Uutiset

DogFlix tai laserkaulapanta - koirien internetin kehitysideat tarkastelussa

Voisiko yksinäisten koirien hyvinvointia parantaa, jos saisimme ne kommunikoimaan keskenään teknologian välityksellä?
Design idea for internet dog communications
Kumppanin avulla eri taloissa elävät koirat voivat leikkiä toistensa kanssa koirien pehmoleluilla. Kuva: Ilyena Hirskyj-Douglas

Eläinten hyvinvoinnista ja teknologiasta kiinnostuneet Aalto-yliopiston tutkijat ovat alkaneet selvittää, voisiko internet yhdistää yksinäisiä koiria. Ajatus koirien välisestä viestinnästä internetin välityksellä on hauska, mutta sitä käsittelevä tutkimus on vakavasti otettavaa. Suomessa on kaikkiaan 700 000 koiraa, joista monet ovat yksin omistajiensa työpäivien ajan.

”Vuonna 2018 tehdyssä brittikoiria käsittelevässä tutkimuksessa selvisi, että 8,9 miljoonasta koirasta kaikkiaan 2,1 miljoonaa jätettiin yksin huomattavan pitkiksi ajoiksi. Näillä koirilla esiintyy muita enemmän ongelmallista käyttäytymistä. Vuorovaikutuksen puute toisten koirien kanssa on merkittävä yksinäisten koirien häiriökäyttäytymiseen vaikuttava tekijä”, toteaa tietotekniikan tutkijatohtori Ilyena Hirskyj-Douglas.

Löytääkseen keinoja lieventää yksinäisten koirien stressiä Hirskyj-Douglas ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuorovaikutussuunnittelun professori Andrés Lucero ovat alkaneet tutkia koirien ja tietokoneiden välisiä rajapintoja ja mahdollisia käyttöliittymiä kehittääkseen koirille omaa internetiä.

Eläinten ja tietokoneiden välinen vuorovaikutus tai eläimen ja ihmisen tietokoneen välityksellä tapahtuva vuorovaikutus on tähän asti tarkoittanut esimerkiksi teknologiaa, jolla on pyritty parantamaan eläinten elinolosuhteita eläintarhoissa tai koirille suunnattuja televisiokanavia. Hirskyj-Douglas on jo tutkinut koirien ohjailtavissa olevia tietokonenäyttöjä, ja hän on laajentamassa tutkimustaan koirien keskinäiseen vuorovaikutukseen tietokoneiden välityksellä.

Ideoita koirille soveltuviksi laitteiksi

Suunnittelijoiden ja tutkijoiden tiimi pohti mahdollisia koirille soveltuvia laitteita ja vertasi sitten ehdotuksiaan löytääkseen niiden yleisimmät haasteet. Ehdotuksissa oli mukana sekä internetiin yhdistettäviä leluja että näyttölaitteita, joiden välityksellä koirat voivat olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa reaaliaikaisesti.

Dr Ilyena Hirskyj-Douglas & her dog
Ilyena Hirskyj-Douglas ja hänen koiransa

Koirien internetin kehittämiseksi tarvitaan lisätutkimusta. Koirien käyttäytyminen tulee muuttaa syöttötiedoiksi, jotka koneet voivat välittää ymmärrettävässä muodossa edelleen toisille koirille. Tutkijat toivovat, että ideat auttavat jatkokehittämään teknologiaa, jonka avulla eläimet voivat pitää yhteyttä toisiinsa.

”On tärkeää ymmärtää paitsi se, mitä koira "sanoo" tietokoneelle, myös koiran ja muiden toimijoiden välinen suhde”, sanoo Hirskyj-Douglas.

Tutkimusten tulokset esitellään CHI 2019 -konferenssissa Glasgow'ssa.

Lisätietoja:

Contact details:

Ilyena Hirskyj-Douglas
Tutkijatohtori
Aalto-yliopisto
ilyena.hirskyj-douglas@aalto.fi

https://ilyenahirskyjdouglas.wordpress.com/
 

Andrés Lucero
Professori
Aalto-yliopisto
andres.lucero@aalto.fi

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Nainen läpinäkyvässä kuplatuolissa kirkkaan Made in Aalto University -kyltin vieressä hämärässä tilassa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa

Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.
Hymyilevä tummahiuksinen nainen silmälaseissa tummissa vaatteissa, sisätilassa, tausta epätarkka.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista

Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn.