Lahjoita tulevaisuus

Lahjoita Perustieteiden korkeakoululle

Entä jos suksi luistaisi vähäiselläkin lumella ja katkarapujen uintitavasta kehittyisi nieltävää kirurgiaa? Entä jos voisit ohjata laitteita ajatuksen voimalla? Entä jos etänä tapahtuvat kohtaamiset voisivat tuntua kuin olisit fyysisesti läsnä? Liity mukaan huippututkimuksen ja kestävän tulevaisuuden tukijoukkoihin!
Perustieteiden korkeakoulu
Lahjoitus Perustieteiden korkeakoululle vahvistaa Suomen kilpailukykyä mahdollistamalla uusia, tutkimukseen perustuvia innovaatioita.

Perustieteiden korkeakoulussa koulutetaan yhteiskunnan, talouden ja tekniikan rajapintojen ammattilaisia. Koulun monialaisesti ajattelevat opiskelijat ja tutkijat testaavat ennakkoluulottomasti teorioitaan ja ideoitaan ja laajentavat tieteen rajoja. 

Ydintieteitä yhdistelemällä koulussa tehdään kauaskantoista tutkimus- ja kehitystyötä paremman yhteiskunnan puolesta mm. kvanttifysiikan, nano-optiikan, kestävien energiajärjestelmien sekä teknologiapohjaisen liiketoiminnan aloilla. 

Tiede ja koulutus ovat osa hyvinvointiyhteiskunnan perustaa, josta ei voi tinkiä. Globaalien kestävyyshaasteiden ja ikääntyvien yhteiskuntien ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan jatkossakin uusia osaajia ja innovaatioita. 

Alle 60 % Aalto-yliopiston kuluista katetaan opetusministeriön budjetista. Loppurahoitus kerätään erilaisista muista lähteistä, kuten yksityislahjoituksista. Siksi kaiken kokoiset lahjoitukset ovat erityisen tärkeitä. 

Lahjoita Perustieteiden korkeakoululle ja olet mukana rakentamassa kestävää tulevaisuutta!

A lady adjusts a dial on a large steel reactor

Lääketieteellinen tekniikka

Systeemisen ja kognitiivisen neurotieteen yhdistäminen biofysiikkaan ja lääketieteelliseen tekniikkaan ei ole se kaikkein yksinkertaisin kokonaisuus, mutta sitäkin tärkeämpi meille kaikille, jotka ovat joskus olleet tekemisissä sairauksien kanssa joko omakohtaisesti tai läheistensä kautta.  

Sinun ei tarvitse ymmärtää propioseptiikkaa tai DNA-nanoteknologiaa eikä aivojen hermoverkkojen spatiotemporaalista etenemistä jälkisynaptisiin hermoverkkovirtoihin ymmärtääksesi lääketieteellisen teknologian kehityksen tarpeellisuuden. 

Jos esimerkiksi sellaiset aiheet kuin tarkkaavaisuus, muisti, aivokuvantaminen, hammassairaudet, kipu, kuntoutus sekä mielen ja kehon toiminnot kuulostavat varteenotettavilta tutkimus- ja kehityskohteilta, saattaa Perustieteiden korkeakoulu olla henkinen kotipaikkasi. 

Politiikkasuositus Kuinka alustataloutta voidaan edistää terveysalalla. Image is an abstract taken from an exhibition Crystal Flowers at Aalto University.

Inhimillinen teknologia

Tekniikka yksinään ei ole kovinkaan käyttökelpoista. Mutta kun kuvaan tulee mukaan ihminen, joka käyttää laitetta jonkin tavoitteensa saavuttamiseksi, tulee teknologiasta hyödyllistä. 

Oli kyse sitten tekoälystä tai mistä tahansa teknologiasta, se pitää sisällään tekijänsä – niin tietoiset kuin tiedostamattomat – ennakkoluulot, ennakko-oletukset ja -odotukset. Tämän takia mm. psyko-fyysis-sosiaalisten ihmisten käyttäytymisen ymmärtäminen, kulttuurilliset, kulttuuriset ja sosioekonomiset taustat sekä teknologian käyttöympäristöt ovat osa inklusiivinen teknologian kehitystä.

Tarvitsemme jatkossakin uteliaita ajattelijoita kehittämään teknologiaa, joka yhdistää ihmisiä erottelemisen sijaan. 

Tarvitsemme Perustieteiden korkeakoulun osaajia. 

Katse eteenpäin

Ihmiskunnan suuriin haasteisiin tarvitaan osaajia, jotka hallitsevat laajoja kokonaisuuksia; osaajia, jotka eivät tyydy annettuihin vaihtoehtoihin, vaan aktiivisesti edistävät omaa tieteenalaansa.

Lahjoita ja varmista osaltasi, että meillä on tulevaisuudessakin teknillisen fysiikan, tietotekniikan, tuotantotalouden, matematiikan ja systeemianalyysin sekä neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan asiantuntijoita.

Lahjoittamalla Perustieteiden korkeakoululle 

  1. tuet maailmanluokan perustutkimusta
  2. vahvistat Suomen kilpailukykyä mahdollistamalla uusia, tutkimukseen perustuvia innovaatioita
  3. olet mukana mahdollistamassa koulutusta, joka tuottaa osaajia yhteiskuntamme suurien haasteiden äärelle.


Tehtävä ei ole helppo julkisen talouden kiristyessä. Tieteestä ja tutkimuksesta ei kuitenkaan ole varaa karsia, siksi lahjoitukset koulutuksen ja tutkimuksen korkean laadun varmistamiseksi ovat tärkeämpiä kuin koskaan.

The school of science student working in a lab

Perustieteiden korkeakoulu

Perustieteiden korkeakoulu laajentaa tieteen rajoja. Lahjoittamalla autat luomaan uutta tietoa ja syventämään ymmärrystä.

Lahjoitustapa
Valitse lahjoitussumma
Lahjoitussumma
Valitse lahjoitussumma
Lahjoitussumma

Harkitsetko suurempaa lahjoitusta Perustieteiden korkeakoululle?

Jos harkitset yli 10,000 euron suuruista lahjoitusta, olethan yhteydessä perustieteiden varainhankinnan asiosta vastaaviin Nora Rahnastoon (yksityislahjoitukset) tai Simo Kohoseen (organisaatiolahjoitukset).

 Nora Rahnasto

Nora Rahnasto

Lahjoittajasuhteet, perustieteet ja tekniikka sekä testamenttilahjoittaminen
 Simo Kohonen

Simo Kohonen

Lahjoittajasuhteet, perustieteet ja tekniikka

Inspiroivia esimerkkejä työstä, joka muuttaa maailmaa

To succeed, this project will pull together skills and expertise from many fields. Pantelis Lioumis (from left), Matilda Makkonen, Ana Maria Soto and Tuomas Mutanen demonstrating the use of the new TMS device. Photo: Mikko Raskinen.

Tutkijat kehittävät uutta aivoteknologiaa kuntoutuksen avuksi – potilas voisi ohjata laitteita ajatuksen voimalla

Aalto-yliopistossa helmikuussa alkaneen hankkeen tavoitteena on hyödyntää potilaan omaa aivotoimintaa neurologisten sairauksien hoidossa. Tutkimuksessa kehitettävä aivokäyttöliittymä (brain–computer interface, BCI) toimii mittaamalla potilaalta sähköisiä signaaleja, jotka syntyvät hänen ajatellessaan motorisia liikkeitä, ja muuttamalla nämä signaalit tietokoneen käskyiksi.

Uutiset
X-ray of hand with fingers making OK sign

Tekoäly mullistaa terveydenhuollon: 5 asiaa, jotka tällä hetkellä on syytä ymmärtää

Tutkijamme kertovat, miten tekoälyteknologia muuttaa terveydenhuoltoa ja miten siihen kannattaa suhtautua.

Uutiset
Briwsing clutter

Välilehtien viidakossa: Sotkuinen nettiselain kuormittaa vakavasti joka neljättä, tuore tutkimus selvitti syitä ja ratkaisuja

Uusi tutkimus paljastaa, että osa nettiselaajien sopeutumisstrategioista vain pahentaa ongelmaa.

Uutiset
The drumheads exhibit a collective quantum motion. Picture: Juha Juvonen.

Aallon fyysikot kumosivat kvanttimekaniikan perusperiaatteen kvanttirummuilla – nyt saavutus palkittiin fysiikan alan tutkimusläpimurtona maailmassa

Physics World -lehti on valinnut Aalto-yliopiston professori Mika A. Sillanpään johtaman tutkimustiimin julkaiseman artikkelin vuoden tärkeimmäksi fysiikan alan tutkimusläpimurroksi. Physics World edustaa kansainvälistä fyysikkoseuraa, ja palkittujen tutkimustulosten tulee viedä tiedettä tai sen sovelluksia merkittävästi eteenpäin. Aikaisemmin palkinnon ovat saaneet muun muassa ensimmäinen kuva mustasta aukosta sekä havainto gravitaatioaalloista, joka sai sittemmin myös Nobelin palkinnon.

Uutiset
Niina Nurmi. Photo: Mikko Raskinen.

Niina Nurmi pureutuu tutkimuksessaan Zoom-uupumukseen ja hybridityöskentelyyn

Uutta johtamisen professoria kiinnostaa erityisesti työn muutos ja virtuaalisen työn johtaminen, ihmisten hyvinvointi ja sitoutuminen organisaatioon.

Uutiset
Johanna Ylipulli standing on a bridge

Tietotekniikan inhimilliset tekijät

Ihmisten ja tietokoneiden vuorovaikutukseen keskittyvä tutkimus on tärkeässä roolissa, kun yhteiskunnat digitalisoituvat. Miten varmistetaan, että digisiirtymä on vastuullinen ja kestävä?

Uutiset
Nainen asettelee aivokuvantamislaitetta miehen pään päälle oikeaan asentoon

Aivojen tahdissa

Kun algoritmi ottaa ohjat, aivojen magneettistimulaatiosta tulee nopeampaa ja tehokkaampaa. Menetelmä tuo uusia mahdollisuuksia muun muassa vakavan masennuksen ja kivun hoitoon.

A blue circle representing an Alice ring.

Peililasin läpi: Kvanttilöytö tarjoaa portin maailmaan, jossa on aineen sijaan antimateriaa

Tutkijat ovat onnistuneet luomaan Liisa ihmemaassa -tarinoiden mukaan nimetyn renkaan, jolla on lähes sadunomaisia ominaisuuksia.

Uutiset
Assistant Professor Matilda Backholm looks at shrimp via a screen connected to a microscope.

Pienet eliöt, suuret löydökset: Parveilevasta katkaravusta haetaan oppia uuden aallon robotiikkaan

Matilda Backholm pyrkii määrittämään monimutkaisen liikkumiskäyttäytyminen omaavan suolakatkaravun fysiikkaa. Löydösten avulla voidaan kehittää esimerkiksi ”nieltävää kirurgiaa”.

Uutiset
Shaking up Tech, kuva Mikko Raskinen

Shaking up Tech (ulkoinen linkki)

Shaking up Tech -tapahtuman tavoite on tarjota monipuolinen käsitys tekniikasta alana ja uravalintana. Yliopistot järjestävät tapahtuman vuosittain ammatinvalinnan kynnyksellä oleville nuorille naisille.

Mitä Perustieteiden korkeakoulussa tehdään?

Perustieteiden korkeakoulun opiskelijoista valmistuu vastuullisia ja monialaisia asiantuntijoita, huomisen johtajia ja visionäärejä. 

Korkeakoulu kouluttaa alansa ammattilaisia viidellä laitoksella: teknillisen fysiikan laitos, tietotekniikan laitos, tuotantotalouden laitos, matematiikan ja systeemianalyysin laitos sekä neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty: