Lahjoita tulevaisuus

Aalto-yliopisto 10 vuotta

Olemme tuoneet yhteen tieteen, taiteen, tekniikan ja talouden, ja meistä on tullut edelläkävijä avainaloillamme. Kampuksemme on kehittynyt vauhdilla maailmanluokan yhteistyökeskittymäksi, ja olemme kasvaneet yhdeksi Euroopan kansainvälisimmistä yliopistoista. Tänä vuonna juhlimme kymmenvuotista taivaltamme.

Aalto-yliopisto perustettiin muuttamaan maailmaa.

Aalto-yliopiston matka sai alkunsa vuonna 2010, kun kolme yliopistoa muodosti innovatiivisen, yhteiskunnassa aktiivisesti vaikuttavan tutkimusyliopiston. Teemme töitä paremman maailman puolesta. Aallon kansallisena tehtävänä on vahvistaa maamme innovaatiokykyä ensiluokkaisen tutkimuksen ja koulutuksen keinoin.

Aalto-yliopisto on kansainvälinen, poikkitieteellinen yhteisö, jonka kuusi korkeakoulua ja yli 20 000 rohkeaa ajattelijaa ratkovat yhteiskuntamme suurimpia haasteita ja rakentavat kestävää tulevaisuutta. Huippututkimuksen ja -opetuksen lisäksi Aallosta on tullut alusta startupeille, yritysyhteistyölle ja elinikäiselle oppimiselle.

Lahjoittajat avainasemassa

Vaikka Aalto-yliopistoa rahoitetaan edelleen pääosin julkisin varoin, se on ollut lahjoittajien kiinnostuksenkohteena jo edeltäjistään lähtien. Kauppakorkeakoulun edellinen päärakennus Töölössä rakennettiin 1940-luvulla lahjoitusvaroin, ja 2000-luvun alussa poikkitieteellistä tutkimusta rahoitettiin jo lahjoittajien avulla. Lahjoittajat ovatkin avain Aallon menestykseen.

Kymmenen vuotta sitten yksityiset lahjoittajat, säätiöt ja yritykset yhdistivät voimansa ja tarjosivat uudelle yliopistolle vakaan pääomapohjan. Vuonna 2015 toinen varainhankintakampanja vahvisti entisestään mahdollisuuksia taiteen, teknologian, tieteen ja talouden huippututkimukselle. Jatkuvat lahjoitukset ovat mahdollistaneet useita professuureja ja tutkimushankkeita, jotka olisivat muutoin jääneet toteutumatta.

A solar panel printed in the shape of the aalto 10th birthday party logo

Onnittele kymmenvuotiasta Aalto-yliopistoa lahjoituksella

Klikkaa haluamasi summa ja liity lahjoittajien joukkoon!

Tavoitteena kestävä tulevaisuus

Maailma ympärillämme muuttuu ennennäkemättömän nopeasti – olemme keskellä maailmanlaajuista kestävyyskriisiä, teknologista murrosta ja työelämän muutosta. Samaan aikaan globaali talouden painopiste on siirtymässä Aasiaan. Myös korkeakoulutus muuttuu, kun kysyntä ja kilpailu lisääntyvät, digitalisaatio syvenee ja rahoitukseen kohdistuu paineita.

Juuri nyt yliopistoja tarvitaan tiennäyttäjiksi ja vastaamaan globaaleihin haasteisiin. Auta meitä rakentamaan maailmaa, jossa suomalainen tieteen, taiteen ja teknologian huippuosaaminen on eturintamassa. Auta meitä rakentamaan kestävä tulevaisuus, lahjoita ja muuta maailmaa.

Aalto-yliopiston kampus

Lahjoita nyt

Onnittele kymmenvuotiasta Aalto-yliopistoa lahjoituksella.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: