Toimipisteet

Kauppakorkeakoulu

Uudessa rakennuksessa sijaitsevat Kauppakorkeakoulun kuusi laitosta ja palvelutoimintoja. Kauppakorkeakoulun uuden rakennuksen suunnitteli Verstas Arkkitehdit ja se valmistui joulukuussa 2018.
Kauppakorkeakoulu, jonka edustalla istuu neljä opiskelijaa. Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto
Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

Kauppakorkeakoulu aulapalvelut, p. 0504722970
[email protected] 

Kauppakorkeakoulu info p. 0504027042
[email protected] 

Tietoa rakennuksesta

Kauppakorkeakoulun modernin rakennuksen sisustukseen on tuotu tunnelmaa ja ainutlaatuisia ratkaisuja myös Kauppakorkeakoulun entisestä rakennuksesta Töölöstä. Uuden rakennuksen suunnittelun kaikissa vaiheissa on kuultu eri käyttäjäryhmiä: niin henkilökuntaa, opiskelijoita kuin alumneja.

Kauppakorkeakoulun rakennus on osa isompaa rakennuskokonaisuutta, jonka kaksi muuta osaa ovat Väre eli Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun rakennus ja kauppakeskus A Bloc. Korttelin on suunnitellut Aallon alumneista koostuva Verstas Arkkitehdit, joka voitti vuonna 2012–2013 käydyn kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun. Pääsuunnittelijana toimi Jussi Palva. Kilpailuun osallistui 189 ehdotusta. 

Kauppakorkeakoulun rakennuksen rakentaminen alkoi vuonna 2016 ja se valmistui joulukuussa 2018.  

Rakennuksessa sijaitsevat:

Vierasparkkipaikat

Vierasparkkipaikkoja on varattu Kauppakorkeakoulua vastapäätä osoitteeseen Tietotie 1. Ajo paikoille Tietotien kautta.

Saapuminen/pysäköinti:

  • Suosittelemme saapumista julkisilla kulkuneuvoilla
  • Lähin metroasema on Aalto-yliopisto, jolta pääset Kauppakorkeakoululle sekä Tietotien että Otaniementien uloskäynnin kautta:
    • Tietotien uloskäynti: käänny ulkona oikealle ja kävele Tietotietä alas Ekonominaukiolle (n. 100 m)
    • Otaniementien uloskäynti: kulje A Bloc -kauppakeskuksen läpi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Väre-rakennukseen ja siitä edelleen Kauppakorkeakoululle (kyltit opastavat, reitti kokonaan sisätiloissa)
  • Aalto-yliopiston metroaseman läheisyydessä pysähtyy myös useita busseja, kuten bussinumerot 52, 111, 510, 550 ja 555.
  • Kauppakorkeakoulua vastapäätä on muutama vieraspaikka autoille (Tietotie 1), lisää vieraspaikkoja löytyy Dipolin (Otakaari 24) läheisyydestä
  • Otaniemessä on tällä hetkellä käynnissä Raide-Jokerin rakentamiseen liittyviä tietöitä, joten pysäköintijärjestelytkin muuttuvat tiuhaan. Pyydämme noudattamaan voimassa olevia ohjeita ja varaamaan liikkumiseen tavallista enemmän aikaa.
Autoilu ja pysäköinti Otaniemessä
Aulapalvelut
School of business students sitting in front of the campus and laughing

Kampus

Aalto-yliopiston kampus Otaniemessä on yliopiston innovatiivisen yhteisön koti. Tutustu kampukseen virtuaalikierroksella osoitteessa virtualtour.aalto.fi.

Kampus

Kulkuluvat, kulkutunnisteet sekä avain- ja kulunhallinta Otaniemen kampuksella

Tältä sivulta löydät ohjeet kulkutunniste- ja kulkulupa-asioihin sekä avainhallintaan ja pääsyyn rakennuksiin Otaniemen kampuksella.

Henkilöstölle – uutisia ja tukea työhösi
Aalto Space applikaatio Kuva: Hannes Huotari

Aalto Space -mobiilisovellus

Sovelluksen avulla voit varata kokous- ja ryhmätyöskentelytiloja sekä navigoida kampuksella.

Palvelut

Uutisia

Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu klusteriaula kolmas kerros Kuva: Mika Huisman / Aalto-yliopisto

Kauppakorkeakoulu muuttaa Otaniemen kampukselle

Erinomainen oppimis- ja tutkimusympäristö vahvistaa Kauppakorkeakoulun kansainvälisesti merkittävää asemaa.

Uutiset
Kuvassa näkyy Kauppakorkeakoulun uusi rakennus osoitteessa Ekonominaukio 1. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto.

Ekonominaukio 1 – Kauppakorkeakoulun uusi osoite kunnioittaa historiallista muuttoa

Kauppakorkeakoulun Otaniemessä sijaitsevan uuden rakennuksen osoitteeksi tulee Ekonominaukio 1 (ruotsiksi Ekonomplatsen 1). Espoon kaupunki on nimennyt Kauppakorkeakoulun edustalla Tietotien päässä olevan aukion Ekonominaukioksi Aalto-yliopiston aloitteesta.

Uutiset
IC-98:n taideteos Mare Tranquillatatis Kauppakorkeakoulun kierreportaikoissa

Taiteilijaryhmä IC-98:n porrastaideteos Mare Tranquillitatis on asennettu Aalto-yliopistoon

Kauppakorkeakoulun kolmesta kierreportaikosta muodostuu teoksessa rauhallisuuden ja hiljaisuuden vyöhyke.

Uutiset
Aalto BIZ portaikkotaidekilpailun voittaja IC-98 Kuva: Marko Oikarinen

Taiteilijaryhmä IC-98 voitti Kauppakorkeakoulun porrastaidekilpailun

Kilpailun voittanut ehdotus luo kiireisestä portaikosta hiljaisuuden vyöhykkeen.

Uutiset
Kauppakorkeakoulun rakennuksen julkinen taide Kuva: Mikko Raskinen

Kauppakorkeakoulun julkisen taiteen kokoelma tutkii ihmisyyttä ja sen jännitteitä

Taiteen prosenttiperiaatetta noudattavan kokoelman teemana on Human Approach.

Uutiset
Kauppakorkeakoulun kierreportaat Kuva: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto

Kauppakorkeakoulun porrastaiteen kutsukilpailu julkistettiin

Kilpailun kautta etsitään taideteoksia kampuksen uusimpaan rakennukseen.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu