Uutiset

Aallossa kehitetty musta valoanturi ylitti ensimmäisenä maailmassa 100 prosentin hyötysuhteen

Hyötysuhde oli niin hyvä, että tutkijat eivät ensin olleet itsekään uskoa sitä. Siksi ennätystulos vahvistettiin myös Euroopan tarkimmista mittauksista vastaavassa Saksan kansallisessa metrologian instituutissa PTB:ssä. Aallosta ponnistanut ElFys Oy toimittaa jo ennätysantureita prosessiteollisuuden tarpeisiin.
valoanturi
Elektronit monistuvat vauhdilla UV-valon törmätessä nanorakenteeseen. Kuva: Wisa Förbom

Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämä, mustaan piihin pohjautuva UV-valoanturi on saavuttanut yli 130 prosentin hyötysuhteen. Samalla se ylitti ensimmäisenä maailmassa 100 prosentin rajan, jota on tähän asti pidetty ulkoisen kvanttihyötysuhteen teoreettisena maksimina.

”Tulos oli niin hyvä, ettemme itsekään meinanneet ensin uskoa sitä. Siksi päätimme heti, että se pitää saada vahvistettua riippumattomilla mittauksilla”, Elektronifysiikan tutkimusryhmää vetävä professori Hele Savin kertoo.

Mittaukset suoritti Euroopan tarkimpia ja luotettavimpia mittauspalveluja tarjoava Saksan kansallinen metrologian instituutti, Physikalisch-Technische Bundesanstalt PTB, joka vastaa muun muassa metrijärjestelmän määritelmistä ja sen valvonnasta.

“Mittaustulokset nähtyäni tajusin välittömästi, että kyseessä oli merkittävä läpimurto – ja samalla myös tervetullut edistysaskel meille herkistä sensoreista unelmoiville metrologeille”, sanoo Lutz Werner, PTB:n säteilyilmaisinlaboratorion johtaja.

Ennätyksen salaisuus: ainutlaatuinen nanorakenne

100 prosentin ulkoisessa kvanttihyötysuhteessa jokaisesta fotonista saadaan talteen yksi elektroni. 130 prosentin hyötysuhde tarkoittaa, että jokaisesta fotonista saadaankin ulkoiseen virtapiiriin keskimäärin 1,3 elektronia.

Tutkijat osoittivat, että suuren ulkoisen kvanttihyötysuhteen salaisuus on niin sanottu korkeaenergisten fotonien aiheuttama elektronien monistuminen, joka tapahtuu mustasta piistä tehtyjen nanorakenteiden sisällä. Ilmiötä ei ole aiemmin havaittu kokeellisesti, sillä tavallisesti erilaiset optiset ja sähköiset häviömekanismit ovat peittäneet sen alleen.

”Käyttämämme häviöttömän nanorakenteen ansiosta signaalin vahvistusta ei tarvita, vaan kaikki monistuneet elektronit saadaan onnistuneesti talteen ilman erillistä ulkoista sähkökenttää”, Savin kertoo.

Käytännössä ennätyshyötysuhde tarkoittaa ennätysherkkiä antureita, jotka parantavat merkittävästi minkä tahansa valon mittaamista hyödyntävän laitteen suorituskykyä. Valon mittaamista hyödynnetään jo nyt laajasti esimerkiksi autoissa, matkapuhelimissa, älykelloissa ja lääketeknologian laitteissa.

”Herkille UV-valomittareille on paljon kysyntää esimerkiksi biotekniikan sovelluksissa ja teollisuusprosessien valvonnassa”, kertoo ennätysantureita kaupallistavan, Aallosta ponnistaneen Elfys Oy:n toimitusjohtaja TkT Mikko Juntunen.

Ennätyshyötysuhteeseen johtaneet tulokset on juuri hyväksytty julkaistavaksi arvostetussa Physical Review Letters -tiedelehdessä otsikolla Black-silicon ultraviolet photodiodes achieve external quantum efficiency above 130%.

Lisätietoja:

Professori Hele Savin, Aalto-yliopisto
puh. 050 541 0156
[email protected]

Toimitusjohtaja, TkT Mikko Juntunen, ElFys Oy
puh. 040 860 9663
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Two of the awardees and their robotic arm all holding colorful mugs. Aalto Open Science Award, Honorary mention.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 kolmas sija – Älykkään robotiikan ryhmän Robotic Manipulation of Deformable Objects -projekti

Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon kolmannen sijan saavuttaneita Älykkään robotiikan ryhmän jäseniä.
Nanoselluloosaa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto panostaa sellututkimukseen edistääkseen siirtymää kohti vähähiilistä taloutta

Useat yliopistot, tutkimusorganisaatiot ja yritykset perustavat uraauurtavan EFP-tutkimusohjelman (Emission Free Pulping) perinteisten sellunvalmistusprosessien uudistamiseksi. Ohjelman teollisen mittakaavan merkityksellisyys edellyttää tutkijoiden ja teollisuuden kansainvälistä yhteistyötä.
Kolme iloista ihmistä verkostoitumassa.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Monilla suomalaisilla yrityksillä olisi paljon opittavaa japanilaisesta palvelukulttuurista

Tuoreessa tietokirjassa ”Omotenashi – Mitä voimme oppia japanilaisesta vieraanvaraisuudesta?” kerrotaan, millä tavoin luodaan ylivoimainen asiakaskokemus arkisissakin kohtaamisissa.