Uutiset

Alumni Vesa Sironen: ”On hyvä, että opinnoissa on tiettyä huokoisuutta”

Kauppakorkeakoulun alumni, hallitusammattilainen Vesa Sironen suoritti Mikkelissä International Business -kandiohjelman ja myöhemmin Töölössä maisterivaiheessa Information and Service Management -ohjelman. Hän suoritti myös ITP- ja IDBM-ohjelmat erillisinä opintoina Otaniemessä.
Alumni Vesa Sironen

Kauppakorkeakoulun alumni, hallitusammattilainen Vesa Sironen aloitti opiskelun vuonna 2002.  Alkuvaiheen hän suoritti Mikkelissä International Business -kandiohjelmassa. Myöhemmin maisterivaiheessa Sironen opiskeli Information and Service Management -ohjelmassa ja valmistui vuonna 2020. Hän suoritti myös ITP- ja IDBM-ohjelmat erillisinä opintoina.

Mikkelissä intensiiviset opinnot, maisterivaiheessa työelämä imaisi mukaansa

”Päädyin opiskelemaan Mikkeliin, koska olin kuullut ohjelmasta paljon hyvää. Muutin sinne pääkaupunkiseudulta, joten kyseessä oli iso elämänmuutos”, Sironen muistelee. Sironen kertoo Mikkelin koulumaisen mallin sopineen hänelle hyvin, sillä se muistutti paljon opiskelua pienessä lukiossa. ”Mikkelissä opettajat ja henkilökunta olivat kaikille tuttuja ja heillä oli aito kiinnostus opiskelijoita kohtaan. Henkilökunta kyseli – ja useimmiten tiesi – miten menee ja kuinka opinnot etenevät.” Kurssirakenne, jossa päivittäin oli puolikas päivä luentoja ja toinen puolikas tehtäviä, sai opinnot etenemään selkeästi ja intensiivisesti.

Sironen on kiitollinen opiskelukokemuksesta myös maisteritasolla, mutta sanoo opintojen rakenteen muuttuneen radikaalisti verrattuna Mikkelin kandiopintoihin. ”Työelämä vei selkeästi monelta maisteriopiskelijalta kaistaa opinnoilta. Liike-elämässä tapahtui silloin tosi paljon. Koin myös, että osa opetettavista asioista tuntui olevan jäljessä käytännön tekemisestä firmoissa. Tämä oli yksi syy siihen, miksi työt imaisivat mukaansa ja opiskelu jäi vähän sivurooliin.”

Vesa Sironen korona-ajan maisterivalmistujaisjuhlassa keväällä 2021
Vesa Sironen korona-ajan maisterivalmistujaisjuhlassaan keväällä 2021.

”Omat luutuneet käsitykset muuttuivat”

Sironen kertoo, että mieleenpainuvimpia ja palkitsevimpia asioita opinnoissa ovat olleet ryhmätyöt sekä kandityön ja gradun kirjoitusprosessin valmiiksi saaminen. ”Tein gradusta itselleni turhan ison kiven käännettäväksi ja annoin sen roikkua tarpeettoman pitkään.”

Opinnoista ovat Siroselle jääneet erityisesti mieleen tilanteet, joissa pääsi tekemään yhteistyötä eri taustoista tulevien ihmisten kanssa. Hän kertoo, että vastaan tuli paljon tilanteita, joissa ihmiset näkivät asian hyvin erilaisin tavoin ja tätä kautta omat, hieman luutuneetkin käsitykset muuttuivat. ”Tällaiset tilanteet olivat tietysti ajoittain tosi rankkoja, mutta samanaikaisesti äärettömän palkitsevia!” Sironen kertoo.

”Suoritin maisteriopintojen aikana Aallon ja Stanfordin yliopiston yhteisen ME310-ohjelman. Olin parikin kertaa hakenut mukaan, mutta en ollut sopinut hakijana kokonaisuuteen. Kun ohjelma sitten laajentui niin, että mukaan otettiin yhden tiimin sijaan useampi, mahdollisuus avautui. Opintoihin sisältyi syksyllä parin viikon ja keväällä parin kuukauden jakso Stanfordissa. ME310 oli todella opettavainen kokonaisuus! Amerikkalaisesta huippuyliopistosta kuvitteli etukäteen kaikenlaista, mutta Aallon opiskelijat olivat vahvasti samalla tasolla paikallisten kanssa”, Sironen kertaa.

Sironen myöntää välillä miettineensä, olisiko opinnot pitänyt suorittaa ripeämmässä tahdissa. ”Jutut, joita olen päässyt tekemään esimerkiksi KY:llä tai opintojen ulkopuolella, ovat olleet todella mainioita ja palkitsevia kokemuksia. En vaihtaisi niitä pois mistään hinnasta. On tärkeää, että opinnoissa on tiettyä huokoisuutta”, Sironen summaa.

”Tiettyjä kovan substanssiosaamisen juttuja, joita olen sittemmin oppinut työelämässä, olisin voinut aloitella jo koulussa esimerkiksi sivuaineen muodossa. Nyttemmin on ollut hienoa huomata, kuinka Aalto-yliopistossa panostetaan monitieteisyyteen ja Kauppiksen opiskelijoiden on helpompi suorittaa opintoja tai kokonaisuuksia taiteen ja tekniikan aloilta.”

”Osaisin varmasti tehdä tätä itsekin”

Sironen kertoo työllistyneensä Mikkelin kandiopintojen aikana tuntityöläiseksi Kauppakorkeakoulun IT-tiimiin. Vaikka hän viihtyi työssä, vanhemmat opiskelijat suosittelivat tekemään muutakin, jos ei haluaisi jäädä IT-alalle. ”Olin sitten kandi- ja maisteriopintojen nivelvaiheessa töissä kahdessakin liikkeenjohdon konsultointiyrityksessä analyytikkona. Silloin syntyi ajatus siitä, että osaisin tehdä tätä yksinkin.

Niinpä perustin oman toiminimen konsultoinnin alalle. Yrittäjyyden konsepti oli itselleni täysin uusi asia yrityksen perustamista ja PRH-rekisteröintiä (Patentti- ja rekisterihallitus) myöden. Vuonna 2008 ei ollut kevytyrittäjyyden mahdollisuuksia ja alkuun pääseminen vaati muutenkin enemmän asioihin perehtymistä kuin nykyään. Olen tyytyväinen siitä, että yrittäjyyden kynnys on madaltunut.”

Sironen kertoo, että osasi analyytikkotyöt ja konseptoida ideoita. ”Ensimmäiset asiakkaat ja työt oman yrityksen nimissä tulivat osin tuttujen ja osin julkisen kilpailutuksen kautta. Ne olivat luonteeltaan selvitystöitä (esimerkiksi yliopistojen tutkimuksesta liiketoimintaan -hankkeita), raportteja ja kevyitä analyyseja. Varsinaista liikkeenjohdon konsultointia en vielä tuossa vaiheessa kokenut osaavani tehdä. Hyödynsin verkostoja ja yhdistin voimia toisten toimijoiden kanssa.”

”Koen, että itsensä jatkuva kehittäminen on erittäin tärkeää. Siksi kouluttaudun edelleen myös hallitustyössä.”

Vesa Sironen

Toimeksiannoista hallitusammattilaiseksi

”Olin tutustunut ME310-ohjelmassa Linda Liukkaaseen, joka oli perustamassa Gappsia. Lindan kautta päädyin ensin tekemään Gappsille toimeksiantoprojektia. Onnistuneen hankkeen jälkeen menin Gappsille töihin ja siitä etenin alkuvaiheen yrityksen osakkaaksi. Erinäisten vaiheiden kautta olen päätynyt tekemään nykyistä työtä hallitusammattilaisena. Sanoisin, että edelliset kokemukset ovat aina ruokkineet seuraavia askeleita urallani”, Sironen kertoo.

Nykyään Sironen toimii hallituksen puheenjohtajana Gappsissa, Mapitassa sekä Jaakko.comissa. Näiden lisäksi hän on hallituksen jäsen mm. Laavu Performancessa, Oscar Softwaressa ja Leniossa. Lisäksi hän on Software Finland ry:n hallituksen ja Kauppakorkeakoulun Alumni Advisory Boardin jäsen. Hallitustyöstä Sironen kertoo sen vaativan ennakointia ja järjestelmällisyyttä. ”Strategian ja markkinaymmärryksen muodostaminen sekä näiden sovittaminen toisiinsa, yrityksen ihmisten osaamiseen ja käytettävissä oleviin resursseihin on palapeli, jonka kaikki palat ovat harvoin käytettävissä samaan aikaan. Hallituksen puheenjohtajan roolissa teen tiivistä yhteistyötä yritysten toimitusjohtajien kanssa ja edistän asioita heidän kanssaan vähintään viikoittain, usein päivittäin.”

Kalenterissa on kuitenkin pakko pitää myös paljon tyhjää tilaa. ”Jos asiat yrityksessä sujuvat hyvin, hallitustyötä voi olla vähemmän. Toisaalta jos useammassa yrityksessä on samanaikaisesti käynnissä vaikkapa uuden toimitusjohtajan tai johtoryhmän jäsenen rekrytointi tai jos yritykseen kohdistuu jokin akuutti riski tai uhka, työtä on enemmän. Ennakoinnista huolimatta yllätyksellisiä tilanteita tulee hallitustyössä eteen aika ajoin”, Sironen sanoo.

Sironen kertoo kouluttautuneensa hallitustyöhön opintojen jälkeen lukemalla jatkuvasti sekä suorittamalla muun muassa Boardmanin ja Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ) -koulutuskonseptin kursseja. ”Koen, että itsensä jatkuva kehittäminen on erittäin tärkeää. Siksi kouluttaudun edelleen myös hallitustyössä.”

Vesa Sironen (oikealla) onnittelee lehtori Lauri Vuoriluotoa Novia-ammattikorkeakoulussa
Vesa Sironen onnittelee lehtori Lauri Vuoriluotoa Novia-ammattikorkeakoulussa.

Merikapteeniksi opiskelemassa

Sironen kertoo haastattelun lomassa alkaneensa töiden vastapainoksi opiskella merikapteeniksi Novia-ammattikorkeakoulun ruotsinkielisessä koulutusohjelmassa. ”Olin pitkään miettinyt sitä, sillä meri on aina ollut minulle tärkeä elementti harrastusten kautta. Kandiopintojen aikana olin USA:ssa vaihdossa ja kuuluin yliopiston purjehdusjoukkueeseen. Opiskelin vaihdossa myös purjehduskursseja – tällaisen valinnanvapauden toivoisin olevan mahdollista edelleen.”

”Tuntui siltä, että nyt oli oikea aika syventää tätä osaamista. Merikapteenin tutkinnon laajuus on 270 opintopistettä ja opinnot kestävät 4,5 vuotta. Yleensä kolmas vuosi käytetään käytännön harjoitteluun merillä. Minulla ei kuitenkaan ole kiire, vaan suoritan opinnot samaan tapaan kuin aiemminkin – sopivan huokoisesti”, Sironen sanoo.

Tutustu Vesa Sirosen urapolkuun LinkedInissä!

Modernit lasi- ja tiilirakennukset, lippuja, vihreä nurmikenttä ja raitiovaunukiskot edessä aurinkoisena päivänä.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun International Business -koulutusohjelma siirtyy Otaniemen kampukselle

Muutosneuvotteluiden päätöksenä koulutusohjelman siirto toteutuu syksystä 2026 alkaen.

Uutiset
Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.

Information and Service Management, Master of Science (Economics and Business Administration)

Information and Service Management-maisteriohjelma on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun teknisesti edistynein ohjelma. ISM-maisteriohjelmassa opiskelijoista koulutetaan digitaalisen aikakauden tulevia johtajia, joissa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla johtajuuden, liiketoiminnan ja tekniikan osaaminen. ISM-maisteriohjelma tarjoaa opiskelijoille syvällisen asiantuntemuksen datavetoisten yritysten kehittämisestä, hallinnoinnista ja johtamisesta, minkä ansiosta ohjelmasta valmistuneet ovat hyvin kysyttyjä työmarkkinoilla.

Koulutustarjonta
Illustration for the Student Guide, Minors

Informaatioteknologian sivuaine (ITP)

Sivuaine kaikille Aallon opiskelijoille

Sivuaineet
IDBM students standing in a group talking and listening to one another.

International Design Business Management, Master of Science (Technology) (School of Science)

IDBM-maisteriohjelma on uraauurtava ja tunnettu koulutusohjelma, joka on malliesimerkki Aalto-yliopiston visiosta: muotoilu ja tekniikka yhdistetään globaalin liiketoiminnan kehittämiseen. IDBM-maisteriohjelmassa opiskelijoista koulutetaan seuraavan sukupolven luovia ammattilaisia monialaisen tiimityön ja alan merkittävien kumppaneidemme tarjoamien todellisten liiketoimintahaasteiden avulla. Ainutlaatuinen IDBM-maisteriohjelma on tarjolla kaikissa kuudessa Aalto-yliopiston korkeakoulussa, minkä ansiosta ohjelmassa voi suorittaa joko kauppatieteiden, taiteen tai tekniikan maisterin tutkinnon.

Koulutustarjonta
Aaltoy-yliopisto / Unto Rautio

Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita

Täältä löydät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnitarinoita. Tarinoista löydät esimerkkejä koulumme alumnien urapoluista. Alumnitarinat on jaoteltu pääaineen mukaan.

Kauppakorkeakoulu
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Laskentatoimen Capstone-kurssin yksi opiskelijaryhmä ja vastuuprofessorit
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Laskentatoimen maisteriopiskelijat työstivät Fiskarsin sijoitustarinaa

Opiskelijoiden työllä voi olla todellinen vaikutus yrityksen ja sen liiketoiminta-alueiden kokonaisarvoon ja tulokseen tulevaisuudessa.
Kolme ihmistä kävelee ylös puisia portaita seinän vieressä, jossa on pystysuorat puusäleet ja roikkuvia koristeita.
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopisto vastaanotti lähes 6700 hakemusta englanninkielisiin kandidaattiohjelmiinsa

Suosituimmat hakukohteet tammikuun 22. päivänä päättyneessä haussa Aalto-yliopiston englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin olivat International Business, Economics, ja Computer Engineering.
Ihmisiä työskentelemässä pöydän ääressä, kannettavat tietokoneet, muistilaput ja kahvikupit. Yksi henkilö kirjoittaa muistiinpanoja.
Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Ilmoittaudu Unite! Training Programme on Sustainability for Prospective Leaders -koulutusohjelmaan

Kansainvälinen verkkokoulutus opiskelijoille, opetushenkilöstölle ja johtajille, jotka haluavat edistää kestävän kehityksen aloitteita omissa organisaatioissaan. Ilmoittaudu viimeistään 13. helmikuuta 2026.
Ihmisiä on kokoontunut ulkona nurmikentälle, taustalla kivirakennelmia pilvisen taivaan alla.
Yliopisto Julkaistu:

Hakuaika Aalto-yliopiston kesäkouluun 2026 on nyt auki

Aalto-yliopiston kesäkoulu järjestää tänä vuonna yhteensä 11 kesäkurssia, joista neljä on kesän 2026 uutuuksia.