Uutiset

Aalto-yliopistosta valmistuneet kokevat saaneensa hyvät eväät työelämään

Aalto-yliopistosta valmistuneet kokevat tutkintoaan arvostettavan työmarkkinoilla. Tärkeimpiä yliopistolla kartutettuja ja työelämässä tarpeellisia taitoja ovat uraseurantakyselyn mukaan analyyttinen ja systemaattinen ajattelu, ongelmanratkaisutaidot, uuden oppiminen ja oma-aloitteisuus.
Aalto-yliopiston kampus syksyllä

Aallosta valmistuneiden osaajien siirtymistä työelämään ja kokemuksia opinnoista ja urasta seurataan vuosittain uraseurantakyselyllä. Uraseurantakyselyn vastaukset antavat tärkeää tietoa korkeakoulutettujen osaajien työelämästä sekä nykyisille opiskelijoille että tulevia opintojaan pohtiville nuorille. Lisäksi kyselyssä kerättyä tietoa käytetään yliopiston opetuksen ja palvelujen kehittämiseen. 

Uraseurantakyselyn tärkeydestä kertoo se, että maistereiden uraseurantakyselyn tulokset ovat osa opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistojen rahoitusmallia ja vaikuttavat siis suoraan myös yliopistojen saamaan perusrahoitukseen. Uraseurantakysely toteutetaan vuosittain kaikissa Suomen yliopistoissa. Seuraava valtakunnallinen uraseurantakysely käynnistyy 1. lokakuuta, ja kysely lähetetään vuonna 2019 maisteriksi ja vuonna 2021 tohtoriksi valmistuneille.     

Työnhaussa pitää osata kertoa osaamisestaan

Aallosta vuonna 2018 valmistuneista maistereista 42 % vastasi uraseurantakyselyyn syksyllä 2023. Maisterit ovat valmistumisensa jälkeen työllistyneet hyvin ja vastaushetkellä 94 prosenttia oli joko työsuhteessa tai työllisti itsensä. Vain kaksi prosenttia vastasi olevansa vastaushetkellä työttömänä työnhakijana. Eniten Aallon osaajia työllistää yksityinen sektori. Kaikkiaan 77 prosenttia vastaajista työskenteli yrityksissä mukaan lukien sekä suuret että pienet- ja keskisuuret yritykset. Yliopistossa työskenteli seitsemän prosenttia ja valtiolla kolme prosenttia vastaajista. Yrittäjinä toimi viisi prosenttia vastaajista. Kyselyyn vastanneista maistereista 88 prosenttia oli tyytyväisiä tähänastiseen uraansa.

Työelämään siirtyneet maisterit ovat tyytyväisiä suorittamiinsa opintoihin ja kokevat, että myös työnantajat arvostajat heidän osaamistaan. Vastaajista 80 prosenttia koki, että opinnot valmistivat hyvin työelämää varten. Jopa 92 prosenttia olisi valmis suosittelemaan suorittamaansa tutkintoa muille ja 94 prosenttia  vastaajista koki työnantajansa arvostavan heidän suorittamaansa tutkintoa.

Maisteriksi valmistuneilta kysyttiin myös tekijöistä, joiden he kokevat eniten vaikuttaneen työllistymiseensä valmistumisen jälkeen. Tärkeimmäksi tekijäksi nousi kyky kertoa muille osaamisestaan. Muita tärkeitä tekijöitä olivat vastaajien mukaan työkokemus, tutkinnon aineyhdistelmä sekä kontaktit ja suhdeverkostot.

Kysyttäessä vinkkejä nykyisille opiskelijoille tulevaisuuden työelämässä vaadittavista taidoista valmistuneet nostivat esiin esimerkiksi viestintä- ja esiintymistaidot mukaan lukien englannin kielen taito, ajattelun taidot sisältäen luovuuden ja ongelmanratkaisukyvyn, analyyttisyyden ja kriittisen ajattelun. Teknisen osaamisen osalta mainittiin esimerkiksi data-analytiikka, tekoäly ja ohjelmointi.

Tohtoreiksi valmistuneet etenevät useimmiten asiantuntijatyötehtäviin

Aalto-yliopistosta vuonna 2021 valmistuneista tohtoreista 40 % vastasi uraseurantakyselyyn syksyllä 2023. Maistereihin verrattuna tohtorit työllistyivät enemmän yritysmaailman ulkopuolelle. Vastaajista 36 prosenttia oli työssä yrityksessä ja kolmannes yliopistossa. Vastaajista viidesosa työskenteli julkisella sektorilla ja vain 1,2 prosenttia toimi yrittäjinä.

Melkein kolme neljästä valmistuneesta tohtorista työskenteli asiantuntijan roolissa. Yli puolet työskenteli tutkimustyön parissa ja neljäsosa suunnittelun sekä kehityksen parissa. Joka seitsemäs vastaaja työskenteli johto- ja esimiestehtävissä.

Melkein 70 prosenttia vastaajista kertoi, että heidän työtehtävänsä olivat muuttuneet haastavammiksi tutkintonsa myötä ja kolme neljästä totesi, että tohtorin tutkinto oli antanut heille merkityksellisempiä töitä. Vastaajat kokivat, että he voivat hyödyntää tohtoritutkintonsa aikana opittuja asioita työssään ja että vaatimustaso vastaa hyvin tohtoritutkintoa. He listasivat tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nykyisessä työssään analyyttiset, systemaattisen ajattelun taidot sekä ongelmanratkaisutaidot. Vastaajat kokivat, että he olivat voineet kehittää näitä taitoja tohtoriopintojensa aikana. Tärkeää nykyisen työn kannalta oli myös itseohjautuvuus sekä kyky oppia ja hyödyntää uutta informaatiota.

Uraseurantaa on tehty jo 20 vuotta

Uraseurantakysely on Aarresaari-verkoston (Suomen yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden verkosto) kehittämä tutkimusmalli, jolla kartoitetaan valtakunnallisesti korkeakoulutettujen (ylempi korkeakoulututkinto tai tohtorin tutkinto) työuria valmistumisen jälkeen. Maistereiden uraseurantaa on tehty jo 20 vuotta, ja noin 95000 valmistunutta maisteria on jo vastannut kyselyyn. Tohtoriksi valmistuneiden uraseurantakysely toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2007.  Uraseurantakyselyn tulokset julkaistaan keskitetysti Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusessa.

Lisätietoa taiteiden ja suunnittelun sekä tekniikan alojen maistereiden uraseurannasta:

Lisätietoa Kauppakorkeakoulun maistereiden uraseurannasta:

Tanja Makkonen

Tanja Makkonen

Senior Manager, Career Services

Lisätietoa tohtoreiden uraseurannasta:

Katri Eeva

Suunnittelija
Photo: Unto Rautio

Aalto-yliopistosta valmistuneet työelämässä

Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut seuraa alumniensa sijoittumista työelämään ja heidän urakehitystään.

Yhteistyö
Tohtorinhatut promootiopäivänä

Aalto-yliopistosta valmistuneet tohtorit työelämässä

Tohtorikoulutuksessa opitut taidot hyödyksi työelämässä

Tohtorinkoulutus
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Aalto University Summer School 2020
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Unite!-verkkokurssi: Miten työskennellä globaaleissa virtuaalitiimeissä?

Saat tarvittavat tiedot ja viestintätaidot, jotta voit työskennellä tehokkaasti kansainvälisissä virtuaalitiimeissä. Ilmoittaudu viimeistään 17.10.2024.
Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi marraskuussa 2024

lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!
Kolme nuorta henkilöä seisoo keskustelemassa Unitech International -tapahtumassa.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto liittyi UNITECH International -verkostoon

Opiskelijoille haku UNITECH-ohjelmaan avautuu 15.10.
Kannettava tietokone ja älypuhelin puisella pöydällä.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Uusi toissijainen sivuvalikko aalto.fi-sivustolle

Uusi toissijainen sivuvalikko julkaistaan aalto.fi-sivustolla keskiviikkona 2.10.2024.