa Lissabonissa, Instituto Superior Técnicossa. Parhaillaan hän tekee maisterityötään painovoimasta. Aallossa hän halusi saada ajatuksiaan muualle opinnäytetyöstään. Painovoiman lisäksi Feiteira on kiinnostunut tiiviin aineen fysiikasta ja kvanttimekaniikasta, ja siksi hän liittyi Aallon tutkijatohtori Alexander Zyuzinin johtamaan projektiin. Työ osoittautui mielenkiintoiseksi.
"Projektissa meillä oli kokeellisia tuloksia, jotka osoittivat, että kaksiulotteisella suprajohteella oli ominaisuus, kriittinen lämpötila, jonka arvo poikkesi teorian perusteella odotetusta. Tehtäväni oli selittää teorian avulla, miksi näin tapahtui. Lopullisia tuloksia ei ole vielä saatu, mutta meillä on nyt menetelmä ilmiön selittämiseksi. Pidän yhteyttä Alexander Zyuziniin ja jatkan työskentelyä hänen kanssaan etänä Portugalista käsin", Feiteira sanoo.
Kampus ja luonto tekivät vaikutuksen
Feiteira, joka vietti suuren osan ajastaan Aallossa lukien ja kirjoittaen, oli vaikuttunut kampuksesta ja sen yhteisistä tiloista. Yksi hänen suosikeistaan oli Oppimiskeskuksen kirjasto.
Parasta ohjelmassa oli kuitenkin se, että hän tapasi uusia ihmisiä ja sai ystäviä, joiden kanssa hän matkusti sekä Suomen sisällä että Ruotsiin ja Viroon.
"Me harjoittelijat söimme yhdessä lounasta ja hengailimme vapaa-ajalla. Harjoitteluohjelman järjestäjät pitivät meille urheiluiltoja ja yhteisretkiä sekä -matkoja. Pääsin osallistumaan matkojen järjestämiseen Porvooseen, Turkuun ja Tampereelle. Tampere on pohjoisin paikka, jonne olen koskaan matkustanut. Suomen metsät ja järvet ovat niin kauniita. Luonto tuntuu olevan lähellä. Se teki minuun suurimman vaikutuksen täällä asuessani ja matkustaessani", Feiteira sanoo.
Uusia taitoja ja tulevaisuuden suunnitelmia
Ohjelma täytti Feiteiran odotukset ja kokemus ulkomailla asumisesta oli onnistunut.
"Olen tyytyväinen työhön, jota sain tehdä. Kesän lopussa pidimme kaikkien harjoittelijoiden kesken julistesession, jossa näytimme kollegoillemme, mitä olimme tehneet kesän aikana. Tämä oli ensimmäinen poikkitieteellinen esittelytilaisuuteni", Feiteira kertoo.
Feiteira toivoo pitävänsä yhteyttä uusiin ystäviinsä ja ehkä jopa tekevänsä heidän kanssaan yhteistyötä tulevaisuudessa.
"Tämän kokemuksen jälkeen haluaisin todella palata Suomeen. Haluaisin tehdä tohtorintutkinnon täällä tai jossakin muussa Pohjoismaassa."
Klikkaa kuvia ja tutustu Duarte Feiteiran kesään
- Julkaistu:
- Päivitetty: