Uutiset

Aalto ARTS Booksin vuosi 2022: kirjoja, juhlahumua ja saavutettavuutta

Aalto ARTS Booksin kirjavuoteen 2022 mahtui väitöskirjojen lisäksi teoksia elokuvasta, muodista ja tekstiileistä. Pitkin vuotta juhlittiin 500 toimitetun kirjan rajapyykkiä ja kirjoillemme myönnettyjä palkintoja. Tyypillisen kustantamoarjen lisäksi toimistossamme keskityttiin erityisesti saavutettavuuteen.
500 kirjaa visuaalisessa maailmassa -näyttely.

500 toimitettua teosta -juhlavuosi

Pitkälti etänä tapahtuneiden vuosien jälkeen olemme tänä vuonna päässeet tapaamaan lukijoitamme ja kirjailijoitamme niin kirjojen julkistamistilaisuuksissa, Helsingin kirjamessuilla kuin TOKYOn myyjäisissä. Erityisen juhlavaa se oli 500 kirjaa visuaalisessa maailmassa -näyttelyssämme.

Aalto ARTS Booksin tarina alkoi vuonna 1984 Taideteollisen korkeakoulun julkaisupalveluina. Ensimmäinen teos oli Susann Vihman toimittama saksan- ja englanninkielinen seminaarijulkaisu Designforschung – Design research.

Kustantamon 500. julkaisu, Anna Valtosen ja Petra Nikkisen toimittama Muotoilulla muutokseen – Kehitystyön uudet mahdollisuudet, ilmestyi keväällä 2022 ja käsitteli sekin muotoilun tutkimusta.

Puolentuhannen teoksen rajapyykkiä juhlimme koko vuoden. Sosiaalisen median kanavissa, erityisesti Instagram-tilillämme, kustantamon teoksia ja toimintaa vuosien varrelta esiteltiin AaltoARTSBooks500-aihetunnisteen alla.

Juhlinnan hienoin hetki koitti toukokuussa, kun Väreessä avautui Suomen tiedekustantajien liiton apurahan avulla juhlanäyttelymme, jossa yleisö pääsi tutustumaan kirjojen tekemiseen ja valmiisiin teoksiimme vuosien varrelta.

Palkintoja Suomesta ja kauempaa

Alkuvuodesta Suomen kirjasäätiö valitsi vuoden 2021 kauneimmat kirjat. Yksi niistä oli takiksen väitöskirja The Meta-Suit: De-Re-Constructing The Ultimate Masculine Attire. Kirjan graafisesta suunnittelusta vastasi Tuomas Kortteinen.

Helmikuussa Vuoden tiedekirja 2021 -ehdokkaiden kovatasoiseen joukkoon pääsi Synnöve Carlsonin ja Riitta Harin toimittama Aivoaakkoset. Sama teos palkittiin ilmestymisvuonnaan 2021 kansainvälisessä ICMA (International Creative Media Award) -kilpailussa pronssilla. Aivoaakkosten graafisesta suunnittelusta vastasivat Jani Pulkka ja Camilla Pentti

Tämän vuoden ICMAssa Aalto ARTS Books menestyi ennätyshyvin. Tieteellisten kirjojen sarjassa kultaa voitti jo mainittu takiksen The Meta-Suit. Award of Excellence -erikoismaininnan sai Hanna-Kaisa Korolaisen väitöskirja The Making of Inspiration, jonka on suunnitellut Cleo Bade.

Oppikirjojen sarjassa kultasijalle ylti Maarit Savolaisen Interwoven (graafinen suunnittelu Minna Luoma). Hopeaa sai Annamari Vänskän, Jenni Hokan ja Natalia Särmäkarin Intiimin kosketus (graafinen suunnittelu TSTO).

Palkinnot ovat kustantamolle tärkeitä, koska ne kertovat, että kirjat on onnistuttu suunnittelemaan niin, että niiden sisältö tulee esiin laadukkaalla ja kiinnostavalla tavalla. Ne tuovat näkyvyyttä ja kiitosta koko työryhmälle, joka kirjan valmistumisen takana on.

aukeama the meta-suit kirjasta. Ihmishahmoja eri asennoissa esittelevät päällä olevaa vaaleaa pukua.

Aalto ARTS Booksin neljälle kirjalle tunnustusta visuaalisesta suunnittelusta

Väitöskirjat The Meta-Suit ja Reorienting Educational Art Education sekä kirjat Keskusteluja kauneudesta arkkitehtuurissa ja Aivoaakkoset ovat saaneet kotimaista ja kansainvälistä tunnustusta.

Uutiset
Hanna-Kaisa Korolaisen väitöskirjan The Making of Inspiration sisäaukeama.

Aalto ARTS Booksille kultaa kansainvälisessä ICMA-kilpailussa sekä tieteellisten että oppikirjojen sarjassa

Neljä Aalto ARTS Booksin kirjaa palkittiin ICMA (International Creative Media Award) -kilpailun kirjojen osiossa.

Uutiset

Saavutettavia kirjoja kaikille

Vuoden toiminnassa on näkynyt Euroopan unionin esteettömyysdirektiivi, joka varmistaa, että kaikki voivat käyttää ja hankkia sähköisiä kirjoja itsenäisesti. Julkiselta sektorilta jo tutut saavutettavuusvaatimukset koskevat jatkossa monia muitakin palveluita: muun muassa e-kirjoja ja niiden lukulaitteita.

Aalto ARTS Booksissa on opeteltu ja pohdittu saavutettavuutta monien muiden tavoin ja yhdessä heidän kanssaan. Työn alla olevat sähköiset kirjat pyritään tekemään mahdollisimman saavutettavaksi. Samoin opetellaan ottamaan saavutettavuutta ja esteettömyyttä entistä paremmin huomioon koko toiminnassa. Sitä varten on kouluttauduttu ja koulutettu myös muita.

Uusi vuosi 2023 alkaa Tieteen päivillä

Aalto ARTS Booksia koskevat muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Ensi vuonna työ jatkuu sovittujen projektien kanssa. Vuoden 2024 alusta lähtien toiminta keskittyy ARTSin visuaalisten väitöskirjojen tekoon.

Heti tammikuussa Tieteen päivien ajaksi 11.–15.1.2023 nousee Aalto ARTS Booksin kirjamyyntipöytä Porthaniaan Helsinkiin. Tieteen päivien monipuoliseen ohjelmaan mahtuu myös Aalto ARTS Booksin kirjoja: keskiviikkona 11.1. puhutaan muodista ja lauantaina 14.1. kauneudesta arkkitehtuurissa.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

image
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Boendets pris - ett finskt perspektiv

Gästföreläsning för jagvillhabostad.nu i samarbete med institutionen för urbana studier, Malmö universitet
Läppäri. Kuva: Kalle Kataila
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitöstutkimus kannustaa analytiikan integroimiseen osaksi yrityksen strategiaa

Analytiikan johtamista ja henkilöstön analytiikkataitojen kehittämistä tarvitaan nykyistä suurempien hyötyjen saamiseksi analytiikasta.
Keskeinen tutkimuslaite ARotor laboratoriossa Otaniemessä on paperiteollisuudessakin käytössä oleva tela.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

’Ei voi onnistua’ vie konetekniikan tutkijoita kohti kunnianhimoisempia tavoitteita

Pitkän ajan yhteistyö ja työ Valmetin veturihankkeissa tuottavat tuloksia raskaan teollisuuden tarpeisiin.
Professori Jouni Punkki iloitsee, että Loikka-hankkeen tutkimustulokset on viety täysimääräisenä käytäntöön ja Lammi näyttää omalta osaltaan suuntaa koko alalle. Kuva: Lammin Betoni
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Lammi siirtyi valmistamaan vain vähähiilisiä tuotteita – taustalla tutkimustyö

Lammin Betoni siirtyi tänä syksynä valmistamaan vain vähähiilisiä harkkotuotteita. Siirtymää edelsi laaja-alainen, yli kahden vuoden pituinen kansallinen LOIKKA-tutkimushanke.