Uutiset

Kauppakorkeakoulun julkisen taiteen kokoelma tutkii ihmisyyttä ja sen jännitteitä

Taiteen prosenttiperiaatetta noudattavan kokoelman teemana on Human Approach.
Kauppakorkeakoulun rakennuksen julkinen taide Kuva: Mikko Raskinen
Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Kauppakorkeakoulun uuden päärakennuksen avajaisia vietettiin Otaniemessä 10.5.2019, jolloin myös rakennuksen taidekokoelma ja taidekatalogi julkistettiin. Korkeakoulun julkisen taiteen teema, Human Approach, kunnioittaa menneisyyttä pitäen katseen samalla tulevassa. Kauppakorkeakoulun julkisen taiteen tavoitteena on luoda osallistava ja dialogia korostava kokemus sekä korostaa avoimen ja matalan hierarkian työskentely- ja oppimisympäristöä. 

“Taide antaa mahdollisuuden maailman vapaaseen tutkimiseen ilman etukäteen kiinnitettyjä merkityksiä tai mielikuvia. Siten taide voi myös tuottaa kitkaa. Me Aalto-yliopistossa uskomme, että erilaisten näkemysten, tieteenalojen ja tietoyhteisöjen törmäykset voivat aikaansaada jotain aivan uutta: vielä tuntemattoman tulevaisuuden”, sanoo Aalto-yliopiston taiteen ja luovien käytäntöjen vararehtori Anna Valtonen. 

Kauppakorkeakoulu päärakennus aula Stage Kirsi Kivivirta Kuva: Mika Huisman
Kirsi Kivivirran teos STAGE toivottaa vierailijan tervetulleeksi. Kuva: Mika Huisman / Aalto-yliopisto

Kokoelman pääteos kunnioittaa mennyttä ja katsoo tulevaan 

”Human Approach -taidekonseptin ydin on muiden ihmisten huomioiminen. Kyse on yhteisön osana olemisesta, ei niinkään yksilön omista päämääristä”, sanoo Kauppakorkeakoulun rakennuksen pääteoksen tekijä, taiteilija Kirsi Kivivirta.  

Rakennuksen pääaulassa sijaitseva teos STAGE toivottaa vierailijan tervetulleeksi Kauppakorkeakouluun. STAGE-teoksen väriharmonia kunnioittaa rakennuksen arkkitehtuuria ja heijastelee Kauppakorkeakoulun entisen päärakennuksen keraamista julkisivureliefiä. Teoksen tunnelma on lavastuksenomainen, sillä se kuvaa paikkaa, joka antaa puitteet ihmisten ja ajatusten kohtaamiselle ja toiminnalle. 

Kauppakorkeakoulu Pilvi Takala If your heart wants it Kuva: Pilvi Takala
Kuvakaappaus Pilvi Takalan If your heart wants it -videoteossarjasta. Kuva: Pilvi Takala

Videoteossarja startup-tapahtumasta performatiivisen tutkijan silmin 

Kauppakorkeakoulun vuoden 2018 residenssitaiteilijan Pilvi Takalan If your heart wants it -videoteossarja käsittelee sosiaalisia kanssakäymisiä startup-tapahtuma SLUSHissa. Takala tiimeineen soluttautui tapahtumaan ja uppoutui sen vietäväksi erilaisten keskustelujen ja sivutapahtumien kautta. Videoteossarja tutkii keskusteluissa esille tulleita jännitteitä sekä eri toimijoiden välistä vuorovaikutusta.

“Startup-yrittäjiä on Suomessa ylistetty täydellisinä kansalaisina. Startup-kulttuurin ideat levittyvät yhteiskuntaamme ja vaikuttavat siten laajasti hyvässä ja pahassa. ”No pain no gain” -ajattelu normalisoituu. Näiden videoteosten kautta tarkastelen kriittisesti tätä ”pöhinä”-ilmiötä , jota markkinoidaan uutena ja tuoreena, mutta joka loppujen lopuksi silti jatkaa yhteiskunnan neoliberalisointia”, sanoo Takala. 

Human Approach on monipuolinen julkisen taiteen kokoelma 

Kauppakorkeakoulun taidekonsepti kehitettiin yhteistyössä korkeakoulun opiskelijoiden ja henkilökunnan sekä Aalto-yliopiston taidekoordinaattorin Outi Turpeisen kesken.  

Kauppakorkeakoulu Donors Wall yksityiskohta Kuva: Mikko Raskinen
Yksityiskohta Donors Wall -lahjoittajateoksesta. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Turpeinen kuratoi muut kokoelman teokset yhdessä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun apulaisprofessorin Bassam El Baronin kanssa. Kokoelman muiden teosten taiteilijat Anu Kauhaniemi, Navine G. Khan-Dossos, Saana Murtti, Tuomo Saali, Maiju Salmenkivi, Tatu Tuominen ja GRRRR ovat kansainvälisesti tunnettuja toimijoita. Kokoelmaan sisältyy myös muun muassa Paulon Säätiön Kauppakorkeakoululle lahjoittamia teoksia, joista osa kuulunut korkeakoulun taidekokoelmaan jo sen entisessä päärakennuksessa Töölössä.

Poimintoja Human Approach -kokoelmasta

Kauppakorkeakoulu Maiju Salmenkivi Fallingwater Kuva: Mikko Raskinen
Kauppakorkeakoulu päärakennus aula Stage Kirsi Kivivirta Kuva: Mika Huisman
Kauppakorkeakoulu Kirsi Kivivirta Stage Kuva: Mikko Raskinen

Kirsi Kivivirran teos STAGE toivottaa vierailijan tervetulleeksi. Kuva: Mika Huisman / Aalto-yliopisto

Kauppakorkeakoulu päärakennus aula Stage Kirsi Kivivirta Kuva: Mika Huisman
Kauppakorkeakoulu Kirsi Kivivirta Stage Kuva: Mikko Raskinen
Kauppakorkeakoulu Pilvi Takala If your heart wants it Kuva: Pilvi Takala

Yksityiskohta Kirsi Kivivirran teoksesta Stage. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Kauppakorkeakoulu Kirsi Kivivirta Stage Kuva: Mikko Raskinen
Kauppakorkeakoulu Pilvi Takala If your heart wants it Kuva: Pilvi Takala
Kauppakorkeakoulu Donors Wall yksityiskohta Kuva: Mikko Raskinen

Kuvakaappaus Pilvi Takalan If your heart wants it -videoteossarjasta. Kuva: Pilvi Takala

Kauppakorkeakoulu Pilvi Takala If your heart wants it Kuva: Pilvi Takala
Kauppakorkeakoulu Donors Wall yksityiskohta Kuva: Mikko Raskinen
Kauppakorkeakoulu Donors Wall Kuva: Mikko Raskinen

Yksityiskohta Donors Wall -lahjoittajateoksesta. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Kauppakorkeakoulu Donors Wall yksityiskohta Kuva: Mikko Raskinen
Kauppakorkeakoulu Donors Wall Kuva: Mikko Raskinen
Kauppakorkeakoulu Saana Murtti Disappearance 2 Kuva: Mikko Raskinen

Donors Wall. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Kauppakorkeakoulu Donors Wall Kuva: Mikko Raskinen
Kauppakorkeakoulu Saana Murtti Disappearance 2 Kuva: Mikko Raskinen
Kauppakorkeakoulu, Navine G. Khan-Dossos: Pool Paintings, Kidney Series. Kuva: Mikko Raskinen

Saana Murtti: Disappearance 2. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Kauppakorkeakoulu Saana Murtti Disappearance 2 Kuva: Mikko Raskinen
Kauppakorkeakoulu, Navine G. Khan-Dossos: Pool Paintings, Kidney Series. Kuva: Mikko Raskinen
Kauppakorkeakoulu Maiju Salmenkivi Fallingwater Kuva: Mikko Raskinen

Navine G. Khan-Dossos: Pool Paintings, Kidney Series. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Kauppakorkeakoulu, Navine G. Khan-Dossos: Pool Paintings, Kidney Series. Kuva: Mikko Raskinen
Kauppakorkeakoulu Maiju Salmenkivi Fallingwater Kuva: Mikko Raskinen
Kauppakorkeakoulu päärakennus aula Stage Kirsi Kivivirta Kuva: Mika Huisman

Maiju Salmenkivi: Fallingwater. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Lisätietoja 
Outi Turpeinen 
Aalto-yliopisto, taidekoordinaattori 
outi.turpeinen@aalto.fi 
050 4314194  

Aalto-yliopisto on ensimmäinen suomalainen yliopisto, joka noudattaa taiteen prosenttiperiaatetta rakennushankkeissaan. Se on taidehankintojen rahoitusmalli, jossa noin prosentti rakennushankkeen määrärahasta käytetään taiteeseen. Prosenttiperiaatetta sovellettiin ensimmäisen kerran Aalto-yliopiston päärakennuksessa Dipolissa vuonna 2017. Julkisen taiteen visio on tuoda esille ja esittää kysymyksiä siitä, mitä yliopisto on, mitä teemme osana yhteiskuntaa ja mikä on julkisen käsite. Julkinen taide on paikkakohtaista ja liittyy yliopiston sekä sen tieteenalojen moninaisuuteen. Julkiset taideteokset heijastavat tätä monimuotoisuutta eri taiteen muodoilla, materiaaleilla, tekniikoilla ja perinteillä. 

Lisää tietoa Aalto-yliopiston julkisesta taiteesta  

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun uusi rakennus avattiin helmikuussa 2019. Kauppakorkeakoulun rakennus on osa isompaa rakennuskokonaisuutta, jonka kaksi muuta osaa ovat Väre (Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun rakennus) ja kauppakeskus A Bloc. Korttelin on suunnitellut Aalto-yliopiston alumneista koostuva Verstas Arkkitehdit, joka voitti vuonna 2012–2013 käydyn kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun. Pääsuunnittelijana toimi Jussi Palva Verstas Arkkitehdeista ja muina vastuullisina arkkitehteina Väinö Nikkilä, Riina Palva, Ilkka Salminen ja Mikko Rossi. 

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Jokainen porras vie lähemmäs huippua – osallistu UniSportin Mount Everest -haasteeseen HeiaHeiassa

Aalto-yliopiston opiskelijat ja henkilökunta juhlistavat tämän vuoden Porraspäiviä yhteisellä matkalla kohti Mount Everestin huippua. UniSportin uusi HeiaHeia-hyvinvointisovellus innostaa liikkumaan arjessa, tekee hyvinvointiteot näkyviksi ja tuo koko yhteisön mukaan yhteiseen haasteeseen.
Damask parturi-kampaamo A Blocissa
Kampus Julkaistu:

Damask laajentaa palveluitaan A Blocissa: nyt täyden palvelun parturi-kampaamo kaikille

Suosittujen parturipalveluiden lisäksi Damask tarjoaa nyt myös kampaamopalveluita naisille.
Gloria Mendoza-Franco väitteli ennakkoluuloista Aalto-yliopistolla 28. syyskuuta. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Ennakkoluulot ovat monimutkaisempia kuin stereotypiat antavat ymmärtää

Sosiaalipsykologien teorian mukaan omaan ryhmään kuuluvat henkilöt sekä korkeasti arvostettuihin ja helposti lähestyttäviin ryhmiin liitetyt ihmiset herättävät katsojassa useammin ihailua tai kunnioitusta kuin vähemmän arvostettuihin tai etäisiksi arvioituihin ryhmiin kuuluvat ihmiset. Neurotieteen tutkijat selvittivät nyt yhdessä sosiaalipsykologien kanssa, että sosiaalisen ryhmän lisäksi myös ihmisen tunnetila ja etäisyys vaikuttavat katsojan tunnereaktioihin.
Täffä Lunch -ravintola ostoskeskus A Blancissa
Kampus Julkaistu:

Täffä Lunch on avautunut ostoskeskus A Blancissa

Ostoskeskus A Blanc on vahvistanut ravintolatarjontaansa, kun palkittu lounasravintola Täffä Lunch avasi ovensa keskuksessa tiistaina 6.10.