Perustieteiden korkeakoulu

Perustieteiden korkeakoulun henkilöstölle ja opiskelijoille

Mukavaa, että olet osa yhteisöämme!

Tältä sivulta löydät tärkeimmät tiedot henkilöstölle ja opiskelijoille. Kirjautumalla sisään näet kaikki sisäiset sisällöt.

Palveluita

Uutisia

Shimmering Wood -näytteitä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusia tutkimuseettisiä suosituksia – Alueina tekoäly tutkimuksessa sekä luonto ja ympäristö

Tutkija, tutustu uusiin suosituksiin ja perehdy myös muuhun tutkimuksen eettiseen ohjeistukseen.
Aikuisia istuu keltaisilla säkkituoleilla ja kuuntelee nykyaikaisessa tilassa keskittyneesti.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto on yliopistojen spinout-rahoituksessa Euroopan kolmonen – näin luotiin resepti, jolla synnytetään uusia toimialoja

Kaiken kaikkiaan Aalto-yliopistosta ponnistaneet yritykset, mukaan lukien kvanttialalla toimiva IQM ja satelliittiyhtiö ICEYE, ovat vuodesta 2010 lähtien keränneet yhteensä noin 2,6 miljardin euron rahoituksen.
Valkoinen ruudukkotarjotin, jossa riveissä pyöreitä erivärisiä materiaalinäytteitä
Aalto-yhteisölle Yliopisto Julkaistu:

Tarvitsetko viestintämateriaaleja? Katso mitä kaikkea on käytettävissäsi

Yliopiston ja korkeakoulujen PowerPoint-esitykset, tiivistelmädian, mallipohjat, Word- ja LibreOffice-pohjat sekä muut materiaalit viestintäpalveluiden sivuilla.
Lähikuva mustasta kvanttisirusta kuparialustalla, johdotettuna useisiin pyöreisiin kultaliittimiin.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näin Suomesta tuli kvanttialan edelläkävijä

Pitkäjänteinen panostus kvanttitieteen ja -teknologian perustutkimukseen on tehnyt Suomesta kokoaan suuremman pelurin alalla, joka on kriittinen myös EU:n teknologisen omavaraisuuden kannalta. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa koko kvanttialan arvoketju on omissa käsissä.

Tapahtumia

Transmonkubitin ominaistilat Josephsonin kosinipotentiaalissa sekä lankaliitetty quantum dial -näyte.
Väitöstilaisuudet –

Väitös, teknillinen fysiikka, MSc Aashish Sah

Suprajohtavien kvanttibittien suojaus ja ohjaus.
Keltainen tausta, jossa valkoisia ympyröitä ja suorakulmioita kuviona.
Luennot ja seminaarit, Henkilöstökoulutukset, Muut henkilöstökoulutukset, Tiimien tuki, Tutkimusta tukeva koulutus –

Laadullisen tutkimuksen tekeminen vuorovaikutuksessa tekoälyn kanssa, 10.11.2026

Miten hyödyntää tekoälytyökaluja vastuullisesti laadullisessa tutkimuksessa? Oppaana tutkijatohtori Emrecan Gulay.
Valkoinen viisikulmio ja kolmio keltaisella taustalla.
Luennot ja seminaarit, Henkilöstökoulutukset, IT & digitaaliset työkalut, Tiimien tuki, Tutkimusta tukeva koulutus –

NFDI4ING RDM tools for engineers, 10.11.2026

NFDI4ING tarjoaa tieteenalakohtaisia työkaluja, tekoälyavusteisia alustoja ja koulutusta datanhallintaan ja julkaisemiseen insinööritieteissä.
Teksti ”KVANTTI-MULLISTUS” violetilla piirilevytaustalla ja kahdella hohtavalla pallolla
Luennot ja seminaarit –

Aalto Ahaa -yleisöluento 10.11. – Kvanttimullistus ja uusi aikakausi

Aalto Ahaa -tapahtumasarja jatkuu – tule mukaan!
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu