Aalto-yliopiston kaikille avoin kohtaamispaikka Marsio avaa ovensa syyskuussa
Avajaisnäyttelyt esittelevät Aalto-yhteisön ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.
Hei Aalto-yliopiston alumni,
Meillä on ilo kutsua sinut mukaan alumnitapaamiseen Münchenissä!
Päivä: 23. lokakuuta 2024
Aika: klo 18-20
Paikka: Hilton Munich City Hotel
Tämä on hieno tilaisuus tavata Aalto-yhteisön jäseniä alueellasi, ja samalla kuulla Aallon ja laajenevan kansainvälisen alumniyhteisömme tuoreimpia kuulumisia.
Tilaisuus on rento ja vapaamuotoinen. Tarjoamme mukavaa yhdessäoloa ja kevyitä virvokkeita. Liity seuraamme!
Vahvistathan osallistumisesi yllä olevan linkin kautta 22. lokakuuta mennessä.
Lisäksi toivomme, että välität sanaa ja tämän kutsun eteenpäin omalle Aalto-alumniverkostollesi Münchenissä ja lähialueella, sillä meillä ei välttämättä ole kaikkien yhteystietoja.
Odotamme innolla tapaamistamme!
Lämpimin terveisin,
Susanna Rosin, viestintäpäällikkö
Jenni Hirvensalmi, asiantuntija, opintopalvelut
Lisätietoja: [email protected]
Lisää ajankohtaisia uutisia ja mielenkiintoisia tapahtumia löydät Ajankohtaista -sivulta.
Avajaisnäyttelyt esittelevät Aalto-yhteisön ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.
Times Higher Educationin ranking arvioi maailman parhaat alle 50-vuotiaat yliopistot.
Noora Yau, Anna Semi ja Konrad Klockars taikovat puusta säihkettä, joka ei vahingoita ihmistä eikä ympäristöä.
Keskeisinä teemoina olivat yhteistyö ja radikaali luovuus