Uutiset

Aallon Yrittäjyyskoulutusviikko poiki laitostenvälistä yhteistyötä ja opetusmetodien kansainvälistymistä

Erinomaista palautetta kerännyt Aalto Ventures Programin järjestämä yrittäjyyskoulutusviikko järjestettiin Aalto-yliopiston kampuksella 9.-12.12.2019, ja siihen osallistui lähes 50 korkeakouluopettajaa tai muuta henkilökunnan jäsentä yhdeksästä maasta ja 22 eri korkeakoulusta.
AVP Summit_01

Aallon yrittäjyysopetusmetodit ovat herättäneet kansainvälistä kiinnostusta. Copenhagen School of Entrepreneurship aikoo ottaa käyttöön Aalto Ventures Programin järjestämällä yrittäjyyskoulutusviikolla saatuja oppeja innovoinnista ja oppimisprosesseista. Bordeaux’n yliopistossa puolestaan on jo käynnissä kurssi, jossa hyödynnetään Aallossa kehitettyjä metodeja. ”Toistaiseksi kaikki sujuu hyvin ja opiskelijat ovat innoissaan”, sanoo Aallossa vieraillut Cécile Cormier Bordeaux’sta. 

Yrittäjyyskoulutusviikolla tapahtuneista kohtaamisista on myös syntynyt mahdollista yhteistyötä eri Aalto-yliopiston laitoksien välillä. Insinööritieteiden korkeakoulu kiinnostui lisäämään yrittäjämäisten taitojen opetusta kursseilleen yhdessä AVP:n kanssa, ja myös yritysjuridiikan opintoihin on tarkoitus lisätä enemmän yrittäjyyssisältöä. 

AVP:n järjestämä Aallon Yrittäjyyskoulutusviikko keräsi suuren kansainvälisen yleisön Aalto-yliopiston kampukselle. Viikon tavoitteena oli kertoa Aallon tavasta opettaa yrittäjyyttä ja levittää käytettyjä metodeja muihin oppilaitoksiin Suomessa ja ulkomailla. Viikkoon huipentui myös kolmevuotinen YTYÄ-hanke, joka on AVP:n koordinoima ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama kansallinen korkeakoulujen yrittäjyysopetuksen kehittämishanke. 

Viikolla – ja erityisesti YTYÄ-hankkeessa – keskityttiin voimakkaasti yrittäjyystaitojen integrointiin muuhun opetukseen, kuten pakollisiin perusopintoihin. Taustalla on ajatus siitä, että kaikki korkeakouluopiskelijat tarvitsevat yrittäjämäisiä taitoja ja ajatusmalleja nykyisessä työympäristössä, vaikka eivät yrittäjiksi ryhtyisikään. 

Yhteensä nelipäiväinen yrittäjyyskoulutusviikko koostui kahdesta kaksipäiväisestä osasta: konkreettisia työkaluja tarjoavasta Train the Trainers -workshopista ja inspiroivasta Entrepreneurial Education Summit -tapahtumasta. AVP järjestää Train the Trainers -koulutuksen kahdesti vuodessa, seuraavan ollessa 11.-15.5.2020, ja seuraavan Summitin jälleen loppuvuodesta 2020. 

Lisätietoa YTYÄ-hankkeesta: https://www.impacted.fi/ 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Dean's Impact Award, School of Business
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Dekaani palkitsee Kauppakorkeakoulun opiskelijoita myös muista kuin erinomaisista arvosanoista

Uudella Dean’s Impact Award -palkinnolla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen tai Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle.
Red-haired woman standing outside of Aalto University Töölö building in Helsinki, surrounded by trees and grass. A bus and tram on the background.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden MBA-alumni päätyi sattumalta humanitaariselle alalle – ”Huomasin, että minulle sopivat kriisit ja katastrofit”

Vuoden 2023 MBA-alumniksi on valittu Päivi Hurttia. Muun muassa journalismin ja viestinnän parissa uraa tehnyt Hurttia vietti juuri vuoden Etiopiassa. Työssään Punaisen Ristin kansainvälisellä komitealla hän auttoi varmistamaan, että humanitaarinen apu pääsee perille kaikille alueille.
Crowd of people networking at a career fair.
Yhteistyö Julkaistu:

Kansainvälisten opiskelijoiden opinnäytetöistä uusia ideoita yritysten liiketoimintaan

Thesis Fair -tapahtuma auttaa kansainvälisiä opiskelijoita luomaan työelämäkontakteja suomalaisten yritysten kanssa.
Pärttyli Rinne, photo by Nora Rinne
Yliopisto Julkaistu:

Pärttyli Rinne: Vaakakupissa painaa työn sisäinen merkityksellisyys ja taloudellinen hauraus

"Ilman vakituista virkaa olevat akateemiset ihmiset kokevat epävarmuutta ja stressiä, joka liittyy etupäässä taloudelliseen haurauteen. Se ei ole vain minun kokemukseni."