Uutiset

Aalto-yliopiston arkisto avautui Finnassa

Aalto-yliopiston arkiston Finnassa voi tutustua tekniikan, talouden ja taiteen opetuksen sekä tutkimuksen historiaan, saavutuksiin ja opiskelijaelämään.
Aalto-yliopiston arkiston Finnan etusivu
Aalto-yliopiston arkiston Finnan etusivu

Aalto-yliopiston arkiston Finna on avautunut osoitteessa aaltoarkisto.finna.fi

Aineistot sisältävät toimintaa dokumentoivia valokuvia, opetusaineistoja, opinnäytteisiin liittyviä kuvia, oppilastöitä sekä opetuksessa käytettyjä esineitä. Varhaisimmat aineistot ovat 1800-luvun lopusta, joten palvelusta löytyy myös Aalto-yliopiston edeltäjien Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun aineistoa.

Poimintoja Finnassa arkiston kokoelmista
Finnassa voi tutustua poimintoihin arkiston kokoelmista

Finnan aineistoja voi hyödyntää esimerkiksi opetuksessa, tutkimuksessa, näyttelytoiminnassa sekä erilaisissa julkaisuissa. Arkiston asiakirja-, kuva- ja esineaineistot tarjoavat ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua yliopiston toimintaan, historiaan sekä eri tieteenalojen kehitykseen pitkällä aikavälillä.

Aalto-yliopiston arkiston Finna-näkymässä aineistoa voi hakea hakusanoin esimerkiksi aiheen tai tekijän mukaan, aineistoa voi myös selailla valmiiden teemanostojen tai kokoelmien mukaan. Käyttäjä voi sisään kirjautuneena tallentaa aineistoa suosikkilistoiksi omalle tilille. Suosikkilistan voi asettaa myös julkiseksi, jolloin sen voi jakaa esimerkiksi opetusmateriaalina.

Aineistot ovat saatavilla myös kaikkien suomalaisten kirjastojen, arkistojen ja museoiden digitaaliset aineistot yhteen kokoavassa Finna.fi:ssä.

Arkiston digitaaliset kokoelmat

Aalto-yliopiston arkisto

Arkisto vastaa yliopiston asiakirjojen ja toiminnan tuloksena syntyvien audiovisuaalisten aineistojen pitkäaikaissäilytyksestä, digitoinnista, tutkijoiden tietopalvelusta ja arkistokäytäntöjen ohjeistuksesta. Sivuiltamme löytyy tiedot arkiston kokoelmista, palveluista ja toiminnasta.

Read more
Aalto-ylopiston arkiston kuva- ja esineaineistoihin kuuluva negatiivi
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Creative Demo Day 29.11.2024 Aicha Manai, Kim-Niklas Antin. Sakari Heiskanen / Aalto 2024.
Kampus, Yhteistyö Julkaistu:

Creative Demo Day -tapahtuma kokosi Aallon ja UniArtsin taiteen ja luovan teknologian innovaatioita Otaniemeen

Aalto Digital Creatives ja Uniarts Hubin esihautomo-ohjelmat yhdistivät voimansa Creative Demo Day -tapahtumassa Otaniemessä.
Kaksi ihmistä istuu nojatuoleissa vastakkain ja keskustelee puhuen mikrofoneihin. Käynnissä on podcast-nauhoitus.
Yliopisto Julkaistu:

Uusi Osaamisen Aalloilla -podcast avaa vieraidensa tärkeimmät oivallukset ja opit elämän varrelta

Osaamisen Aalloilla on Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen uusi podcast.
Opiskelijoita Harald Herlinin oppimiskeskuskessa
Yliopisto Julkaistu:

Uudistuneet kielelliset linjaukset kannustavat monikielisyyteen

Toimeenpanosuunnitelma viimeistellään vuoden loppuun mennessä.
Kunniamerkki
Yliopisto Julkaistu:

Onnittelut itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajille!

Tasavallan presidentti antaa kunniamerkkejä ansioituneille Aalto-yliopiston työntekijöille.